Pyöräilyyn liittyviä havaintoja

Sain jälleen mukavan tilaisuuden mennä cyclocrosslenkille keskellä aurinkoista syyspäivää. Juoksulenkit on toistaiseksi peruttu epämääräisen penikkaoireen vuoksi, joka tuntuu kävellessäkin, mutta fillarointi sujuu.

Laitoin talvilaket jalkaan, kesäkäsineet käteen ja heitin vajaan tunnin reippaan pyörälenkin pysähtyen muutaman kerran haistelemaan syyskeliä ja tarkastelemaan luontoa, joka on erityisen läsnäoleva tällaisina kesää pidentävinä kauniina syysjaksoina. Tai ehkä moni syksy on tällainen, mutta nyt olen itse enemmän paikalla. Harvoin ihmiselle tarjoutuu tilaisuutta olla joka päivä päiväsaikaan ulkoilemassa.

Alkumatkasta vauhti oli reipas ja selvisi, että ajan pyörää suu auki. Joku koppiainen lensi suhahtaen kurkkuuni. Humps. Lastenkirjassa pieni uninen kani yrittää herättää kurkkuunsa nukkumaan jäänyttä mehiläistä ajattelemalla jotain ihan pientä ääntä, kuten palomiehen ajatuksia tai lumen sulamista. Minä yritin perinteistä kakomista, mutta ei auttanut. Juomalla miltei kaiken mukanani olleen veden ötökkä tai tunne siitä siirtyi vatsalaukkuuni.

Siirtolapuutarha syksyllä

Cyclocrossmaastoa

Näkymä lintutornilta, allikko ennen ojaa?

Lähtiessäni kotimatkalle lintutornilta muistin, että sille puolelle ei kannata liiemmin nojata, jolle on ehtinyt kiinnittää lukkopolkimella kengän kiinni. Hetki, jolloin tajuaa mokansa ja sen, että kaatuu, tuntuu kuin pitkältä odotukselta. Rutiini polkimen irrottamiseen oli poissa ja kenkä irtosi vasta tömsähdettyäni ojaan. Pyörä tuli päälleni ja sarvi kopsahti kevyesti kypärään. Pieni nirhauma sääressä ja puujalka reisilihakseen siivittivät kotimatkan.

Pyörä (Mustikkamaan) rannalla

Mäkeen ja altaaseen- Juoksuviikko 37

Viime viikolla ohjelmassa oli mäkivetoja. Verensokerin hallitseminen sekatempoisissa harjoituksissa on vaikeampaa kuin peruskestävyyslenkeillä tai tasaisessa vauhtikestävyysharjoituksessa. Toisaalta alkuhölkät ja välirullaukset laskevat verensokeria tasaisesti ja toisaalta kovat vedot nostavat sitä, mutta vain, jos sykkeet nousevat riittävän korkeiksi. Yeensä verensokeri lähtee minulla nousuun vasta kovan treenin jälkeen, eikä sen aikana. Suorituksen jälkeen lasken liian korkean verensokerin pikainsuliinilla, mutta nyt kokeilin uutta keinoa, jälkihölkkää.

Mäkitreenin alkaessa verensokerini oli 9,0 mmol/L ja heti jälkeen 8,0 mmol/L, eli sokeri ei vielä ollut ehtinyt lähteä nousuun. Nousun estääkseni lähdin treenin jälkeen juoksemaan ylimääräisen 5 kilometrin lenkin, koska PK-sykkeinen juoksu useimmiten laskee verensokeria 3 - 5 yksikköä tunnissa. Näin tapahtui nytkin ja kilometria ennen kotia jouduin tankkaamaan mehua, koska sokeri laski liiankin alhaiseksi, lukemaan 4 mmol/L.

