Vuoden raskain lenkki - juosten joulunviettoon

Tänä vuonna jouluaaton kulkuväline oli juoksukärryt. Aattoaamu valkeni sinitaivaisena ja nurmikot vihersivät. Kelvit olivat kuitenkin jäässä ja ilma kirpeä. Tarkoitus oli juosta PK-lenkki määränpäänä joulukyläpaikka.

Pakkasin juoksukärryt tupaten täyteen kamaa. Matkustajan lisäksi mukana oli muun muassa vanhanaikainen videokamera, tarpeellista kylätavaraa ja vaihtovaatteita. Kärryn takapussi oli ihan täynnä ja pullotti jo matkustamon puolelle. Vuorasin pehmeämmillä esineillä matkustamon sisältä. Jalkojen alle mahtui puoli muovikassia tavaraa. Villakangastakkikin piti saada mukaan, joten siitä tuli peitto. Yllättävän paljon kärryyn mahtuu tavaraa.

Tavaroiden ja jäisten kelvien vuoksi sykkeet nousivat heti VK-tasolle ja meno oli hurjaa. Kärryt rullaavat normaalisti helposti, mutta lastista johtuen niitä sai nyt työntää hartiavoimin, etenkin ylämäissä, loivissakin. Kädet ja jalat saivat kyytiä, mutta pidin silti vauhtia yllä minkä jaksoin, koska huvitti. Lopussa sykkeet yrittivät putoilla, koska voimat loppuivat. Perillä plakkarissa oli 1:20 VK-lenkki, joka oli tämän vuoden raskain harkkalenkki. Oli hieno joulunaloitus.

Tampere jouluna

Hurjia maastoja Pirttimäessä

Mittaushetki

Juoksimme pidemmän lenkin Pirttimäen ulkoilualueella. Helsingin kaupungin sivuilla kuvataan osuvasti, että tälle jääkauden muovaamalle erämaa-alueelle on tunnusomaista suuret korkeuserot ja rauhallista maisemaa hallitsevat jyrkät kalliorinteet, siirtolohkareet, kaunisrantaiset järvet, lammet ja kosteikot. Kuvaus pitää paikkansa ja korkeuserot olivat todella huimia, mikä korostui juoksukärryjä työntäessä varsinkin ylämäissä. Ilman kärryjä puolestaan vauhti kiihtyi alamäissä jopa 23 kilometriin tunnissa.

Tankkasin  tällä kertaa heti lenkin alussa kaikki hiilarit,  50 g, koska teki mieli karkkia. Sensorin avulla pystyin seuraamaan tankkauksen vaikutusta hetki hetkeltä. Lähtöarvo oli 6,3 mmol/L ja sokeri nousi alkuhiilareiden vuoksi 8 - 9 mmol/L ja laski siitä vähitellen takaisin 7 mmol/L kieppeille. Aikaa 50 g "polttamiseen" meni puolitoista tuntia.

Juoksun jälkeen menimme keittolounaalle pyöräilijöiden suosimaan Pirttimäen kahvilaan. Vaikka lenkki oli ihan kiva, silti parasta oli juoksun jälkeinen kahvittelu. Ystävällinen myyjä antoi vaunumatkustajan avata suklaakalenterin luukun ja näytti mistä napista pitää painaa jotta eteisen uskomattoman kovaäänisen muovijoulupukin sai laulamaan. Muutaman laulukierroksen jälkeen oli aika poistua, monestakin syystä.

Riitettä lammen perällä

Kaksi marraskuun juoksumuistoa

Aloitin marraskuun alussa marrasputken. Heti kuun alussa kävin pimeäjuoksemassa Lammassaaressa, jonne vieviltä pitkospuilta yläpuolella näkyvä kuva on otettu. Täysikuu näkyy oikealla pienenä pisteenä. Lammassaari on taianomainen luontosaareke keskellä kaupunkia. Mustana marrasyönä voi kuvitella kieltolain aikaisten pimeiden salakuljettajien kuljeskelleen saaressa etsiessään piilopaikkaa pirtulle, kesällä tanssikansan juhlimassa. Tanssikulttuuria ollaankin elvyttämässä, ja viime kesällä ollessani lenkillä näin nuorten vaeltavan saaressa järjestettyihin tansseihin pitkospuita pitkin. Marraskuisena iltayönä liikenteessä oli vain pari hämärää lintubongaria, jotka taipuivat pitkospuiden reunoille väistäessään juoksijaa.

Juoksuputki loppui heti alkuunsa, koska iski kuume, kiire, väsymys ja tajuton motivaatiopula. Kaiken sen keskellä osallistuin kympin talvijuoksukisaan. Startissa seisoimme yhdessä juoksukoulukaverini kanssa, joka intoili kannustaen matkaan lähtöä tuttujen kanssa. Hyvä fiilis tarttui ja yhdeksän kilometriä meni nopeammin kuin kertaakaan aikaisemmin kauden aikana. Kymmenes kilometrikin kulki vielä kohtuullisesti ja juoksin kauden kärkiaikani, vähän yli 44 minuuttia. Ajasta, seurasta ja tapahtumasta jäi älyttömän hyvä mieli.

