Voihan FreeStyle Libre mikä pettymys

Sain vihdoin käyttööni libren verensokerilaitteen. Laitteeseen kuuluu kolikon kokoinen olkavarteen asetettava sensori, joka vaihdetaan kahden viikon välein, ja vanhan verensokerimittarin kokoinen lukupääte. Päätteestä pystyy tarkastelemaan verensokeria käytännössä reaaliaikaisesti.

Tähän asti olen mitannut verensokeria sormen päästä kymmenen kertaa vuorokaudessa. Näin ollen verensokerin käyttäytyminen on jäänyt suureksi osaksi pimentoon, koska mittaliuskoja on ollut rajallinen määrä (suomeksi: liian vähän), eli 10 kappaletta. Libren piti mullistaa tämä. Sen piti mahdollistaa jatkuva verensokerin seuranta ja lääkityksen täsmäsäätö.

Sensorin asennus oli kivutonta ja helppoa. Laitteen käyttö oli myös helppoa lukuun ottamatta sitä käsittämätöntä lapsusta, että hiilihydraattien ja käytettyjen lääkemäärien kirjaaminen eli "muistivihko" on laitteessa moninumeroisen koodin takana. Koodin saavat vain terveydenhuollon ammattilaiset ja unohdettuani sen sain selitellä valmistajan neuvontapalvelussa kahden puhelun verran ennen kuin sain koodin käyttööni. Tässähän ei ole mitään pointtia, koska kenelle tahansa myydään kaupassa lyijykynä ja paperia, johon samat tiedot voi kirjata. Paitsi mitä järkeä, jos laitteessa on tällainen muistivihko valmiina, miksi se olisi vain terveydenhuollon ammattilaisten käytössä?

Mittailin ensimmäisen vuorokauden aikana parikymmentä kertaa, mikä oli mahtavaa. Ei tarvinnut arvailla verensokereita. Ensimmäisen kerran laite oli minulla aamulenkillä neljän kilometrin hölkällä ja oli hienoa juosta syrjäisemmässäkin paikassa vailla epävarmuutta siitä, laskeeko sokeri kenties liian alas. Sokeria pystyi seuraamaan koko lenkin ajan niin usein kuin halusi, ja minulle jäi ensimmäistä kertaa selvä kuva siitä, mitä aamustressi ja liikunta tekivät verensokerilleni 30 minuutin hölkän aikana.

Laitetta pystyy lukemaan kätevästi olkavarsipussin läpi. Tästä selvisi, että aamulenkillä ennen työpäivää stressi aiheutti sen, ettei sokeri normaaliin PK-lenkin tapaan laskenut, vaan nousi!

Seuraava liikuntakokemus Libren kanssa oli kosteassa kelissa tunnin VK-lenkki. Juoksin 10 kilometriä vajaassa tunnissa ja paita oli litimärkä. Oli hienoa kun pystyi juoksemaan kovaa ja seuraamaan samaan aikaan sokereita vähän väliä. En joutunut syömään varmuuden vuoksi karkkia, ettei sokeri laskisi, koska näin laitteesta, että sokeri oli koko ajan riittävän korkealla.

Heti kotiuduttuani sensori kuitenkin irtosi olkavarresta ja koko homma oli sitten siinä. Sensori (60 euroa) ei ole uudelleen kiinnitettävissä. Kävin 5 minuutin suihkussa ja taputtelin pyyhkeellä olkavartta kuivaksi, jolloin sensori irtosi. Kokeilimme mieheni kanssa liimapintaa ja sitä ei tuntunut olevan jäljellä enää ollenkaan. Laite kesti vain 4 päivää 14 päivän sijasta. Voihan pettymys.  Katsotaan, miten valmistajan asiakaspalvelussa kommentoidaan tilannetta.

Vain neljä päivää kestänyt sensori (oikealla). Uuden sensorin saa 14 päivän välein. Ehkä seuraava kestää?