Viikon kuivan maan juoksut loppuivat heti alkuviikon jälkeen, koska penikka/pohje alkoi särkeä oikein kunnolla. Oltuani koko viime vuoden pakaran/lonkan rasitusvamman vuoksi telakalla, siitä viisastuneena vaihdoin juoksun heti vesijuoksuun ja lepoon. Vantaan maraton 8.10. taitaa mennä kyllä metsään. Vaikka jalka tulisikin parissa viikossa juoksukuntoon, veekoot on tekemättä. Pettymys ei kuitenkaan ole hirmuisen iso, koska en ollut tavoittelemassa ennätyksiä.

Vesijuostessa tein kuitenkin ennätykseni juoksemalla peräti kaksi tuntia. Mehua meni puoli litraa. Aiempi ennätys oli puolitoista tuntia. Sain yllytyshullun ystäväni houkuteltua mukaan kahden tunnin settiin, koska ajatus pitkästä peekoosta kylmässä syysillassa Uimastadionilla sai meidät älyttömyydessään intopinkeiksi. Kestävyysurheiluendorfiinit.

Sunnuntaina oli pakko käydä vielä uudestaan Stadikalla, koska se oli viimeistä päivää auki. Tunnelma saunassa oli hilpeän haikea ja monet kasvot tuttuja vuosien varrelta. Taas yksi kesä takana, mutta  tällä kertaa kauden viimeiseltä vesijuoksureissulta palatessani minua oli odottamassa kotona yksi ihminen enemmän kuin aikaisemmin.

Viikon villiviini

Ilotulitus, marja-aronia, tekijä tuntematon

Rastaan perässä Suomeen - Juoksuviikko 36

Garminin viikkokalenteri näyttää minun urheilleen kahdeksan tuntia, joka koostui viidestä treenistä. Alkuviikosta menin vaihtelun vuoksi salille polkemaan kuntopyörää ja loppuviikon aikana juoksin, pyöräilin ja vesijuoksin ulkona, upeat kelit jatkuvat ja jatkuvat. Pidin myös pari lepopäivää, koska sääri alkoi kipuilla (?).

Viikonloppuna pyöräilimme porukalla lintutornille ja muut kiipesivät torniin kiikaroimaan lintuja sillä aikaa kun tein kiihtyviä vetoja. Itsekin näin pari haikaraa. Sykkeet pysyivät alle 170 ja verensokeri laski juoksun aikana tavanomaiseen tapaan tasaisesti.

Paluumatkalla näimme ulkomaalaisen lintubongarin, joka väijyi kameran kanssa pihlajan alla. Kävin jututtamassa heppua ja hän kertoi bongaavansa lintua, jonka nimi on englanniksi "thrush" ja latinaksi Turdus pilaris. Ei auennut latinastakaan, mikä lintu oli kyseessä, mutta sitten miekkonen näytti kamerastaan kuvan tästä mystisestä linnusta. Räkättirastashan se siinä. Kerroin, että aikoinaan mummolassani kilpailimme räkättirastaiden kanssa siitä, kuka saa parhaat punaherukat. Italiassa ilmeinen harvinaisuus, mutta Suomessa ei niinkään. Lintubongari kertoi asuvansa Pohjois-Italiassa (upealla) Como järvellä, (jossa on hienot pyöräilymaisemat) ja olevansa lomalla Suomessa, kuvaamassa räkättirastaita Vantaanjoen uomassa.

Vantaanjoen pihlaja

Verensokeri vetotreenin jälkeen. Mittari alkaa olla niin naarmuinen, että tulosta on vaikea lukea.

Juoksuviikko päättyi vesijuoksuun Uimastadionilla. Tunnelmallista puuhaa, varsinkin lämpimänä syyskuun iltana, kun vähän hämärtää, tihuttaa vettä ja allas höyryää kuin olisi sumua. Juoksin ystäväni kanssa reilun tunnin ja pidempäänkin olisi voinut jatkaa, mutta kohtuus kaikessa. Uimastadion on auki vielä tämän viikon, 18.9 asti. Sen jälkeen alkaa syksy.

Vantaanjoki muuttuu mereksi. Kesältä näyttää ja tuntuu muuten, mutta väri on haalentunut kaisloista.