Maratonmörkö talvehtii meillä

Lähdin pari viikkoa sitten juoksemaan maratonia. Starttasin fiilispohjalta ja mielestäni himmaillen. Edellisestä maratonista on sen verran aikaa, että käsitys järkevästä vauhdista oli hiukan ylioptimistinen ja seurailin 3,5 tunnin jäniksiä. Kymmenen kilometriä meni hyvin, mutta sen jälkeen jaloissa alkoi painaa. Keskisyke pysyi kuitenkin selväsi veekoon puolella (157), joten sykkeiden puolesta mopo ei karannut erityisesti käsistä.

Kympin jälkeen tuntui tasaisen raskaalta, eikä kyse ei ollut normaalista pitkään juoksuun kuuluvasta aaltoilevasta raskaudesta, jonka voittaminen vaatii enemmän henkistä kuin fyysistä kanttia. Matka oli tasaisen kurjaa. Pieni kirkas hetki oli, kun törmäsin reitillä erääseen toiseen juoksublogin kirjoittajaan ja vaihdoimme pikaisesti tervehdykset. Siinä kohtaa toivoin että olisi voinut juosta koko matkan jonkun tutun kanssa, vaikka puhumatta, mutta kimpassa.

Pysäytin kellon puolimaratonin kohdalle aikaan 1:43. Luovuttaminen otti kohtuullisesti päähän viikon verran. Se oli kuitenkin järkevää, koska olin lähtenyt liian lujaa liikkeelle eikä oikeastaan vaihtoehtoa ollut. Alla ei tainnut olla riittävän pitkiä PK-lenkkejä eikä paljoakaan kovia yli 10 kilometrin VK-treenejä, lukuun ottamatta puolikkaan kisoja. Hyytävä  kuuden asteen keli ja masentava tihkusade viimeistelivät valintani.

Kivaa oli se, että juostuani vain puolikkaan verran pystyin palaamaan muutaman päivän jälkeen treenaamisen pariin ja juoksin jopa 5 kilsan tämän vuoden enkkani, noin 21 ja puoli minuuttia! Maratonmörkö jäi kuitenkin löhöilemään sohvallemme ja viettää täällä aikaansa ainakin ensi vuoteen.

Ilmoittautuminen Vantaan maratonille auki

Vantaan maratonille pystyy muistaakseni ilmoittautumaan vielä paikan päällä. En ole tarkistanut tietoa. Flunssa vei pidemmät lenkit ja veekoot useammaksi viikoksi ja arvon edelleen osallistumista. Ja myös matkaa. Kiire, mukavuudenhalu, itsensä haastaminen ja laiskuus kamppailevat keskenään.

Tiistaina tein varmuuden vuoksi 8 kilometrin veekoon valmistavana harjoituksena kaatosateessa hammasta purren. Olin siirtänyt sen jo kahteen kertaan ja musta maa täynnä lehtiä liukui lenkkarien alla. Kolme kilometriä ennen kotia pitkässä ylämäessä musakuulokkeista loppui virta ja daruden vanha hitti loppui kesken. Uusi pyöräsadetakki piti kuitenkin lämpimänä, joten ei pahin mahdollinen rasti.

Teen päätöksen osallistumisesta huomenna illalla. Mikäli siis on mahdollista vielä jälki-ilmoittautua. Nyt täytyy keskittyä töihin ja muuhun. Toivotan hyviä lenkkejä kaikille ja erittäin hyvää Vantaan maratonia siihen osallistuville!

Täysmaraton hirvittää

Olen viime ajat vatvonut maratonille osallistumista treenatessani. Tehdessäni 800 metrin vetoja ajattelen, ettei yksi veto ei ole edes kilometriä ja lasken kuinka monta vetoa mahtuu 42 kilometriin.
Hirvittää, koska viimeisimmästä maratonistani on kulunut monta vuotta ja väliin mahtuu yksi juoksematonkin vuosi.

Juoksukoulussa treenikaveri tsemppaili minua kun pohdin maratonille osallistumista ja kysyi, enkö ole vielä tänä vuonna juossut maratonia. Kerroin, etten ole kolmeen vuoteen juossut maratonia. Keskustelimme siitä, mitä lähden hakemaan ja peilasimme osallistumista tavoitteeseen nähden. Lähtisin hakemaan maaliinpääsyä kohtuullisella kärsimyksellä, en ennätystä.

Voisin kyllä mennä maratonille, vaikken ole valmis. Olen näitä flunssaviikkoja lukuun ottamatta juossut joka viikko 2 - 3 lenkkiä. Vaikkei minulla ole valmennusohjelmaa, olen kuitenkin juossut. Eniten huolestuttaa 20 kilometrin pitkisten, yhden ylipitkän lenkin ja parin hyvän veekoon puuttuminen. Onneksi alla on muutama puolimaraton kuluvana vuonna.

Kuuluu kai normaliin maratonvalmistautumiseeni pohtia sitä, että mitä jos romahtaa. Maratonissa voi käydä ihan miten vain, vaikka olisi erinomaisesti valmistautunut. Verensokerit voivat onnistua tai mennä pieleen, energiatankkaus voi sujua tai ei. Juoksu voi muutoinkin ilman mitään erityistä syytä loppua 35 kilometrin kohdalle, muuttua kävelyksi päätyen keskeyttämiseen. Tämä kuuluu lajiin. Ehkä juuri siksi onnistumiset ovat vastaavasti niin huikeita kokemuksia. Itseasiassa jokainen maaliinpääsy.

Juostessa kuultua - Mistä Pohjoisbaana sai alkunsa?

Juoksimme tänään Pohjoisbaanalle ja palasimme samalla kaksituhattaluvun alkupuolelle. Juoksukaverini näytti minulle sillan, jolla hän oli joko vuonna 2003 tai 2004 tavannut miehen tutkimassa isoa karttaa ja käynyt kysymässä, voisiko olla avuksi. Mies ei ollutkaan eksyksissä, vaan kertoi vain työnsä puolesta tutkailevansa kevyen liikenteen reittejä. Emme tiedä kuka tuo mies oli, mutta ohimennen hän pyysi lenkkikaveriani kertomaan parannusehdotuksia liikennejärjestelyihin.

Lenkkikaverini ehdotti, että räjäytettäisiin jättikalliot radan vierestä Käpylän kohdalla, niin pääsisi pyörällä suoraan radan vartta keskustaan. Toive on nyt noin 14 vuotta myöhemmin toteutettu. Ihmisikä on kunnallisbyrokratiassa lyhyt aika, mutta nyt kallioiden tilalla kulkee upea, tasainen monikaistainen pyörä-kävelytie, jota pitkin kelpaa juosta vaikka tasaista asfalttitreeniä.

Sieni-installaatio jossain matkan varrella

Hyvä vetotreeni

Viime viikolla lyhyet intervallit jäivät pliisuiksi ja jouduin tekemään lopulta niiden päälle pari kilsan vetoa (100 m, 200 m, 300 m, 400 m, 400 m, 300 m, 200 m, 100 m + 1 km + 1 km). Tällä viikolla kovemman treenin suunnitteli juoksukaverini. Hän poimi jostain netin puolimaratonohjelmasta treenin, joka on ohjelman mukaan tarkoitus tehdä neljännellä viikolla ennen puolimaratonia.

Hölkkäsimme ensin 2,5 kilometriä ja venyttelimme hieman. Tai siis, koska kaikki miehet eivät venyttele, juoksukaverini odotteli kärsivällisesti paikoillaan auringossa sillä aikaa kun tein hätäisesti muutamat pakolliset venytykset. Sitten lähdettiin.

Juostiin viisi kuuden minuutin vetoa. Kuuden minuutin vedot olivat erinomaisia, koska ne olivat kestoltaan lopussa lähes kolmanneksen pidempiä kuin kilometrin vedot, joita yleensä teen. Tuntuu hankalalta seurata kellosta oikeaa vauhtia, ellei matka ole juuri kilometri.

Ensimmäinen veto oli 1200 metriä, sitten 1250 metriä, 1300 metriä, 1350 metriä ja 1400 metriä, välissä 1,5 minuutin palautukset. Yhteensä 6,5km vetoja, kokonaismatka 11 kilometriä ja treenin kesto hieman yli 60 minuuttia. Vain viimeisessä vedossa syke nousi koko matkaksi anakynnyksen yläpuolelle, eli putkeen meni menemättä överiksi. Lopuksi vielä 2 kilometriä hölköttelyä ja kehuja treenin suunnittelijalle, joka myös tarkkaili aikaa ja vauhtia.  Itse ei tarvinnut muuta kuin juosta.

Kuvan uppopallokenttä ei liity juttuun mitenkään.

Voihan FreeStyle Libre mikä pettymys

Sain vihdoin käyttööni libren verensokerilaitteen. Laitteeseen kuuluu kolikon kokoinen olkavarteen asetettava sensori, joka vaihdetaan kahden viikon välein, ja vanhan verensokerimittarin kokoinen lukupääte. Päätteestä pystyy tarkastelemaan verensokeria käytännössä reaaliaikaisesti.

Tähän asti olen mitannut verensokeria sormen päästä kymmenen kertaa vuorokaudessa. Näin ollen verensokerin käyttäytyminen on jäänyt suureksi osaksi pimentoon, koska mittaliuskoja on ollut rajallinen määrä (suomeksi: liian vähän), eli 10 kappaletta. Libren piti mullistaa tämä. Sen piti mahdollistaa jatkuva verensokerin seuranta ja lääkityksen täsmäsäätö.

Sensorin asennus oli kivutonta ja helppoa. Laitteen käyttö oli myös helppoa lukuun ottamatta sitä käsittämätöntä lapsusta, että hiilihydraattien ja käytettyjen lääkemäärien kirjaaminen eli "muistivihko" on laitteessa moninumeroisen koodin takana. Koodin saavat vain terveydenhuollon ammattilaiset ja unohdettuani sen sain selitellä valmistajan neuvontapalvelussa kahden puhelun verran ennen kuin sain koodin käyttööni. Tässähän ei ole mitään pointtia, koska kenelle tahansa myydään kaupassa lyijykynä ja paperia, johon samat tiedot voi kirjata. Paitsi mitä järkeä, jos laitteessa on tällainen muistivihko valmiina, miksi se olisi vain terveydenhuollon ammattilaisten käytössä?

Mittailin ensimmäisen vuorokauden aikana parikymmentä kertaa, mikä oli mahtavaa. Ei tarvinnut arvailla verensokereita. Ensimmäisen kerran laite oli minulla aamulenkillä neljän kilometrin hölkällä ja oli hienoa juosta syrjäisemmässäkin paikassa vailla epävarmuutta siitä, laskeeko sokeri kenties liian alas. Sokeria pystyi seuraamaan koko lenkin ajan niin usein kuin halusi, ja minulle jäi ensimmäistä kertaa selvä kuva siitä, mitä aamustressi ja liikunta tekivät verensokerilleni 30 minuutin hölkän aikana.

