perjantai 4. maaliskuuta 2016

Flunssan jälkeen

Uskalsin lähteä keskiviikkona taas lenkille. Ihme pikaflunssa kun yritti päälle kahtena iltana, kolmantena onnistui ja neljäntenä oli jo ohi. Funssan jälkeen lepäsin kuitenkin kaksi päivää ennen urheilua. Viikon flunssan jälkeen olisin levännyt noin viikon.

Juoksin kevyen 50 minuutin lenkin kevyillä kengillä. Kulki kyllä paremmin, kun kadut olivat jo sulia ja talvitraktorit pystyi jättämään kotiin.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Flunssa, treeni ja verensokerit

Flunssa on kiusannut minua nyt pari päivää ja jää viikonlopun pitkis väliin. Harmittaa hiukan, mutta toisaalta helpottavaa. On syy jäädä paikoilleen.

Otsikosta huolimatta en treenaa silloin kun olen flunssassa, vaan harjoittelen lepäämistä. Korkeintaan teen pari kevyttä vatsalihasliikettä ja venyttelen hieman, enkä edes lähde kävelylle. En missään nimessä riskeeraa terveyttäni urheilemalla kipeänä. Joskus jos minulla on ihan aavistuksen flunssan kaltaista oloa kurkussa, saatan vielä lähteä lenkille. Tämä edellyttää kuitenkin että flunssa ei todellakaan ole päällä. Karheus kurkusta katoaa lenkillä, joten todennäköisesti kyse ei ole ollutkaan orastavasta flunssasta.

Tavallinen flunssa tai influenssa ei nosta verensokereitani. Diabeteslääkärini totesi aikoinaan, ettei flunssalla ole käytännön merkitystä verensokereihin. Sen sijaan jotkut lääkärit ja diabeteshoitajat sanovat, että flunssan kaltainen tulehdustila nostaisi verensokereita. Osin havainto johtunee siitä, että kipeänä ei välttämättä jaksa säätää verensokereita yhtä ahkerasti kuin terveenä ja muutenkin rutiinit rikkoutuvat (?).

Minulla sokerit pikemminkin pyrkivät laskemaan flunssassa, koska vähennän luontaisesti hiilihydraattien syömistä ja muutakin syömistä kipeänä. Pienempi vuorokausiannos hiilareita pudottaa minulla perusinsuliinin tarvetta, eli insuliinia on liikaa veressä, mikä laskee verensokeria. Aamuöisin verensokerini onkin laskenut alle neljän ja olen tämän vuoksi herännyt syömään leivän. Voisin myös pudottaa perusinsuliinin määrää, mutten viitsi, koska flunssa kestää vain muutamia päiviä ja on helpompi laittaa herätyskello soimaan ja syödä voileipä, kuin säätää paletti uusiksi.

torstai 25. helmikuuta 2016

Mäkivedot - kestoinhokkini

Hölkkäsin tiistaina lähimmälle loivalle mäelle ja tein viisi mäkivetoa. Kierrosajat alhaalta ylös ja takaisin alas 2 min 39 sek, 2 min 36 sek, 2 min 31 sek, 2 min 26 sek ja 2 min 21 sek, yhteensä lenkin kesto 55 minuuttia. Viimeisellä vedolla syke oli mäen päällä 180, kun vuonna 2014 mattotestissä maksimisykkeeni taisi olla 186. Lopetin viidennen kipaisun jälkeen kun olo oli vielä reipas.

Näin jälkikäteen tunnustellen mäkitreeni ei ollut mitenkään ikävä, vaikka se on kestoinhokkini. Tietysti tein aika maltillisen määrän vetoja. Kaikkein ikävin oli taas se vaihe, kun seisoin ennen vetojen aloittamista mäen alla ja mietin tulevaa hauskuutta. Jälkeenpäin tuo henkinen alkukankeus on täysin unohtunut ja olo reipas ja virkistynyt. Näin se taitaa mennä usein muutenkin treenaamisen kanssa, ainakin minulla.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Vaunujuoksun tuore maailmanennätys puolimaratonilla

Yritin arvioida oman lyhyen vaunujuoksukokemuksen perusteella, paljonko vaunut hidastavat juoksuvauhtia. Päädyin jossain postauksessa arvioon 25 - 30 % PK- lenkillä. Arvio perustui siihen, että juoksin lumisemmalla alustalla 9 minuutin kilometrejä, kun ilman vaunuja vastaavilla sykkeillä etenen tällä hetkellä karkeasti 7 minuutin kilometrivauhtia.

Kanadalaista Calum Neffiä vaunut hidastavat reilusti vähemmän. Hän juoksi runnerswold.com- sivuston mukaan puolimaratonin  (8.2.2016) aikaan 1:11:27. Ilman vaunuja hänen ennätyksensä on 1:08. Jutun mukaan Neffin 11 kuinen tytär oli hieman hermostunut 10 ja 12 mailin välillä, mutta muuten ollut ilmeisen tyytyväinen

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Viikko-ohjelma kevät 2016

Juoksin viime viikolla ja tällä viikolla molempina viisi tuntia, mikä on viikkotasolla enemmän kuin aikoihin. Viisi tuntia voisi olla tavoitteeni viikoittaiseksi juoksumääräksi koko kevääksi. Viisi tuntia sisältää neljä treeniä ja se on minulle aikataulullisesti maksimi. Ajatukseni on jakaa treenit seuraavasti:

- yksi pitkä PK-lenkki 1:30 - 1:50 ja
- yksi VK-MK painotteinen tunnin treeni ja
- yksi tunnin PK-treeni ja
- yksi reilun tunnin PK- treeni sisältäen kevyitä intervalleja/viikko.

Yhden tunnin kevyemmistä treeneistä voisin korvata toisinaan pyöräillen ja 3/4 juoksuharjoituksista on vaunujen kanssa juoksua. Vähän erilaista ja eri asennossa kuin normaali juoksu.

Saa nähdä, millaiseen juoksukuntoon ohjelmallani pääsee neljässä kuukaudessa.  Nyt on takana vuoden tauon jälkeen epäsäännöllisempää juoksua kaksi kuukautta, neljä kuukautta ohjelman mukaista säännöllistä juoksua jäljellä kevään aikana. Sitten onkin jo kesä.