Toistuvat korkeat verensokerit juostessa

Verensokeri on tupannut pysyä viime viikot korkealla. Esimerkiksi pari viikkoa sitten lähdimme helteeseen pitkikselle treenikaverini kanssa ja lähtölukema oli 12 mml/L. Aiemmin sokeri on pudonnut 3 - 5 yksikköä tunnissa, nyt ensimmäisen tunnin aikana se ei laskenut laisinkaan. 

Ensimmäisen kympin verensokeri oli 13 - 14 mmol/L vaikken tankannut lähtiessä mitään. Vielä 15 kilometrin kohdalla sokeri oli kymmenen. Jossain 18 kilometrin ja parin tunnin huhkimisen jälkeen sokeri hujahti melko nopeasti hypoon, alle 4 mmol/L.  Libre kertoo tilanteen jäljessä, joten en ehtinyt pysyä mukana, olin myös aika uupunut, joten tuntemukset eivät olleet herkimmillään. Matalan sokerin ja hellehölkyttelyn uuvuttamana kurvattiin Alepaan hakemaan lasten pillimehut. Lenkkikaverini otti vahingossa sokerittoman, mutta minä valitsin normaalin. Enpä tiennyt että lapsille suunnattuja tuotteita makeutetaan keinomakeutusaineilla. Varasokerina on usein pillimehu, joten hyvä tietää, ettei käy köpelösti.

Tankkauksen jälkeen sokeri nousi 20 grammasta mehuhiilareita ja kourallisesta karkkia melkein heti takaisin yli 10 mmol/L! Olin kuitenkin päättänyt juosta 23 kilometria, joten piti jatkaa. Väsytti ja lenkkikaverini huomautti 21 kilometrin kohdalla, että olin alkanut läpsyttää asfalttia vasten.

Loppuaika oli 2 tuntia ja 20 minuuttia. Hain kaupasta  kolme kylmää laittilimua laittimehun innoittamana ja hyppäsin ratikkaan juomaan ensimmäistä. Tunnin kuluttua treenistä verensokeri oli noussut 17 mmol/L ja rupesin korjailemaan. Joskus sokerit menevät näin, vaikka kuinka yrittäisi ja vieläpä pidemmän aikaa. Saattaa olla, että perusinsuliiniannos oli liian pieni ja sykkeet saattoivat mennä liikaa VK:n puolelle, mikä joskus saattaa nostaa sokereita. 

Kuva Malminkartanon portailta, joilla kävin tässä joku ilta kipuamassa muutaman kierroksen. Hieno paikka kesäkelillä.

Puolimara minimitreenillä

Juoksin puolimaratonin kevään ensimmäiseksi kisaksi. Alla oli pari viikkoa lepoa ja sitä ennen  kuukausi tiukkaa treeniä, sisältäen 1:50 testiksi juoksemani puolimaran. Niinpä lähdin tavoittelemaan 1:40 aikaa.

Sähelsin sen verran, että lämmittelyt jäivät (taas) puutteellisiksi. Varttia ennen kisan alkua olin vielä vessajonossa ja huomasin, että Libre oli pudonnut taskustani jonnekin. Kävi mielessä, että joutuisin ensimmäistä kertaa kisaamaan pidemmän matkan ilman sokerimittaria, mutta olisi sekin onnistunut. Mittari kuitenkin löytyi auton lattialta ja pääsin 10 minuuttia ennen lähtöä lämmittelemään. 

Lähdin hieman päälle 4:30 vauhdilla, eli tavoiteaikaa selvästi lujempaa. Muutaman kilometrin jälkeen joitain selkiä meni jo ohi, väsytti. En kuitenkaan miettinyt väsymystä sen enempää, vaan jatkoin reipasta vauhtia. Kymppi meni 47 minuuttiin. Missään vaiheessa ei tuntunut silti kulkevan, vaan oli väkinäistä.

Suurin piirtein 12 kilometrin kohdalla ohitin siihen asti vahvalta näyttäneen juoksijan ja samaan aikaan joku meni minun ohitseni. Se oli ratkaiseva hetki, koska lähdin kilpasille ja jätin ohitetun ja ohittajan taakseni ja huomasin, että jaksankin vielä pitää vauhtia yllä, vaikka kurjalta tuntuu. Kello näytti keskimäärin 4:45 tienoille sijoittuvaa loppuaikaa. 

Jossain 15 kilometrin paikkeilla kaverini selkä ilmestyi näkyviin pitkällä suoralla. Lopulta ohitin hänet 16 kilometrin kohdalla ja nappasin häneltä auton avaimet mukaani. Taivasteltiin heti, että on raskasta ja pistää. Pian 17 kilometrin kohdalla helpotti, koska 4 kilometria jaksaa aina. Pahimmillaankin siihen menee 20 minuuttia. Toiseksi viimeisellä kilometrillä vauhti putosi 5:12sta , mutta viimeisen kilometrin kiritin 4:30 aikaan. Loppuaika oli tavoitteen mukainen: 1:40. Jotenkin huvittavaa, koska 2-3 minuuttia nopeampi aika vaatisi 2 treenikertaa lisää viikossa. Taidan jatkaa sarjassa maksimiaika minimitreenillä. Ehkä syksyksi voisi yrittää treenata hieman enemmän.