Laitetta pystyy lukemaan kätevästi olkavarsipussin läpi. Tästä selvisi, että aamulenkillä ennen työpäivää stressi aiheutti sen, ettei sokeri normaaliin PK-lenkin tapaan laskenut, vaan nousi!

Seuraava liikuntakokemus Libren kanssa oli kosteassa kelissa tunnin VK-lenkki. Juoksin 10 kilometriä vajaassa tunnissa ja paita oli litimärkä. Oli hienoa kun pystyi juoksemaan kovaa ja seuraamaan samaan aikaan sokereita vähän väliä. En joutunut syömään varmuuden vuoksi karkkia, ettei sokeri laskisi, koska näin laitteesta, että sokeri oli koko ajan riittävän korkealla.

Heti kotiuduttuani sensori kuitenkin irtosi olkavarresta ja koko homma oli sitten siinä. Sensori (60 euroa) ei ole uudelleen kiinnitettävissä. Kävin 5 minuutin suihkussa ja taputtelin pyyhkeellä olkavartta kuivaksi, jolloin sensori irtosi. Kokeilimme mieheni kanssa liimapintaa ja sitä ei tuntunut olevan jäljellä enää ollenkaan. Laite kesti vain 4 päivää 14 päivän sijasta. Voihan pettymys.  Katsotaan, miten valmistajan asiakaspalvelussa kommentoidaan tilannetta.

Vain neljä päivää kestänyt sensori (oikealla). Uuden sensorin saa 14 päivän välein. Ehkä seuraava kestää?

Kaikki elämäni puolimaratonit

Juoksuharrastukseni viisivuotispäivän kunniaksi yritin muistella, kuinka monta puolikasta olen juossut. Kaikenkaikkiaan olen juossut noin 11 puolimaratonia. Yritin palauttaa mieleen vähintään yhden asian jokaisesta puolimaratonista:

Ensimmäisestä muistan tankkauksen laittipopkornilla jaa liilan paidan. Juoksuharrastusta oli vuosi takana ja oli hienoa juosta ensimmäinen puolimaraton. Tosin oli melkein hienompaa juosta extempore kymmenen kilometriä, koska koska siihen en tiennyt etukäteen pystyväni. Ensimmäisellä puolikkaalla verensokerit pysyivät koko matkan ajan välillä 4,9 - 9 mmol/L. Oma haimani toimi vielä jonkun verran, mikä helpotti touhua. Loppuaika oli 1:46.

Toisesta muistan raskaan reitin ja jälleen paidan värin, vihreä. Muistan kuinka autossa kisan jälkeen kirosin raskasta reittiä ja juoksua sekä uhkailin lopettavani koko touhun. Loppuaika 1:52.

Kolmannesta muistan sen miten ihmettelin, että  aika on parantunut vuoden onnistuneen treenamisen jälkeen vain 3 minuuttia. Sokerien kanssa ei mennyt yhtä helposti. Loppuaika 1:43.

Neljännestä muistan sen, miten sokeri oli alkumatkan 16 mmol/L, koska lähdin liian korkeilla sokereilla ylitankattuani. Alusta lähes loppuun minua pisti kylkeen, mitä ei ole sitä ennen eikä sen jälkeen tapahtunut. Maalissa olin hirvittävän vihainen, juoksu oli ollut tuskainen, reitti raskas. Tajusin iloita ennätyksestäni vasta seuraavana päivänä. Oli niin kurjaa, etten ymmärtänyt, miten hieno aika oli. Loppuaika 1:37.

Viidennestä muistan sen, miten kommentoin reitillä valmentajalleni että ei kulje ja hän huikkasi, että hölköttelet vain maalin. Kunto oli parempi kuin loppuaika 1:44.

Kuudes puolimaraton jää mieleen raskauden jälkeen ensimmäisenä puolimaratonina. Olimme reissussa koko perhe juoksukärryjen kanssa. Loppuaika 1:51.

Seitsemännen puolimaratonini mieheni työnsi jälleen juoksukärryjä ja reitti oli raskaampi kuin olin ajatellut. Oli kuuma. Loppuaika 1:58.

Kahdeksannen puolimaratonin juoksin yksin ja juoksu alkoi tuntua juoksulta. Loppuaika 1:46.

Yhdeksännen puolimaratonin juoksin treenimielessä. Lähdin liikkeelle juosten 5:26 kilsoja ja taisin tehdä elämäni ainoan (?) negative splitin. Loppuaika 1:52.

Kymmenes puolimaraton tuntui helpolta. Kympin kohdalla ihmettelin, miten helposti kulkee, vaikka kello näytti 4:30 kilometrejä. Muistan sen kohdan keskellä kaupunkia, jossa mietin, että ennätyksen rikkomiseen tarvittaisiin koko matkan 4:35 kilometrejä, mikä oli pitkän aikaa tuntunut mahdottomalta vauhdilta. Loppuaika 1:40.

