Vihdoin viikonloppuna pääsin aloittelemaan lenkkeilyä kuukauden telakan jälkeen. Kävin juoksemassa lauantaina kevyen PK-lenkin 45 minuuttia. Kuukaudessa ehti hyvin tottua elämään ilman urheilua, eikä aika käynyt alkuunkaan pitkäksi. Ensimmäiset kilometrit tuntuivat ihan vierailta ja mietin, tämmöistäkö tämä olikin, aika raskasta. Parin kilometrin hölkkäilyn jälkeen ajatukseen juoksemisesta alkoi sopeutua. Jospa sittenkin.
Sunnuntaina kokeilin samaa uudestaan. Kävin hieman pidemmällä lenkillä ja juoksin muutaman pätkän jopa VK-vauhtia, kun jäin roikkumaan minut ohittaneen toisen juoksuvaunuilijan imuun. Parin ylämäen jälkeen jättäydyin jatkamaan omaa vauhtia, sykkeet nousivat melkein 160 kieppeille, ja olo ei flunssien jälkeen vielä sallinut ihan niin kovaa menoa. Toinen juoksuvaunuilija kertoi aikovansa juosta kovemman 12 kilometrin lenkin, urheilemaan ei kuulemma pääse ihan niin usein kuin haluaisi.
Liikkeellä oli lenkkeilijöiden lisäksi paljon pieniä noita-akkoja, pari karhunpentua ja äänestyskansaa. Itsekin yhdistin lenkin äänestämiseen. Nyt tuloksia odottamaan ja syömään virpojille varattuja suklaamunia. Noita-akat eivät tänäkään vuonna päässeet lukitusta alaovesta sisään.
 |
| Kaikki munat samassa mariskoolissa. |
 |
| Pääsiäispino. Ei-diabeetikko virpojille sopivaa evästä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti