perjantai 1. joulukuuta 2017
Kaksi marraskuun juoksumuistoa
Aloitin marraskuun alussa marrasputken. Heti kuun alussa kävin pimeäjuoksemassa Lammassaaressa, jonne vieviltä pitkospuilta yläpuolella näkyvä kuva on otettu. Täysikuu näkyy oikealla pienenä pisteenä. Lammassaari on taianomainen luontosaareke keskellä kaupunkia. Mustana marrasyönä voi kuvitella kieltolain aikaisten pimeiden salakuljettajien kuljeskelleen saaressa etsiessään piilopaikkaa pirtulle, kesällä tanssikansan juhlimassa. Tanssikulttuuria ollaankin elvyttämässä, ja viime kesällä ollessani lenkillä näin nuorten vaeltavan saaressa järjestettyihin tansseihin pitkospuita pitkin. Marraskuisena iltayönä liikenteessä oli vain pari hämärää lintubongaria, jotka taipuivat pitkospuiden reunoille väistäessään juoksijaa.
Juoksuputki loppui heti alkuunsa, koska iski kuume, kiire, väsymys ja tajuton motivaatiopula. Kaiken sen keskellä osallistuin kympin talvijuoksukisaan. Startissa seisoimme yhdessä juoksukoulukaverini kanssa, joka intoili kannustaen matkaan lähtöä tuttujen kanssa. Hyvä fiilis tarttui ja yhdeksän kilometriä meni nopeammin kuin kertaakaan aikaisemmin kauden aikana. Kymmenes kilometrikin kulki vielä kohtuullisesti ja juoksin kauden kärkiaikani, vähän yli 44 minuuttia. Ajasta, seurasta ja tapahtumasta jäi älyttömän hyvä mieli.
sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Maratonmörkö talvehtii meillä
Lähdin pari viikkoa sitten juoksemaan maratonia. Starttasin fiilispohjalta ja mielestäni himmaillen. Edellisestä maratonista on sen verran aikaa, että käsitys järkevästä vauhdista oli hiukan ylioptimistinen ja seurailin 3,5 tunnin jäniksiä. Kymmenen kilometriä meni hyvin, mutta sen jälkeen jaloissa alkoi painaa. Keskisyke pysyi kuitenkin selväsi veekoon puolella (157), joten sykkeiden puolesta mopo ei karannut erityisesti käsistä.
Kympin jälkeen tuntui tasaisen raskaalta, eikä kyse ei ollut normaalista pitkään juoksuun kuuluvasta aaltoilevasta raskaudesta, jonka voittaminen vaatii enemmän henkistä kuin fyysistä kanttia. Matka oli tasaisen kurjaa. Pieni kirkas hetki oli, kun törmäsin reitillä erääseen toiseen juoksublogin kirjoittajaan ja vaihdoimme pikaisesti tervehdykset. Siinä kohtaa toivoin että olisi voinut juosta koko matkan jonkun tutun kanssa, vaikka puhumatta, mutta kimpassa.
Pysäytin kellon puolimaratonin kohdalle aikaan 1:43. Luovuttaminen otti kohtuullisesti päähän viikon verran. Se oli kuitenkin järkevää, koska olin lähtenyt liian lujaa liikkeelle eikä oikeastaan vaihtoehtoa ollut. Alla ei tainnut olla riittävän pitkiä PK-lenkkejä eikä paljoakaan kovia yli 10 kilometrin VK-treenejä, lukuun ottamatta puolikkaan kisoja. Hyytävä kuuden asteen keli ja masentava tihkusade viimeistelivät valintani.
Kivaa oli se, että juostuani vain puolikkaan verran pystyin palaamaan muutaman päivän jälkeen treenaamisen pariin ja juoksin jopa 5 kilsan tämän vuoden enkkani, noin 21 ja puoli minuuttia! Maratonmörkö jäi kuitenkin löhöilemään sohvallemme ja viettää täällä aikaansa ainakin ensi vuoteen.
keskiviikko 11. lokakuuta 2017
Ilmoittautuminen Vantaan maratonille auki
Vantaan maratonille pystyy muistaakseni ilmoittautumaan vielä paikan päällä. En ole tarkistanut tietoa. Flunssa vei pidemmät lenkit ja veekoot useammaksi viikoksi ja arvon edelleen osallistumista. Ja myös matkaa. Kiire, mukavuudenhalu, itsensä haastaminen ja laiskuus kamppailevat keskenään.