Yhdestoista puolimaraton oli raskaimmasta päästä. Jalat loppuivat seitsemän kilometrin kohdalla ja alle puolivälissä haaveilin hiippailevani kesken kotiin ja kiittäväni itseä vähän rankemmasta MK-treenistä. Kannustusjoukkoja oli malissa odottamassa kuitenkin niin paljon, ettei auttanut. Maalissa ajassa 1:44.

Kahdestoista puolimaraton on vielä juoksematta, mutta sillä lähden hakemaan jälleen 1:40 alitusta. Tavoitteeni toteutumista ei pysty estämään enää mikään muu kuin rasitusvamman ryttyily, treeniajan  ja/tai -motivaation puute.

Pinkkiä kuin juoksu-unelmat (2.9.2017)

Juoksun ja pyöräilyn sykealueet - polkupyöräergometri

Sain mielenkiintoisen tilaisuuden käydä parin kolmen kevyemmän viikon jälkeen polkupyöräergometritestissä. Testi oli epäsuora 12 minuutin hapenottotesti, josta sai harjoitusohjelman ja sykealueet. Olen rasitusvamman uusiutumisen jälkeen muutenkin lähinnä pyöräillyt pari viime viikkoa ja olin innostunut pyöräilyn kynnysarvojen arviosta.

Testissä poljin EKG-lätkien kanssa polkupyörää kolme neljän minuutin settiä, jonka jälkeen jatkoin vielä 15 minuuttiin asti mahdollisimman tarkan tuloksen saamiseksi. Kuvittelin etukäteen, että jalat loppuisivat "liian aikaisin" kesken ja syke jäisi alhaiseksi, mutta jaksoinkin yllättävän hyvin, varsinkin kun vastusta nostettiin aika maltillisesti. Tarkoituskaan ei ollut polkea maksimisykkeeseen asti, vaan testin lopussa sykemittari näytti lukemaa 173.  Maksimisykkeekseni arvioitiin 181 ja sain seuraavat harjoitusalueet:

Palauttava harjoittelu            103 - 123 lyöntiä/min
Peruskestävyys                     123 - 143 lyöntiä/min
Vauhtikestävyys                    143 - 163 lyöntiä/min
Maksimikestävyys                 yli 163 lyöntiä/min 

Vaikka kynnysarvot ovat lajikohtaiset ja aiheesta on keskusteltu paljon esimerkiksi juoksufoorumilla, tämän pyörätestin mukaan omat kynnysarvoni ovat molemmissa lajeissa samat. Toissakerralla juoksumattotestissä sain tismalleen samat luvut kuin nyt: 143,163,182. Tällöin mitattiin ihan oikeasti laktaatit, eli miten maitohappoja erittyi tosiasiassa eikä vain arvion perusteella.  Vauhdit ja watit toki vaihtelevat ja kynnysarvotkin ilmeisesti hieman, mutta tämän testin mukaan voin treenata samoilla sykkeillä molemmissa lajeissa.

Sain myös suurpiirteisen harjoitusohjelman, joka oli mallia 3:1 tai 2:1, mikä tarkoittaa sitä, että kaksi tai kolme viikkoa peräkkäin on tehokasta harjoittelua. Tehokkaille viikoille oli merkitty kolme PK-treeniä, yksi palauttava ja yksi VK/MK-treeni. Lepoviikolla ulkoilua, lepoa ja yksi kehittävä harjoite. Kuulostaa hyvältä rytmitykseltä, vaikka treenikertoja on viisi viikossa, realistisempi olisi ehkä neljä. Kunnollisia lepoviikkoja en ole nyt pitänytkään, kun olen treenannut ilman valmennusohjelmaa. On mennyt vähän tasapaksuksi.

Lepoviikon ohjelmaa?

HCM-testi 2 - 100 km cyclocrossarilla

Epäonnistuneen juoksupitkiksen jälkeen lähdin kokeilemaan kestävyyskuntoa fillarilla. Alunperin ajatus oli ajaa 40-50 kilometriä, mutta viidenkympin jälkeen alkoi tuntua siltä, että pyöreä satanen näyttäisi kivemmalta Garminin ruudussa.

Ajoin Helsingissä, Vantaalla ja Tuusulassa, hiekkaa sekä asfalttia. Sykkeet pysyivät fillarilla helposti 115 - 130 välillä, lopussa alkoi nousta myös yli 140:n. Hyvää pintakaasukestävyystreeniä. Kävin Tuusulan rantareitillä ja vihdoin myös lottamuseon kahvilassa, jonne olen pitkään haaveillut meneväni. Missasin lounaan, mutta croisantti ja munkki sopivat hyvin pitämään verensokerit tasaisina erittäin pitkäkestoisen urheilun aikana.

Lottamuseo

Perusinsuliinimäärän pidin tavallisena, enkä laskenut sitä, joten liikunta laski reippaasti sokereita.  Mittari näytti joka pysähdyksellä 5 - 6 mmol/L ja sain tankattua riittävästi energiaa. Parhaiten toimii tämä systeemi, etten tee perusinsuliinimäärälle mitään, annan liikunnan laskea verensokeria ja tankkaan hiilareita vähintään kerran tunnissa.

Kesän kaunein peltoreitti jossain Tuusulasta tullessa

Haltialan kohdalla satasesta puuttui vielä viitisentoista kilometriä. Tankkasin lenkin viimeisen evään, eli marspatukan (harmitellen suuresti, kun jouduin syömään kinuskista suklaata) ja lähdin Pikkukoskelle kiertelemään metsäreittejä saadakseni satasen täyteen.