Vauvojen marjasoseet ja 1 - tyypin diabetes?

Turun yliopistossa julkaistiin perjantaina (9.9.2016) mielenkiintoinen väitöstutkimus, jossa havaittiin lasten valmismarjasoseiden sisältämän pektiinin ja ksylaanin sekä 1 - tyypin diabeteksen puhkeamisen välinen yhteys. Tarkkaa syytä nuoruustyypin diabeteksen puhkeamiselle ei ole pystytty tähän asti löytämään. Vastaavanlainen pektiiniä ja 1 - tyypin diabetesta koskeva yhteys löydettiin jo vuonna 2014.

"Altistuminen pektiinille ja ksylaanille heti imetyksen jälkeen lisäsi merkitsevästi diabeteksen ilmaantumista ykköstyypin diabeteksen eläinmallissa. Rohini Emanin väitöstutkimuksen havainto voi olla merkittävä, sillä tyypin 1 diabetes on tavallinen erityisesti Suomessa, jossa marjasoseet ovat yksi lasten yleisimmistä ensimmäisistä kiinteistä ruuista (lihavointi bloggarin).", tiedotteessa kerrotaan. Emami toteaa, että pektiini ja ksylaani aikaansaavat stressitekijöiden lisääntymistä suolistossa ja myötävaikuttavat immuunijärjestelmän toimintaan tavalla, joka edesauttaa haimasaarekkeiden tulehdusreaktion etenemistä. Vuoden 2014 tiedotteessa puolestaan todetaan seuraavaa: "Turun yliopiston tutkijat ovat osoittaneet tutkimuksessaan, että mahasuolikanavan bakteeriston aineenvaihduntaan vaikuttavat pektiini ja ksylaani lisäävät koe-eläinten riskiä sairastua tyypin 1 diabetekseen."

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Suvi Virtanen ehätti torstain hesarissa (8.9.2016) (http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1473305147216) vakuutella, että marjasoseita voi syöttää rauhassa entiseen malliin ja että ”Marjojen ja hedelmien syönnin määrällä ei ole nykyisten tutkimusten valossa yhteyttä diabetekseen”. Virtanen lisää, että Emanin tutkimus tehtiin hiirillä, ei ihmisillä.

THL:n tehtävä on toki rauhoitella ihmisiä ja hyvä niin. Tutkimustulosten valossa en kuitenkaan näe mitään syytä syöttää vauvoille lisättyä pektiiniä missään muodossa. En tosin valmisruokien sisältämää vettä, sokeria, lisä- ja säilöntäaineita säännöllisesti, mutta se on toinen juttu. Luonnostaan pektiiniä on marjoissa, hedelmissä, juureksissa ja sitä käytetään lisäaineena (E440) vauvojen marjasoseiden lisäksi myös esimerkiksi maitotuotteissa ja vähäkalorisissa tuotteissa.

Turun yliopiston vuoden 2014 tiedotteessa (18.8.2015) tutkijoista Hänninen toteaa: "Lisätietoa tarvitaan nyt siitä, miten näitä yhdisteitä sisältävät elintarvikkeet vaikuttavat imeväisten suolistoon ja siitä, lisäävätkö ne mahdollisesti riskiä sairastua tyypin 1 diabetekseen. Vaikka ravitsemussuositusten muuttamiseen ei vielä ole aihetta, tutkimuksen perusteella voisi olla harkinnan arvoista välttää pikkulasten ravitsemuksessa runsaasti pektiiniä sisältäviä ruokia kuten raakaraasteita ja kuorimattomia omenia"

Tuoreessa tutkimuksessa on taas saatu pieni pala lisätietoa, joka kiinnostaa erityisesti 1 - tyypin diabeetikkoäitiä. Uusia tutkimustuloksia odotellessa marjat säilyvät edelleen aamupuurossamme, hedelmät ruokavaliossamme ja omenan kuoria en vastedeskään syötä kenellekään perheenjäsenistämme. Tutkimustulosten vuoksi muistan jatkossakin olla käyttämättä lisättyä pektiiniä vauvan ruokavaliossa.

