Aloitin fysioterapian uudestaan, koska istuinkyhmyn rasitusvamma ja ehkä hamstring-origon lievä osarepeämä estävät juoksemisen lähes kokonaan. Vaiva alkoi lievänä jo viime kesäkuussa, mutta mahdollisti hitaammat lenkit, jopa maratonvauhtiset, aika hyvin. Marraskuussa tein vielä ennätykseni vitosella ja kympillä.
Nyt täytyy selvittää, että miksi toinen istuinkyhmy rasittuu, mikä on syy ja mikä seuraus sekä olenko treenannut liikaa. Joka tapauksessa fyssarilla selvisi, etttä lantioni ei käänny toiselta puolelta kunnolla taakse ja rasittuneen puolen jalkaterä tamppaa hieman paikallaan, eikä rullaa. Lisäksi olen juossut takapuoli pitkällä, selkä notkolla. Syvät vatsalihakset ovat kunnossa, mutta pakaralihakset eivät.
Seuraavaksi harjoittelen täysmittaista ponnistusta kävellessä, askellusta oikeilla painopisteillä, rullausta rullalla, tennispallolla, venyttelen ja vahvistan pakara- ja keskivaraton lihaksia. Lisäksi sain käskyn muuttaa juoksuasentoani enemmän etupainotteiseksi.
Jälkiviisaana olisi pitänyt mennä tsekkauttamaan juoksua ammattilaisella jo reilu kolme vuotta sitten, jolloin aloitin harrastuksen. Mutta harvapa näin tekee, ja ajattelin, että juoksen vain yhden puolimaratonin enkä muuta.
Korvaavina lajeina menevät crosstreineri ja vesijuoksu. Täytyy tosin myöntää, että pitkä PK uima-altaassa vaatii asennoitumista ja hyvää seuraa. Onneksi kohta pääsee Stadikalle ja maantiepyöräkausi alkaa, mistä tulikin mieleen, että lähden pakkaamaan pyörää mökkireissua varten.
maanantai 6. huhtikuuta 2015
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Vuoden 2014 juoksutapahtumat
Viime vuosi oli minulle varsin hyvä juoksuvuosi. Osallistuin todella moneen juoksutapahtumaan. Kisojen määrä havainnollistui oikeastaan toissapäivänä, kun listasin oheen kaikki kisat, joihin osallistuin. Äkkiä laskien kilpailukilometreja tuli 238. Mukana kaksi ensimmäistä maratoniani.
Helmikuu 10 k kisa
Maaliskuu 10 k kisa
Toukokuu 1/2 maraton
Toukokuu 17 km kisa
Kesäkuu 10 k kisa
Kesäkuu maraton
Elokuu 10 k
Elokuu maraton
Elokuu 2. 10 k kisa
Syyskuu 1/2 maraton
Lokakuu maraton
Marraskuu 10 k
Marraskuu 5 k
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Tauko urheilusta - insuliinintarve kasvoi 75 %
Pidin alkuvuodesta viikon totaalitauon urheilusta ja tein muutamia havaintoja. Päähavainto oli se, että liikkumattomuus nosti verensokeriarvojani huomattavasti ja kasvatti insuliinintarvettani.
Yritin korjata korkeita verensokeriarvoja lisäämällä käyttämäni perusinsuliinin määrää. Nostin annostusta vuorokauden 22 yksiköstä 32:een (45 %). Silti sokeri oli melkein koko ajan liian korkea, välillä melkein 15 ja ilman muuta havaittavaa syytä kuin liikkumattomuus.
Yritin korjata korkeita verensokeriarvoja lisäämällä käyttämäni perusinsuliinin määrää. Nostin annostusta vuorokauden 22 yksiköstä 32:een (45 %). Silti sokeri oli melkein koko ajan liian korkea, välillä melkein 15 ja ilman muuta havaittavaa syytä kuin liikkumattomuus.
Nostin myös ateriainsuliinin annostusta. Pistän lounaalla normaalisti 0,75 yksikköä
insuliinia 10 g hiilihydraatteja kohti. Taukoviikolla pistin 1 yksikön insuliinia 10 g hiilihydraatteja kohti. Lisäsin pikainsuliinin määrää
siis 33 %:lla. Tästä huolimatta verensokerini oli iltapäivisin jopa 18 kieppeillä ja olo ihan tööt. Yritin korjata arvoja pistämällä vielä iltapäivällä lounaan jälkeen pikainsuliinia jopa 3 yksikköä, kun huomasin sokerin nouseen liian korkeaksi, mutta sekään ei tuntunut tehoavan. Toisin sanoen pistin aterian yhteydessä kokonaisuudessaan insuliinia 4 yksikön sijasta jopa 7 yksikköä.
Urheilutauko tuskin selittää kokonaan näin hurjaa insuliinintarpeen kasvua tai sitä, ettei insuliini tehonnut. Korkeisiin verensokereihin vaikutti eittämättä myös hormonikierron vaihe, stressitasot ja esimerkiksi kyseisen viikon liian vähäinen uni. Jotain urheiluttomasta viikosta on kuitenkin pääteltävissä.