Satanen tuli täyteen ajassa 5 tuntia 20 minuuttia, ja tämä oli muuten  elämäni pitkäkestoisin vaan ei pisin pyöräretki. Tankkaukset menivät kohdilleen, jatkaakin olisi jaksanut, eikä istuinkyhmyn rasitusvamma ärsyyntynyt pyöräilystä. Peruskestävyyskunto tuntuu olevan kohdillaan ja Garminkin kesti loppuun asti. Mahtava tapa viettää kesäpäivä :)

HCM-testi

HCM:lle tekisi edelleen mieli, vaikka toisaalta ei yhtään; maratonhan on tuskaa koko matkan. Mutta silti, itsensä haastaminen palkitsee. Sitten viime blogitekstini asetin itselleni tavoitteen, että jos pystyn juoksemaan ylipitkän pitkiksen, voisin vielä ilmoittautua ensimmäiselle maratonilleni sitten raskauden. Jos jaksaisin juosta 30 km kohtuullisen vaivatta vaivoiltani, maratonkin menisi.

Kauniita kesämaisemia jossain Munkassa

Kahvila 

Lähdin testilenkilleni maltillisesti melkein seitsemän minuutin kilometrivauhdilla. Lämpötila oli 20 astetta, mihin en yleensä hyydy. Jostain syystä juoksu oli jälleen aikamoista tervaa, samoin kuin pari viikkoa sitten, kun juoksin 22 kilometriä (2:20). Tavoitteeni oli juosta 30 kilometriä, mutta jo 13 kilometrin kohdalla totesin, että ei tule tapahtumaan. Jaksoin 19 kilometriä ja siihenkin meni aikaa 2:10. Tehot loppuivat, pakara vaivasi aika paljon, joten ei pystynyt jatkamaan.

Seurasaaren uimarannan ovella. Merivesi 16 asteista. 

Johtopäätöksenä totesin, etten anna itselleni lupaa vielä ilmoittautua maratonille. Lisäksi pitää kiinnittää enemmän huomiota syömiseen ennen pitkistä. Ei vain paria leipää ja banaania, vaan sekä hiilareita, proteiinia että rasvaa. Kaikkea enemmän.

Kyltin mukaan Urho Kekkonen kävi vuodesta 1956 pävittäin lenkkeilemässä Seurasaaressa.  Hän yritti loikata näitä portaita yhdellä loikalla ja kerran onnistuikin siinä, mutta hylkäsi suorituksensa, koska joutui ottamaan tukea kaiteesta. Vielä 74-vuotiaana presidentti ylsi toiseksi ylimmälle portaalle. Itselläni kolme ensimmäistä meni helposti.

Pakaravaiva tuntui lenkin jälkeen ja seuraavana päivänä kävellessäkin melkein koko ajan. Toisaalta kyykkiessäni metsässä se katosi hetkeksi (?) ja tuli taas takaisin. Teen seuraavaksi testin ajamalla ylipitkän pyörälenkin, jos siitä saisi oraakkelimaisen tuntemuksen sille, kannattaako lähteä jo/vielä maratonille.

Hiilihydraattia 9,5 g/100 g

Tasapainottelua istuinkyhmyn rasitusvamman kanssa

Viimeiset puolitoista vuotta juoksua on sujunut lähes ongelmitta ja vanha istuinkyhmyn rasitusvaiva on oireillut korkeintaan lievästi. Orastavat oireet ovat kadonneet venyttelemällä ja ennen kaikkea siksi, että olen juossut melko maltillisia treenejä ja korkeintaan kolme kertaa viikossa.

Nyt treenin vauhti ja intensiteetti on kasvanut. Vaiva on alkanut oireilla pahasti uudestaan viimeisen parin kolmen viikon aikana. Tilanne vaihtelee kovin paljon: levossa särkee toisinaan ja toisinaan ei, kävellessä tuntuu selvästi, hetken päästä taas ei. Joskus treeni pahentaa vaivaa, toisinaan ei. Outoa. Ihan kuin joku hermo olisi ärsyyntynyt ja puristuksissa jonkun turvonneen lihaksen välissä ja välillä vapautuisi sieltä.

Pari kolme vuotta sitten magneettikuvassa toisen istuinkyhmyn luu oli turvonnut ja se näkyi valkoisena alueena. Myös jotain revähtämän tynkää ehkä oli jossain, mutta sen merkitys jäi epäselväksi. Yhtä kaikki, olin juossut liikaa kropan kestoon nähden. Kovavauhtisia kisojakin oli vähän väliä.

Tällä haavaa vaihtoehto on jatkaa juoksua tunnustellen ja yrittää osallistua vielä tällä kaudella lappujuoksuihin, mikä tuntuisi mukavalta, koska kunto on kohoamassa. Toinen vaihtoehto on himmata ja siirtyä pyöräilyyn loppuvuodeksi, mikä ei yhtään huvittaisi, vaikka pyöräily kivaa onkin. Kokeilen muutamia juoksulenkkejä seuraavilla viikoilla. Jos oireet eivät katoa, käyn lomien jälkeen haastattelemassa fysiatria ja ehkä myös fysioterapeuttia.