Miten teillä syödään omenat?

Vuoden 2016 tiedote: http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/vaitostiedotteet/Sivut/lisaako-marjasoseiden-pektiini-ja-ksylaani-riskia-saada-tyypin-1-diabetes.aspx

Vuoden 2014 tiedote: http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/Uutiset/Sivut/kevyttuotteiden-lisaaine-lisasi-diabetes-riskia.aspx

Laajalahden ympäri

Ajoin keskellä viikkoa ystäväni kanssa rauhallisen kolmen tunnin italenkin kierrellen Espoon rantoja. Syysilma oli hienoimmillaan, lämmintä, kirkasta ja tuuletonta. Mahtava pyöräilykelimme oli selvästi luontoäidin hyvitys siitä, että olin juossut lauantain Midnight Runin paikoin kaatosateessa.

Kesäinen päivänvalo syyskuun seitsemäntenä päivänä

Lähtiessämme kuudelta oli valoisaa ja aurinko paistoi, melkein 20 astetta lämmintä. Ensimmäinen etappi oli Pikku Huopalahden Alepa, jossa tankkasin pari desiä mehua ja ostin viisi täytelakua evääksi, jokainen eri makua. Kolmen tunnin lenkin aikana kaikki menivät ja puolta tuntia ennen kotia vielä pussillinen geeliä, joka tosin oli liikaa. Liika oli kuitenkin parempi kuin liian vähän, koska ajoin loppumatkan yksin, kello oli paljon ja väsyneenä myöhään ei heti tunne matalan verensokerin ensimmäisiä oireita niin hyvin, joten geeli varmuuden vuoksi teki loppumatkasta leppoisamman ja sai keskittyä vain ajamiseen eikä verensokerituntemuksiin.

Ajoimme Villa Elfvikille, jonka jälkeen pyörimme jonkun kierroksen ympyrää, kun entinen tie oli muuttunut juurakkovarastoksi.

Etualan mudasta pääsi läpi, mutta juurakkokasa taustalla oli liikaa.

Koivukuja ennen Maarin lintutornia, ennen ruska-aikaa.

Löydettyämme rantaan ajoimme Laajalahden ohi Maarin lintutornille. Sieltä Tapiolaan ja Westendin rantaa kierrellen Haukilahteen.

Purjevene jossain kaukana Westendin rannasta katsottuna

Haukilahden venesatamassa aurinko oli jo laskenut ja lähdimme takaisin kotiin. Lehtisaaren ja Kuusisaaren kohdalla oli ihan pimeää ja etu- ja takavalot olivat välttämättömät. 

Haukilahden satama aurigon laskettua

Munkan ylämäessä tein tilaa kun huomasin jonkun lähtevän reippaasti ohittamaan minua. Yllätyksekseni se  olikin hyväkuntoinen ystäväni, joka vanhalla naistenpyörällään paineli ylämäkeen ilman suurempia hapotuksia. Totesin, ettei minusta ole vastusta nopeammalla cyclocrossarillakaan ja pyöritin tasaisesti perässä. Tässä taas nähtiin, ettei se ole välineistä kiinni.

Kotipihalla oli säkkipimeää ja kello näytti 21.30, verensokeri 10 mmol/L ja ajoaika kolme tuntia. Harvinaisen hieno iltalenkki, jolle ei olisi yksin tullut arki-iltana lähdettyä.

Takavalot kotipihalla klo 21.30.

Vedenpaisumus - Midnight Run 2016

Juoksuviikko 35 päättyi odotettuun Midnight Runiin, joka jää taatusti mieleen pitkäksi aikaa, vaikka kengät ja pyykit on jo kuivatettu. En ole koskaan kisannut (enkä ehkä kisaa) vastaavanlaisissa olosuhteissa.