Urheilu todella tehostaa insuliinin vaikutusta elimistössä. Se myös vähentää lääkityksen tarvetta.
Urheilu todella tehostaa insuliinin vaikutusta elimistössä. Se myös vähentää lääkityksen tarvetta.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Cyclocrossarin takavaihtaja vaihtoon pyörän mukana
Cyclocrossarini palasi jokin aika sitten huollosta, johon vein sen
takavaihtajan irrottua kesken lenkin. Oikeastaan liike oli koonnut minulle kokonaan uuden pyörän. Hyvä niin. Toimenpide vei aikaa yhden viikonlopun verran, eli ajopäiviä ei mennyt hukkaan.
Lauantaina ajoin ensimmäisen lenkin uudella cyclollani, ensimmäistä kertaa sileillä renkailla ja uusilla Laken kengillä. Tuntinopeus kasvoi kolmella kilometrillä tunnissa verrattuna viime viikonlopun nastalenkkeihin.
Kahden ja puolen tunnin reipas lenkki (keskisyke 136) ei vaatinut erityistankkauksia, ässämiksejä kourallinen 50 minuutin välein ja tukeva aamupala kolme tuntia ennen starttia.
Lauantaina ajoin ensimmäisen lenkin uudella cyclollani, ensimmäistä kertaa sileillä renkailla ja uusilla Laken kengillä. Tuntinopeus kasvoi kolmella kilometrillä tunnissa verrattuna viime viikonlopun nastalenkkeihin.
Kahden ja puolen tunnin reipas lenkki (keskisyke 136) ei vaatinut erityistankkauksia, ässämiksejä kourallinen 50 minuutin välein ja tukeva aamupala kolme tuntia ennen starttia.
![]() |
Talvikenkien lisäksi ostin sormet hikeennyttävät lobsterit. |
torstai 26. helmikuuta 2015
Lepopäivän lenkkikaveri
Tänään Matti juoksi kanssani viisi kilometriä. Matti on yhdeksänvuotias
labradorinnoutaja, joka jaksaa juosta lyhyitä ja hitaita peruskestävyyslenkkejä.
Epäilen tosin, että sille yhteislenkkimme ovat pikemminkin maksimikestävyysharjoittelua,
koska se näyttää juoksevan niin lujaa kuin jaksaa. Matilla ei ole diabetesta,
joten sen tankkauksista ei tarvitse huolehtia.
Lenkki eteni totutulla kaavalla. Ensimmäisen kaksi ja puoli
kilometriä Matti ravasi edelläni yrittäen kiskoa olkaniveleni sijoiltaan. Sitten osat vaihtuvat. Mattia piti vetää perässä loppumatka ja kannustaa
kertomalla, että kotona on lihapullia. Lihapullia. Vaikka oikeasti kotona oli
vain kalapuikkoja, joita se sai kaksi kappaletta, ennen kuin joutui suihkuun.
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Lontoonrakeet


Tiet olivat Vantaalla ja Tuusulassa paikoitellen jäässä ja paksun irtohiekan peitossa. Vielä ei voi vaihtaa sileisiin renkaisiin.
lauantai 21. helmikuuta 2015
Vaihto juoksusta pyöräilyyn nosti rasvaprosenttia
Aloittaessani juoksun aloin seurata kehon
koostumustani. Olen mitannut Omronin laitteella rasvaprosentin, painon,
sisäelinrasvan määrän, kalorinkulutuksen, painoindeksin ja lihas- luustoprosentin
kahden viikon välein.
Rasvaprosenttini putosi kolmessa vuodessa 29 %:sta 24 %:iin. Kehitys tapahtui tasaisen hitaasti. Laite näytti joka kerta edellisiin mittauksiin verrattuna järkeviä lukuja. Rasvaprosentin muutoksesta huolimatta painoni pysyi koko ajan miltei samana.
Nyt olen ollut kaksi kuukautta juoksutauolla, ja rasvaprosenttini on noussut siihen mistä kolme vuotta sitten aloitin eli 29 %:iin. Liikuntaa olen harrastanut viikossa yhtä paljon kuin ennenkin. Olen mm. pyöräillyt, hiihtänyt ja käynyt kuntosalilla, yhteensä noin 7-9 tuntia viikossa. Aiempaan verrattuna en ole tehnyt kovin raskaita treenejä (MK-VK-treenejä).
Rasvaprosentin nousu on mielenkiintoinen ilmiö. Mietin, olenko syönyt enemmän, vai vaikuttaako diabetes jotenkin rasvan kertymiseen? Ehkä juoksu vain on paljon tehokkaampaa rasvanpolton kannalta kuin pyöräily.
maanantai 16. helmikuuta 2015
Tankkaus pitkän lenkin aikana
Suunnittelen suorituksen etukäteen, kun lähden pidemmälle juoksulenkille. Säädän verensokerini sellaiselle tasolle, että voin tankata hiilihydraatteja suorituksen aikana. Saan tarvittavan energiamäärän, mutta sokerini ei nouse liian korkeaksi.
