Juoksin viikko sitten viljapellon laitaa ja katselin maahan ja ojaan hylättyjä roskia. Etenkin kaljatölkit osuivat silmiin ja sieluun. Niitä oli sekä ojanpientareella että ohrapellossa. Osa oli vielä ehjiä, osa repaleisia ja litistyneitä. Mieleeni palautui jutut tölkkien joutumisesta rehuun ja lehmien vatsoihin. Muistin myös juoksusivustojen jutut roskenkeruun ja lenkkeilyn yhdistämisestä eli ploggingista.
Wikipedian mukaan plogging olisi saanut alkunsa Ruotsista, mikä on sinänsä helppo uskoa: "
Plogging is a combination of
jogging with picking up
litter (Swedish:
plocka upp). It started as an organised activity in
Sweden around 2016 and spread to other countries in 2018, following increased concern about
plastic pollution.
As a workout, it provides variation in body movements by adding
bending, squatting and stretching to the main action of running.".
Päätin erikoistua metallin ploggaukseen. Ensin koukkasin yhden tölkin, sitten toisen ja sama toistui lomaviikkoni kaikilla kolmella lenkillä. Ainoastaan veto-osuuksien ajan jätin tölkit keräämättä, mutta sen seudun olin putsannut jo edellisellä 10 kilometrin PK-lenkillä. Keräsin tölkkejä yhteensä 20 kilometrin matkalta. Hyvä alku.
 |
Kahdeksan tölkkiä kerrallaan kuljetuksessa. |
 |
Siistitty piennar |
Reissusta palattuani kerroin miehelleni ploggingkokeilustani. Yllätyksekseni hän oli samaan aikaan alkanut kerätä muovia kierrätykseen. Selvää ekotelepatiaa! En ymmärrä, miksemme ole tähän asti kierrättäneet muovia. Todennäköisesti siksi, että keräyspisteelle on parin kilometrin matka, mutta meneehän se cyclocrossarilla viidessä minuutissa. Havaitsimme, että meiltä kertyy viikossa melkein muovikassillinen muoviroskaa. Osan voisi varmasti jättää myös jo kaupan hyllylle.
 |
Vain viikon muovit |
 |
Ploggaukseen sopivaa kalustoa |