Noin viides Cooper

Juoksin elämäni noin viidennen cooperin menneellä viikolla. Vasta noin viides, koska tytöt eivät ainakaan minun kouluaikoinani juosseet kyseistä matkaa, vaan vain tonniviittäsataa (?). Viime vuoden lokakuussa meni 2840 metriä ja suunnitelma oli ottaa parin kuukauden kuluttua uusiksi, mutta aikaa vierähtikin yli kahdeksan kuukautta. No, mitä on tapahtunut kahdeksassa kuukaudessa?

Taktiikkani oli lähteä jälleen kolmen tonnin vauhtia liikkeelle. Tuntui vahvasti siltä, että kunto riittäisi siihen vauhtiin ja parempi hyytyä lopussa kuin aloittaa liian hiljaa. Vauhti karkasikin heti ekalla kierroksella käsistä, tai jaloista, ja kierrosajaksi tuli 1:25, kun kolmen tonnin vauhdissa se on 1:36. Hidastin ja sirryin hieman yli neljän kilometrin vauhtiin. Missään kohtaa ei alkanut kovin pahasti väsyttää, ja kun minut ohitti voimakkaasti puuskuttava juoksija, rupesin miettimään, että oma vauhti on liian hidas. Tosin kiristääkään ei pystynyt. 

Ennen seitsemännen kierroksen (2800 metriä) viivan ylitystä joku huusi, että 30 sekuntia jäljellä. Koko tuska menisi siis hukkaan, jos en saisi juostua yli puolta kierrosta puoleen minuuttiin. Jännäksi meni ja alkoi hirvittää, eikä jaloista lähtenyt kunnon kiriä. Viimeisellä suoralla iloitsin siitä, että kolmen tonnin ylitys ei jäisi kauaksi, eli kunto on taas hyvässä nousussa. 

Kun oli kulunut 11 minuuttia ja 57 sekuntia, peli oli selvä. Jäin kolmen tonnin viivasta 10 metriä! Ai että harmitti, vaikka tulos oli hyvä. Hampaankoloon jäi siis monta metriä. Garmin oli onneksi  kiltimpi kuin tulosten mittaaja, sillä se näytti 3000 metriä. Ehkä ohituksissa oli mennyt tuo ylimääräinen 10 metriä :)

Mitenköhän muistaisi pysäyttää kellon heti suorituksen jälkeen?

Parin pitkiksen jälkeen maratonille?

Lenkin lopussa nystyrät tuntuivat kengän läpi, mikä johtui ehkä osittain näistä kivistä?

Tutut houkuttelevat HCM:lle, ja olen moneen kertaan selittänyt (itselleni?), että en ole tehnyt pitkiä pitkiksiä, joten peruskunto ei riitä. Riittää ihan hyvin puolikkaalle, mutta ei maratonille. Yllytyshullua HCM kuitenkin houkuttelee. Mutta eihän maratonille kannata lähteä jos ei ole pitkiä pitkiksiä alla? Tosin vielä ehtisi tehdä muutaman.

Kaunista maaseutua katsellessa kelpaa lönkötellä. 

Viikonloppuna tein maratonmietteissäni pitkän pitkiksen, 2 tuntia 25 minuuttia normaalin puolentoista tunnin sijasta. Oli kuuma ja olin jo edellisenä päivänä juonut liian vähän: mökillä join pullovettä ja sitä ei ollut riittävästi. Alkumatka meni kutosen vauhtia kevyesti, mutta kympin jälkeen iski hyytyminen. Sokeri laski 5 mmol/L mutta tankkaaminen ei nostanut vireystilaa, joten vika ei ollut sokereissa. Pysähtelimme muutaman kerran lepäämään, korjailemaan vaunumatkustajan uniasentoa ja katselemaan nähtävyyksiä.

Paahtavaa hiekkatietä ja uuvuttavia mäkiä

Seitsemäntoista kilometrin jälkeen meni todella raahustamiseksi. Vauhti putosi yli 7 minuutin kilometreihin  mäkisen maaston viimeistelemänä. Viimeinen kilometri numero 22 oli silkkaa taistelua. Harkitsin jopa vakavissani, että olisin pyytänyt mieheni hakemaan minua, johon hän totesi, että olisikin lyhyt hakumatka. Kokemuksen perusteella voi miettiä, millaista olisi jatkaa vielä 20 kilometriä lisää vain neljän viikon kuluttua.

Suomi on täynnä juoksutapahtumia ja niihin voi törmätä lenkillä jopa sattumalta. 

Lepoa puolimaran jälkeen?

Pidin viime lauantain puolikkaan jälkeen vain pari päivää taukoa liikunnasta. Heti maanantaina kävin kärryjen kanssa hölkkäämässä palauttavan 45 minuuttia, mutta jalat olivat lenkin jälkeen enemmän tukossa kuin ennen.  Keskiviikkona juoksin maltillisesti aloittaen kuusi kilometrin vetoa, ja jalat olivat edelleen tukossa. Treenin jälkeen hölkkä muuttui hassuksi kantapäätepustukseksi, joten piti levätä.

Töölönlahden kuntoilulaitteita

Viikonlopuksi menimme Tallinnaan ja siellä tuli käveltyä yli 20 kilometriä ja syötyä erinomaisesti. Keskustan ulkopuolelta löytyi loistavia ruokapaikkoja, joissa sai kourmettipääruuan jopa alle kympillä. Lauantaina kävin myös aamutuimaan ennen saunaa hölkkäämässä varvastossuineni kolme kilsaa mukulakiveä. Aika leppoisa viikko.