Kisasuunnitelmia - HSM?

Olisi kiva avata pikkuhiljaa lappujuoksukausi. Vuoden loppua kohti kympin vauhtini putosi 47 minuuttiin, tammi-helmikuu tuli taukoa juoksusta, mutta ehdin muutaman kerran hiihtämään. Maaliskuussa aloittelin taas juoksemisen ja kolme treenikertaa viikossa on vakiintunut treenimääräkseni.

Omana treeninä kolme viikkoa sitten juoksemani kova puolikas antaisi ymmärtää, että sama matka menisi kisassa jopa aikaan 1:45, mikä olisi alkukaudesta minulle aika lujaa. Ellei GPS sitten tehnyt jotenkin temppuja ja antanut liian kovaa aikaa. Edelleen 1:50 tuntuu liian nopealta vauhdilta harkkavauhdiksi ollakseen totta.

Huomenna juostavalla HSMllä reitti olisi suhteellisen tasainen ja kotiin lyhyt matka heikommassakin hapessa. Viimeiset kaksi viikkoa olen ehtinyt kuitenkin juosta muiden menojen vuoksi vain yhden hyvän vetotreenin juoksukoulussa, joten...Peruspupu selityksineen meinaa mennä pöksyyn. Mieheni taas väittää, että lepo on tehnyt vain hyvää ennen kisaa. Totta sinänsä sekin, mutta pari viikkoa juoksematta ennen puolimaraa on ehkä vähän liioittelua. Sitten seuraavalla viikolla olisi Helsinki kymppi. Tässä olisi kaksi mahdollisuutta lappujuoksuun peräkkäisinä viikonloppuina.

Kaikkien aikojen VK-treeni?

Lähdin sunnuntaina pitkikselle nuutuneissa fiiliksissä ja vähän väkipakolla. Olen kaavaillut jo pitkään, miten pitäisi pidentää pitkikset puolestatoista tunnista kahteen tuntiin ja eilen olin tarkoitus ryhtyä tuumasta toimeen. Pieniä paineita toi mies, joka tuli eteisessä vastaan omalta 23 kilometrin lenkiltään. Vaihdoimme korvalaput lennosta.

Ulkona oli loskaa ja satoi paikoin räntää. Lähdin liikkeelle reipasta PK-vauhtia, mutta kello näytti hieman nopeampaa, 5:30 vauhtia. Tuumin, että  GPS on sekaisin, oli näyttänyt tuntumani mukaan nopeampia aikoja parilla edelliselläkin lenkillä. Kiristin hieman ja vauhti nousi 5:20 lukemaan. Kun kilometrejä tuli muutama lisää, vauhti vain kiristyi ja ihmettelin. GPS ei ollutkaan sekaisin, vaan juoksin oikeasti kovaa. Pyhä aikomukseni juosta hidas kaksituntinen vaihtui lennossa ajatukseen juosta 21 kilometriä testimielessä niin lujaa kuin jaksaisin.

Eka kymppi meni todella helposti, vaikka maassa oli mönjää. Tykitin musiikkia täysillä ja kello näytti välillä jopa alle 5 minuutin kilometrejä, mikä on minulle erittäin nopeaa menoa, varsinkin treenilenkillä. Vasta 15 kilometrin kohdalla alkoi painaa enemmän jaloissa. Katajanokan takana joutui juoksemaan syvässä lumessa ja vaapuin sivusuunnassa. Viimeiset kaksi kilometriä muuttuikin taisteluksi ja kaikki lennokkuus oli poissa. Viimeinen pitkä mäki meni raahustaen ja hammasta purren ettei olisi muuttunut kävelyksi.

Mäen päällä kello pysähtyi 21 kilometrin kohdalle aikaan 1:50! Taivastelin ja ihmettelin, mistä ihmeestä vauhti yhtäkkiä oli tullut, aikahan oli ihan hyvä vaikka kisa-ajaksi. Olin täpinöissäni ja liekeissä, niin pöllämystynyt ja väsynyt että lähtiessäni jäähdyttelemään pyöräytin nilkkani huolimattomasti jonkun sohjokuopan kautta kurjasti ympäri. Sattui ja samaan aikaan nauratti. Olin juuri onnistunut varomaan nilkkojani 21 kilometriä ja loppuhöntsässä herpaannuttuani toilailin näin.

