Tänä vuonna jouluaaton kulkuväline oli juoksukärryt. Aattoaamu valkeni sinitaivaisena ja nurmikot vihersivät. Kelvit olivat kuitenkin jäässä ja ilma kirpeä. Tarkoitus oli juosta PK-lenkki määränpäänä joulukyläpaikka.
Pakkasin juoksukärryt tupaten täyteen kamaa. Matkustajan lisäksi mukana oli muun muassa vanhanaikainen videokamera, tarpeellista kylätavaraa ja vaihtovaatteita. Kärryn takapussi oli ihan täynnä ja pullotti jo matkustamon puolelle. Vuorasin pehmeämmillä esineillä matkustamon sisältä. Jalkojen alle mahtui puoli muovikassia tavaraa. Villakangastakkikin piti saada mukaan, joten siitä tuli peitto. Yllättävän paljon kärryyn mahtuu tavaraa.
Tavaroiden ja jäisten kelvien vuoksi sykkeet nousivat heti VK-tasolle ja meno oli hurjaa. Kärryt rullaavat normaalisti helposti, mutta lastista johtuen niitä sai nyt työntää hartiavoimin, etenkin ylämäissä, loivissakin. Kädet ja jalat saivat kyytiä, mutta pidin silti vauhtia yllä minkä jaksoin, koska huvitti. Lopussa sykkeet yrittivät putoilla, koska voimat loppuivat. Perillä plakkarissa oli 1:20 VK-lenkki, joka oli tämän vuoden raskain harkkalenkki. Oli hieno joulunaloitus.
![]() |
Tampere jouluna |