Kaikki elämäni puolimaratonit

Juoksuharrastukseni viisivuotispäivän kunniaksi yritin muistella, kuinka monta puolikasta olen juossut. Kaikenkaikkiaan olen juossut noin 11 puolimaratonia. Yritin palauttaa mieleen vähintään yhden asian jokaisesta puolimaratonista:

Ensimmäisestä muistan tankkauksen laittipopkornilla jaa liilan paidan. Juoksuharrastusta oli vuosi takana ja oli hienoa juosta ensimmäinen puolimaraton. Tosin oli melkein hienompaa juosta extempore kymmenen kilometriä, koska koska siihen en tiennyt etukäteen pystyväni. Ensimmäisellä puolikkaalla verensokerit pysyivät koko matkan ajan välillä 4,9 - 9 mmol/L. Oma haimani toimi vielä jonkun verran, mikä helpotti touhua. Loppuaika oli 1:46.

Toisesta muistan raskaan reitin ja jälleen paidan värin, vihreä. Muistan kuinka autossa kisan jälkeen kirosin raskasta reittiä ja juoksua sekä uhkailin lopettavani koko touhun. Loppuaika 1:52.

Kolmannesta muistan sen miten ihmettelin, että  aika on parantunut vuoden onnistuneen treenamisen jälkeen vain 3 minuuttia. Sokerien kanssa ei mennyt yhtä helposti. Loppuaika 1:43.

Neljännestä muistan sen, miten sokeri oli alkumatkan 16 mmol/L, koska lähdin liian korkeilla sokereilla ylitankattuani. Alusta lähes loppuun minua pisti kylkeen, mitä ei ole sitä ennen eikä sen jälkeen tapahtunut. Maalissa olin hirvittävän vihainen, juoksu oli ollut tuskainen, reitti raskas. Tajusin iloita ennätyksestäni vasta seuraavana päivänä. Oli niin kurjaa, etten ymmärtänyt, miten hieno aika oli. Loppuaika 1:37.

Viidennestä muistan sen, miten kommentoin reitillä valmentajalleni että ei kulje ja hän huikkasi, että hölköttelet vain maalin. Kunto oli parempi kuin loppuaika 1:44.

Kuudes puolimaraton jää mieleen raskauden jälkeen ensimmäisenä puolimaratonina. Olimme reissussa koko perhe juoksukärryjen kanssa. Loppuaika 1:51.

Seitsemännen puolimaratonini mieheni työnsi jälleen juoksukärryjä ja reitti oli raskaampi kuin olin ajatellut. Oli kuuma. Loppuaika 1:58.

Kahdeksannen puolimaratonin juoksin yksin ja juoksu alkoi tuntua juoksulta. Loppuaika 1:46.

Yhdeksännen puolimaratonin juoksin treenimielessä. Lähdin liikkeelle juosten 5:26 kilsoja ja taisin tehdä elämäni ainoan (?) negative splitin. Loppuaika 1:52.

Kymmenes puolimaraton tuntui helpolta. Kympin kohdalla ihmettelin, miten helposti kulkee, vaikka kello näytti 4:30 kilometrejä. Muistan sen kohdan keskellä kaupunkia, jossa mietin, että ennätyksen rikkomiseen tarvittaisiin koko matkan 4:35 kilometrejä, mikä oli pitkän aikaa tuntunut mahdottomalta vauhdilta. Loppuaika 1:40.

Yhdestoista puolimaraton oli raskaimmasta päästä. Jalat loppuivat seitsemän kilometrin kohdalla ja alle puolivälissä haaveilin hiippailevani kesken kotiin ja kiittäväni itseä vähän rankemmasta MK-treenistä. Kannustusjoukkoja oli malissa odottamassa kuitenkin niin paljon, ettei auttanut. Maalissa ajassa 1:44.

Kahdestoista puolimaraton on vielä juoksematta, mutta sillä lähden hakemaan jälleen 1:40 alitusta. Tavoitteeni toteutumista ei pysty estämään enää mikään muu kuin rasitusvamman ryttyily, treeniajan  ja/tai -motivaation puute.