Lähdin lauantai-iltana Porthanialle hyvissä ajoin ja olin pukenut päälleni vanhan urheilupaidan, läpinäkyvän sadetakin ja pitkät trikoot. Ennen ulko-ovesta poistumista muistin, että Midnight Run on se tapahtuma, jossa juoksuun osallistuminen edellyttää järjestäjiltä saatua kisapaitaa. Olin piilottanut paidan johonkin ja etsin sitä hyvän tovin. Lopulta paita löytyi urheilupaitalaatikostani, jonne joku järjestelmällinen kehveli oli sen piilottanut (?).

Kympin kisan vuoksi en säätänyt insuliineja mitenkään normaalista poiketen. Verensokeri oli kotona 9,8, matkalla 9,0 ja kisapaikalla 7,8. Laskevan tendenssin vuoksi join tetrallisen omenamehua ja söin kolasiripirejä, yhteensä n. 45 g hiilareita. Starttia ennen sokeri oli 8,8. Jätin verensokerimittarin sateen vuoksi säilytykseen, koska se ei kestä kosteutta eikä märistä sormenpäistä voi edes mitata sokeria. Ja olisihan paikalla 11 000 juoksijaa, joten yksin en missään tapauksessa olisi.

Jätettyäni kamat säilytykseen "lämmittelin" sateessa tuomiokirkon takana tovin ja tein pari vetoa. Menin lähtöryhmäkarsinaan varttia ennen starttia ja huomasin etten ollut ehtinyt katsoa koko reittiä enkä vieläkään ole varma, mistä se meni, koska juoksen nopeat kisat omassa kuplassani, eikä energiaa riitä maisemien katseluun. Startissa tarkistin vielä tekstiviestillä lapsenvahdin terveiset ja laiton musiikin päälle. Tai luulin laittaneeni, mutta lähtömusamökän vuoksi Spotify ei mennytkään päälle. Huomasin kämmini vasta startin jälkeen, mutta satoi niin paljon vettä, että puhelimen näyttö ei enää totellut ja musiikki jäi. Juoksin 10 kilometriä mykkä kuulokepanta korvilla. Käy se niinkin. Toisaalta jos olisin kuunnellut musiikkia, en olisi kuullut kaikkia mukavia kannustuksia. Sade kyllä vaimensi hiukan niitäkin ja kuuli enimmäkseen lorinaa, puuskutusta ja litslätsiä lätäköistä. New Balancen lenkkareista paljastui uusi piirre. Niiden sukkamaisen pehmeä rakenne imi hyvin vettä sisuksiinsa ja kengän lötköys korostui.

Ainoa tavoitteeni oli juosta tasaisesti ja niin kovaa kuin kunto sallisi. Mukulakivellä oli varottava liukastumista ja nilkkoja. Kaupunkialueella oli aika paljon kaarteita ja niissä piti himmata. Alussa yritin hyppiä lätäköiden yli. Lopulta niitä oli niin paljon, että annoin mennä roiskuttaen ympäriinsä. Viimeksi kun tein samoin, minulla oli päällä kurahaalarit ja hanskani olivat kiinni hihoissa klipseillä, jotteivat ne olisi hävinneet.

Viiden kilometrin kohdalla juoksu kulki ihan hyvin. Vaihdoin pari sanaa kellonsa kotiin unohtaneen kanssajuoksijan kanssa. Isompaa vaihdetta ei irronnut ja pyrin vain juoksemaan tasaisesti. Seitsemän kilometrin kohdalla huokaisin helpotuksesta, että enää kolme kilometria maaliin ja pääsisi kotiin kuivattelemaan ja huomenna olisi lepopäivä. Mietin vielä 1300 metriä maalista ottavani loppukirin, mutta ei edelleenkään irronnut. Loppuun osuneet ylämäet ottivat luulot pois. Kumarruin viimeisissä nousuissa etukenoon ja viuhdoin käsillä vauhtia, kun jalat eivät jaksaneet. Onneksi satoi, niin kukaan ei kuvannut menoa mihinkään tuubiin. Ennen maalia oli lyhyt loiva alamäki, joten pääsin laskettelemaan kunniallisesti maaliin energisemmän näköisenä kuin olinkaan.