Nilkutin 10 metrin matkan ratikkapysäkille. Mielessä pyöri hetkeä aikaisemmin lukemani juoksufoorumin jutut nilkkojen nyrjähdyksistä. Pysäkiltä soitin kotiin ja kerroin onnettomuudesta ja sitä ennen tietenkin hirmuisesta piilevästä juoksukunnostani ja juuri juoksemastani omatoimipuolimaratonista. Mieheeni intoni ei tarttunut, vaan hän neuvoi laittamaan jalan ympäryksen täyteen kylmää lunta ja nostamaan jalan koholle. Koholle missä, märässä maassa? Kouraisin kuitenkin kehotuksesta ratikkapysäkilta ison kasan lunta mukaan raitiovaunuun. 

Raitiovaunumatka oli hyvin suomalainen. Pötkötin kinttu raitiovaunun kattoa kohti puoli-istuvassa asennossa ja yritin kurotella lumikourilla jalkaa kohti. Muut matkustajat tuijottivat keskittyneesti ikkunoista ulos, jottei kukaan olisi joutunut huomaamaan pientä onnettomuuttani. Mutta mitäpä sitä kenenkään asioita kyselemään. Nyrjähtänyt mikä nyrjähtänyt.

Verensokerisensori vauhtitreeneissä

Olen tehnyt viikon aikana kaksi kovempaa treeniä, yhden tasavauhtisen ja yhden intervallityyppisen. Viime sunnuntaina oli tarkoitus juosta tasavauhtinen tai hieman kiristyvä kymppi, mutta romahdin kutosen jälkeen. Sokerit olivat lähtiessä 13, mutta kuuden nopean kilometrin aikana ne putosivat todennäköisesti alle neljään, Libre (verensokerisensori) näytti ominaisuuksiinsa kuuluen perässälaahaten vasta viittä. Ei mitään dramatiikkaa, mutta piti lopettaa, ehkei muutenkaan kulkenut. Hyvä kymppi siitä kaikkinensa kuitenkin tuli, tuumin kävellessäni viimeistä alamäkeä kotiin sitruunalakritsikiekkoja pussista syöden. Silti pakko tunnustaa, että hieman tavoitteellisen juoksijan sielua kuitenkin aina jollain tavalla kirpaisee kun treeni ei suju suunnitelman mukaan.

Toisen nopean treenin teimme tänään porukalla. Poimimme randomisti jostain netin puolimaratonohjelmasta vetotreenin. Sen mukaan oli tarkoitus tehdä viisi kuuden minuutin vetoa kiristäen 90 sekuntin palautuksella. Tarkempi vauhtisuunnitelma on tässä: 

Suunnitelma

2 km alkuverkka
6 min vauhdilla 5:20
6 min vauhdilla 5:10
6 min vauhdilla 5:00
6 min vauhdilla 4:48
6 min vauhdilla 4:30
2 km loppuverkka

Toteutunut treeni oli kovempi kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Juoksu tuntui hyvältä, joten annoin mennä minkä jaksoin, vaikka maksimikestävyydeksi meni. Viimeinen veto venyi melkein seitsemään minuuttiin ja sen vauhti oli keskimäärin 4:08 (!). GPS heittää joskus tuolla reitillä, joten ihan satavarma en vauhdista ole.

Toteuma

Toisaalta juoksukaverin kello näytti samoja lukemia kuin omani, lukuun ottamatta viimeistä vetoa, jonka hän otti selvästi kevyemmin:

1. 6:39 (1,28 km) vauhti 5:12,
2. 6:00 (1,19 km) vauhti 5:03,
3. 6:00 (1,23 km) vauhti 4:53,
4. 6:01 (1,27 km) vauhti 4:45,
5. 6:00 (1,37 km) vauhti 4:20

Tällä kertaa myös sokerit osuivat oikein hyvin kohdilleen. Lähtölukema oli luokkaa 8 mmol/l ja loppulukema 5 mmol/l pintaan, eli ei väsyttäviä korkeita eikä matalia. En tehnyt mitään insuliinisäätöjä. Tällaisissa nopeissa intervalleissa Librestä on hyötyä, koska yli 4:30/min vauhdissa ei pysty sormimittaamaan ja mittaaminen luo turvallisuutta. Tarvittaessa voi tankata lisää verensokeria nostavaa hiilihydraattia juuri oikeaan aikaan.

Bonuksena viimeinen veto päättyi riittävän kauaksi kotoa, joten loppuverkastakin tuli useamman kilometrin mittainen. Kerrankin oppikirjan mukaan eikä täysiä juosten suoraan kotiovesta sisään olkkarin lattialle tekemään yhtä pohjevenytystä ja yhtä reisivenytystä (vetkutellen sen jälkeen pari tuntia suihkuun siirtymistä). Oikein kivoja treenejä ja ehkä vauhtikin tästä kasvaa?