Pinkkiä kuin juoksu-unelmat (2.9.2017)

Juoksun ja pyöräilyn sykealueet - polkupyöräergometri

Sain mielenkiintoisen tilaisuuden käydä parin kolmen kevyemmän viikon jälkeen polkupyöräergometritestissä. Testi oli epäsuora 12 minuutin hapenottotesti, josta sai harjoitusohjelman ja sykealueet. Olen rasitusvamman uusiutumisen jälkeen muutenkin lähinnä pyöräillyt pari viime viikkoa ja olin innostunut pyöräilyn kynnysarvojen arviosta.

Testissä poljin EKG-lätkien kanssa polkupyörää kolme neljän minuutin settiä, jonka jälkeen jatkoin vielä 15 minuuttiin asti mahdollisimman tarkan tuloksen saamiseksi. Kuvittelin etukäteen, että jalat loppuisivat "liian aikaisin" kesken ja syke jäisi alhaiseksi, mutta jaksoinkin yllättävän hyvin, varsinkin kun vastusta nostettiin aika maltillisesti. Tarkoituskaan ei ollut polkea maksimisykkeeseen asti, vaan testin lopussa sykemittari näytti lukemaa 173.  Maksimisykkeekseni arvioitiin 181 ja sain seuraavat harjoitusalueet:

Palauttava harjoittelu            103 - 123 lyöntiä/min
Peruskestävyys                     123 - 143 lyöntiä/min
Vauhtikestävyys                    143 - 163 lyöntiä/min
Maksimikestävyys                 yli 163 lyöntiä/min 

Vaikka kynnysarvot ovat lajikohtaiset ja aiheesta on keskusteltu paljon esimerkiksi juoksufoorumilla, tämän pyörätestin mukaan omat kynnysarvoni ovat molemmissa lajeissa samat. Toissakerralla juoksumattotestissä sain tismalleen samat luvut kuin nyt: 143,163,182. Tällöin mitattiin ihan oikeasti laktaatit, eli miten maitohappoja erittyi tosiasiassa eikä vain arvion perusteella.  Vauhdit ja watit toki vaihtelevat ja kynnysarvotkin ilmeisesti hieman, mutta tämän testin mukaan voin treenata samoilla sykkeillä molemmissa lajeissa.

Sain myös suurpiirteisen harjoitusohjelman, joka oli mallia 3:1 tai 2:1, mikä tarkoittaa sitä, että kaksi tai kolme viikkoa peräkkäin on tehokasta harjoittelua. Tehokkaille viikoille oli merkitty kolme PK-treeniä, yksi palauttava ja yksi VK/MK-treeni. Lepoviikolla ulkoilua, lepoa ja yksi kehittävä harjoite. Kuulostaa hyvältä rytmitykseltä, vaikka treenikertoja on viisi viikossa, realistisempi olisi ehkä neljä. Kunnollisia lepoviikkoja en ole nyt pitänytkään, kun olen treenannut ilman valmennusohjelmaa. On mennyt vähän tasapaksuksi.

Lepoviikon ohjelmaa?

HCM-testi 2 - 100 km cyclocrossarilla

Epäonnistuneen juoksupitkiksen jälkeen lähdin kokeilemaan kestävyyskuntoa fillarilla. Alunperin ajatus oli ajaa 40-50 kilometriä, mutta viidenkympin jälkeen alkoi tuntua siltä, että pyöreä satanen näyttäisi kivemmalta Garminin ruudussa.

Ajoin Helsingissä, Vantaalla ja Tuusulassa, hiekkaa sekä asfalttia. Sykkeet pysyivät fillarilla helposti 115 - 130 välillä, lopussa alkoi nousta myös yli 140:n. Hyvää pintakaasukestävyystreeniä. Kävin Tuusulan rantareitillä ja vihdoin myös lottamuseon kahvilassa, jonne olen pitkään haaveillut meneväni. Missasin lounaan, mutta croisantti ja munkki sopivat hyvin pitämään verensokerit tasaisina erittäin pitkäkestoisen urheilun aikana.