Tähtään siihen, että verensokerini laskee 40 – 60 minuutin välein lukemaan 6 -7. Tällöin pystyn tankkaamaan 20 grammaa hiilihydraattia kerralla. Puolimaratonilla riittää yksi tankkaus tunnin kuluttua lähdöstä, maratonilla yritän tankata 40 minuutin välein.
Koska haimani ei tuota insuliinia, käytän ns. perusinsuliinia, joka pitää verensokerini sopivalla tasolla. Tämän lisäksi käytän pikainsuliinia syödessäni hiilihydraatteja. Pikainsuliini estää sen, etteivät hiilihydraatit nosta verensokeria. Terveellä ihmisellä haima tuottaa automaattisesti elimistön kulloinkin vaatiman insuliinimäärän, eikä verensokeri nouse tai laske haitallisesti.
Urheilu voimistaa perusinsuliinin vaikutusta. Pienennän käyttämäni perusinsuliinin määrää 20–35 prosenttia raskaamman treenipäivän ja kisapäivän aamuna. Myös kisaa edeltävänä iltana saatan vähentää hieman perusinsuliinia.
Lisäksi hormonikierron vaihe vaikuttaa insuliinin tarpeeseeni. Kuukautisten alkaessa elimistöni tarvitsee vähemmän insuliinia kuin myöhemmin kierron aikana. Näin ollen vähennän perusinsuliinin määrää reilummin urheillessani kierron alkupuolella.
perjantai 13. helmikuuta 2015
Cyclon takavaihtaja putosi kesken lenkin
Eilinen tunnin VK-lenkki päättyi kahta kilometriä ennen
kotia siihen, että takapyörä pysähtyi vauhdissa ja kuului hirveä räminä. Uuden pyörän takavaihtaja oli murtunut, pudonnut ja ajautunut pinnojen väliin.
Aamulla tein reklamaation Velosporttiin, josta pyörä oli
ostettu kuukausi sitten. Liikkeen kaveri haki pyörän kotoani arvioitavaksi. Erittäin hyvää palvelua.
Päällimmäisenä kaikesta jäi helpottunut fiilis siitä, ettei vaihtaja pudonnut puolta kilometria aikaisemmin. Tällöin laskettelin kovaa Käpylän aseman alitse.
tiistai 10. helmikuuta 2015
Eläintarhan kentän ympäri 30 kertaa
Korvasin tänään juoksun luistelemalla 12 kilometriä. Pakaran rasitusvamma ei suostu häipymään ja estää juoksemisen, joten täytyy keksiä korvaavaa tekemistä. Ihan hyvä PK-treeni, päälle muutama 400 metrin veto ja retkiluistelijan ohitus. Välitankkauksena tikkari.
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
perjantai 6. helmikuuta 2015
Diabeteksesta huolimatta voi kilpakuntoilla
Ensimmäinen juoksutapahtuma, johon osallistuin, oli Naisten
kymppi vuoden 2012 toukokuussa. Houkuttelin tapahtumaan mukaan myös työpaikkani
tytöt ja äitini tuli kannustamaan meitä. Siitä lähtien äitini on ollut melkein
jokaisessa tapahtumassa mukana, johon olen osallistunut.
Naisten kymppiin lähdin sokeriarvoilla, jotka pyörivät
kymmenen kieppeillä. Pelkäsin koko matkan sokerien putoamista ja tankkasin peloissani
aivan liikaa hiilihydraatteja. Söin matkan aikana ainakin neljä energiageeliä, eli noin
100 grammaa hiilihydraatteja. Nykyisin en yleensä kympin lenkillä enää tankkaa
ollenkaan ja kympin kisassa en koskaan, koska olen oppinut säätämään sokereitani.
Maalissa Paavo Nurmen patsaalla sokeriarvoni olivat yli 20. Kisan
jälkeen menin kotiin ja laskin pikainsuliinilla sokereita vähän kerrallaan. Aikaa
kymppiin meni noin tunti ja viisi minuuttia, mutta suoritus tuntui hienolta. Nyt
vajaat neljä vuotta myöhemmin mietin, että onpas saavutus pystyä juoksemaan
noin hitaasti.
Neljä vuotta sitten olin kehnossa kunnossa. Minulla ei ollut
hajuakaan siitä, miten millainenkin urheilu ja syketasot vaikuttavat
verensokerin käyttäytymiseen. Jälkikäteen tuntuu huvittavalta, että suoritus
tuntui niin massiiviselta. Tosiasiassa kymmenen kilometrin kilpailun
juokseminen on todella helppo juttu diabeteksesta huolimatta.
torstai 5. helmikuuta 2015
Farmariautolla koirapuistoon
Auto kuljetti labradorinnoutajan, minut ja avomieheni
koirapuistoon kilometrin matkan yhdeksän vuotta sitten melkein joka ilta. Auto
jätettiin puiston oven eteen turhan kävelyn välttämiseksi ja tunnin seisoskelun
jälkeen haettiin kotimatkalla kebabit, sillä tulisemmalla kastikkeella. Olin
terve, reilu parikymppinen nuori nainen. Olin tyytyväinen elämääni enkä vielä tiennyt, kuinka mahtavaa on urheilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)