Kotimatkalla mieltä lämmitti ihanan ystävällinen nainen, joka huomasi, että yritin ehtiä ratikan kyytiin könkäten. Yritys olisi jäänyt yritykseksi, jollei tämä mukava ohikulkija olisi painanut nappia ja pidätellyt ratikkaa. Sisällä kuivasin sormeni kioskista haetulla paperilla ja sain tulokseksi 9,1. Tiesin, että juostuani kovilla sykkeillä sokeri lähtisi räjähtävään nousuun ja pistin pikainsuliinia yhden yksikön. Ei riittänyt, kotona sokeri oli jo 13,9. Nujertaakseni adrenaliinin pistin kuusi yksikköä lisää ja söin 50 g hiilareita, eli minulle ison määrän insuliinia. Nukkumaan pääsin kympin arvoilla ja pitkästä aikaa yöllä heräsin pariin kertaan siihen, että sokeri oli 3,9 ja piti tankata, unet jäivät sitten vähille. Aamulla mittari näytti hiukan enemmän kuin yleensä, 6.0 mmol/L.

Sokerimittaus onnistui tämän paperin avulla

Kaikenkaikkiaan hyvä juoksu ja tuntui ihan siedettävältä. Hiukan paremmassa kunnossa olisi pitänyt juosta hiukan lujempaa ja olisi tuntunut varmasti hiukan pahemmalta. Midnigt Run selvitti minulle, että olen "vain" vaivaisen viiden minuutin päässä ennätyskunnostani ja nyt jälkikäteen on tyytyväinen olo, että tuli käytyä pimeässä ja sateessa voittamassa itsensä ja tavoitettelemassa kadonnutta aikaa.

Lähtöä odotellessa

Valmistautumista Midnight Runiin - Juoksuviikko 34

Valmennusohjelman mukaan juokseminen alkoi viime viikolla ja olen ollut ohjelmasta todella innoissani. Ensimmäinen etappi on tänään juostava Midnight Run ja siitä seuraava Cooperin testi syyskuun aikana. Ehkä tänään ei vielä näy ohjelman tuloksia, mutta valkenee joka tapauksessa ajankohtainen 10 - k - kunto.

Juostuani itse keksittyjä treenejä kahdeksan kuukautta, on todella mielenkiintoista juosta ammattilaisen tekemän suunnitelman mukaan. Olen käynyt myös suurin piirtein säännöllisesti juoksutunneilla treenaamassa tekniikkaa ja tekemässä jonkun reippaamman treenin. Vauhdikkaampien harjoitusten tekeminen porukalla on paljon helpompaa kuin yksin.

Hauskana sattumuksena viikolta mainittakoon pieni yksityiskohta reippaalta yhteislenkiltä koko perheen kera. Miehelläni oli ensimmäistä kertaa jalassa uudet New Balancen vaimennetummat lenkkarit, joihin hän oli teettänyt erikseen pohjalliset.  Juostuamme lämmittelyn verran kyselin kenkien tuntumaa. Olivat kuulemma yllättävänkin vaimennetut ja paksut, varsinkin jalkakaaren kohdalta. Kuulostelin hetken aikaa kuulemaani ja minulla alkoi raksuttaa. Ei, en uskonut, mutta pakko oli kysyä ja varmistaa eräs asia. Ei kai mieheni ollut unohtanut poistaa lenkkarien tehdaspohjallisia ennen kuin oli laittanut erikseen teettämänsä pohjalliset kenkiin?  Niinhän siinä oli käynyt. Tai oikeastaan hän oli laittanut tehdaspohjalliset teetettyjen pohjallisten päälle. Kengissä oli tuplapohjalliset, joten ei ihme, että tuntuivat varsinkin jalkakaaren kohdalta yllättävän paksuilta! Pysähdyimme kivelle istumaan ja poistelemaan ylimääräisiä pohjallisia. Nauratti niin pirusti.

Monetko laitetaan?