Lottamuseo

Perusinsuliinimäärän pidin tavallisena, enkä laskenut sitä, joten liikunta laski reippaasti sokereita.  Mittari näytti joka pysähdyksellä 5 - 6 mmol/L ja sain tankattua riittävästi energiaa. Parhaiten toimii tämä systeemi, etten tee perusinsuliinimäärälle mitään, annan liikunnan laskea verensokeria ja tankkaan hiilareita vähintään kerran tunnissa.

Kesän kaunein peltoreitti jossain Tuusulasta tullessa

Haltialan kohdalla satasesta puuttui vielä viitisentoista kilometriä. Tankkasin lenkin viimeisen evään, eli marspatukan (harmitellen suuresti, kun jouduin syömään kinuskista suklaata) ja lähdin Pikkukoskelle kiertelemään metsäreittejä saadakseni satasen täyteen.

Satanen tuli täyteen ajassa 5 tuntia 20 minuuttia, ja tämä oli muuten  elämäni pitkäkestoisin vaan ei pisin pyöräretki. Tankkaukset menivät kohdilleen, jatkaakin olisi jaksanut, eikä istuinkyhmyn rasitusvamma ärsyyntynyt pyöräilystä. Peruskestävyyskunto tuntuu olevan kohdillaan ja Garminkin kesti loppuun asti. Mahtava tapa viettää kesäpäivä :)

HCM-testi

HCM:lle tekisi edelleen mieli, vaikka toisaalta ei yhtään; maratonhan on tuskaa koko matkan. Mutta silti, itsensä haastaminen palkitsee. Sitten viime blogitekstini asetin itselleni tavoitteen, että jos pystyn juoksemaan ylipitkän pitkiksen, voisin vielä ilmoittautua ensimmäiselle maratonilleni sitten raskauden. Jos jaksaisin juosta 30 km kohtuullisen vaivatta vaivoiltani, maratonkin menisi.

Kauniita kesämaisemia jossain Munkassa

Kahvila 

Lähdin testilenkilleni maltillisesti melkein seitsemän minuutin kilometrivauhdilla. Lämpötila oli 20 astetta, mihin en yleensä hyydy. Jostain syystä juoksu oli jälleen aikamoista tervaa, samoin kuin pari viikkoa sitten, kun juoksin 22 kilometriä (2:20). Tavoitteeni oli juosta 30 kilometriä, mutta jo 13 kilometrin kohdalla totesin, että ei tule tapahtumaan. Jaksoin 19 kilometriä ja siihenkin meni aikaa 2:10. Tehot loppuivat, pakara vaivasi aika paljon, joten ei pystynyt jatkamaan.

Seurasaaren uimarannan ovella. Merivesi 16 asteista. 

Johtopäätöksenä totesin, etten anna itselleni lupaa vielä ilmoittautua maratonille. Lisäksi pitää kiinnittää enemmän huomiota syömiseen ennen pitkistä. Ei vain paria leipää ja banaania, vaan sekä hiilareita, proteiinia että rasvaa. Kaikkea enemmän.

Kyltin mukaan Urho Kekkonen kävi vuodesta 1956 pävittäin lenkkeilemässä Seurasaaressa.  Hän yritti loikata näitä portaita yhdellä loikalla ja kerran onnistuikin siinä, mutta hylkäsi suorituksensa, koska joutui ottamaan tukea kaiteesta. Vielä 74-vuotiaana presidentti ylsi toiseksi ylimmälle portaalle. Itselläni kolme ensimmäistä meni helposti.

Pakaravaiva tuntui lenkin jälkeen ja seuraavana päivänä kävellessäkin melkein koko ajan. Toisaalta kyykkiessäni metsässä se katosi hetkeksi (?) ja tuli taas takaisin. Teen seuraavaksi testin ajamalla ylipitkän pyörälenkin, jos siitä saisi oraakkelimaisen tuntemuksen sille, kannattaako lähteä jo/vielä maratonille.

Hiilihydraattia 9,5 g/100 g