Tiistaina tein varmuuden vuoksi 8 kilometrin veekoon valmistavana harjoituksena kaatosateessa hammasta purren. Olin siirtänyt sen jo kahteen kertaan ja musta maa täynnä lehtiä liukui lenkkarien alla. Kolme kilometriä ennen kotia pitkässä ylämäessä musakuulokkeista loppui virta ja daruden vanha hitti loppui kesken. Uusi pyöräsadetakki piti kuitenkin lämpimänä, joten ei pahin mahdollinen rasti.
Teen päätöksen osallistumisesta huomenna illalla. Mikäli siis on mahdollista vielä jälki-ilmoittautua. Nyt täytyy keskittyä töihin ja muuhun. Toivotan hyviä lenkkejä kaikille ja erittäin hyvää Vantaan maratonia siihen osallistuville!
perjantai 6. lokakuuta 2017
Täysmaraton hirvittää
Olen viime ajat vatvonut maratonille osallistumista treenatessani. Tehdessäni 800 metrin vetoja ajattelen, ettei yksi veto ei ole edes kilometriä ja lasken kuinka monta vetoa mahtuu 42 kilometriin.
Hirvittää, koska viimeisimmästä maratonistani on kulunut monta vuotta ja väliin mahtuu yksi juoksematonkin vuosi.
Juoksukoulussa treenikaveri tsemppaili minua kun pohdin maratonille osallistumista ja kysyi, enkö ole vielä tänä vuonna juossut maratonia. Kerroin, etten ole kolmeen vuoteen juossut maratonia. Keskustelimme siitä, mitä lähden hakemaan ja peilasimme osallistumista tavoitteeseen nähden. Lähtisin hakemaan maaliinpääsyä kohtuullisella kärsimyksellä, en ennätystä.
Voisin kyllä mennä maratonille, vaikken ole valmis. Olen näitä flunssaviikkoja lukuun ottamatta juossut joka viikko 2 - 3 lenkkiä. Vaikkei minulla ole valmennusohjelmaa, olen kuitenkin juossut. Eniten huolestuttaa 20 kilometrin pitkisten, yhden ylipitkän lenkin ja parin hyvän veekoon puuttuminen. Onneksi alla on muutama puolimaraton kuluvana vuonna.
Kuuluu kai normaliin maratonvalmistautumiseeni pohtia sitä, että mitä jos romahtaa. Maratonissa voi käydä ihan miten vain, vaikka olisi erinomaisesti valmistautunut. Verensokerit voivat onnistua tai mennä pieleen, energiatankkaus voi sujua tai ei. Juoksu voi muutoinkin ilman mitään erityistä syytä loppua 35 kilometrin kohdalle, muuttua kävelyksi päätyen keskeyttämiseen. Tämä kuuluu lajiin. Ehkä juuri siksi onnistumiset ovat vastaavasti niin huikeita kokemuksia. Itseasiassa jokainen maaliinpääsy.
sunnuntai 17. syyskuuta 2017
Juostessa kuultua - Mistä Pohjoisbaana sai alkunsa?
Juoksimme tänään Pohjoisbaanalle ja palasimme samalla kaksituhattaluvun alkupuolelle. Juoksukaverini näytti minulle sillan, jolla hän oli joko vuonna 2003 tai 2004 tavannut miehen tutkimassa isoa karttaa ja käynyt kysymässä, voisiko olla avuksi. Mies ei ollutkaan eksyksissä, vaan kertoi vain työnsä puolesta tutkailevansa kevyen liikenteen reittejä. Emme tiedä kuka tuo mies oli, mutta ohimennen hän pyysi lenkkikaveriani kertomaan parannusehdotuksia liikennejärjestelyihin.
Lenkkikaverini ehdotti, että räjäytettäisiin jättikalliot radan vierestä Käpylän kohdalla, niin pääsisi pyörällä suoraan radan vartta keskustaan. Toive on nyt noin 14 vuotta myöhemmin toteutettu. Ihmisikä on kunnallisbyrokratiassa lyhyt aika, mutta nyt kallioiden tilalla kulkee upea, tasainen monikaistainen pyörä-kävelytie, jota pitkin kelpaa juosta vaikka tasaista asfalttitreeniä.
![]() |
| Sieni-installaatio jossain matkan varrella |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