Aamu Tallinnan keskustassa

Neuvostopyramidilla kelpaisi porrastreenata

Viikon ohjelma

Ma 45 minuuttia hölkkää kärryjen kanssa
Ke 6 * kilsan vedot 2 minuutin palautuksella
La 3 km hölkkää ja 10 km kävelyä
Su 10 km kävelyä

Paavo Nurmi - tärkeä onnistuminen

Jotain yllättävää tapahtui lauantaina Paavo Nurmella, ja kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Maaliskuusta alkaen olen juossut ilman valmennusta ja jokseenkin epäsäännöllisesti. Kunto ei ole raskauden jälkeen palautunut, vaikka kiva siltikin on ollut treenata, ja puolimaratonaika on liikkunut 1:50 kieppeillä, keskimäärin 5:15 min/km tienoilla. Viikonloppuna jotain kuitenkin muuttui.

Saavuimme kisapaikalle Suomen Turkuun jo edellisenä päivänä. Illan lepäilimme hotellilla, välillä kävin nopeasti saunomassa. Kaikenkaikkiaan erinomainen ratkaisu, kun ei tarvinnut lähteä kisaamaan suoraan auton ratista matkustamisesta nuutuneena.

Lähtöhumua

Puolimaratonin lähtö oli klo 12. Aamulla sokerimittari näytti 5,8 mmol/l, ja söin klo 8.30 puuroa, pienen kroisantin, kaksi lasillista mehua, pari lusikallista munakasta, pari kiivia ja pari desiä luonnonjugurttia. Yhteensä siis noin 80 g hiilihydraatteja, johon pistin 4 yksikköä novoa. Jännitin, jäisikö sokeri liian korkeaksi valitulla insuliinimäärällä, mutta turhaan, päin vastoin. Tunnin kuluttua sokeri oli vain 5 mmol/L ja söin banaanin. Sokeri oli klo 10.00 edelleen vain 5 mmol/l, joten join vielä 2 dl mehua. Klo 11.30 mennessä sokeri vihdoin nousi lukemaan 9,7 mmol/L, mikä on ihan ok kisan lähtöön.

Alkuverkkasin 15 minuuttia hölkäten ja tehden pari vetoa. Yllättäen sokeri putosi vartin aikana lukemiin 6,0 mmol/, mikä on ennakoimattoman nopea pudotus, ja tankkasin 1,5 dl mehua ja vielä startissa energiageelin, koska maltodekstriini pitää sokeria hyvin ylhäällä. Siinä vaiheessa vähän jännitti, että joudunko keskeyttämään liian matalan sokerin takia, mutta kertasin itselleni, että siinä ei sinänsä ole mitään pelottavaa, koska minulla ei ollut pikainsuliinia veressä, ja pahinta näin ollen olisi itse keskeytys, mitä sitäkään ei ole koskaan tapahtunut.

Kaikenkaikkiaan tankkaus onnistui enemmän kuin hyvin. Tankkasin aamun aikana yhteensä ennätysmäiset 150 g hiilareita, kun määrä on aikaisemmin jäänyt 50 grammaan. Sokeri laski oikeissa paikoissa alas, ja pystyin ennen kisaa syömään kolme kertaa enemmän hiilareita kuin yleensä. Se lienee osasyy sille, että kulki oikein hyvin. Aiemmat aamuyön herätykset ennen aikaisia kisalähtöjä yhden murokupin äärellä eivät ole riittäneet energiantarpeeksi puolimaratonille, saati maratonille. Sama hiilarimäärä ja sama insuliinimäärä voi toisella kerralla tuottaa aivan liian korkean sokerin, jota ei pysty enää millään korjaamaan, joten tällä kertaa meni putkeen.

Etukäteen päätin lähteä lähteä 4:45 vauhtia, vaikka ääneen sepostin, kuinka yritän lähteä 4:50 vauhtia, mutta tuskin jaksan sitäkään. Jätin viisi sekuntia selittelyvaraa. Psyykkasin kuitenkin itseäni kertomalla, että jaksaisin juosta koko matkan 4:45 vauhdilla, mikä olisi puoli minuuttia (!) nopeampi kuin tämän ja viime vuoden vauhdit. Viimeiset VK:t ovat kotitreeneissä menneet kohtuullisen helposti alle vitosen.

Startissa jäin tungokseen ja ensimmäiseen kilometriin tuhraantui lähes 6 minuuttia. En ajatellut asiaa sen kummemmin, vaan jatkoin juoksua. Reitti oli kiva kulkiessaan ensimmäiset tasaiset kilometrit kaupunkikulttuurin ja ihmisten keskellä. Kahden kilometrin kohdalla hämmästelin, että hitto, jo noin 1/10 mennyt, kun muut kisat ovat tuntuneet siltä, että hitto, vasta 1/10 mennyt. Juoksu kulki kymppiin asti todella hyvin. Paikoitellen kello näytti 4:30 vauhtia ja oli vaikea kolmen vuoden hitaampien kilsojen jälkeen uskoa vaivattomuutta. Seitsemän kilometriä meni hujauksessa auringon paahtaessa kirkkaalta taivaalta ja lämpötilan ollessa 22 astetta. (Edellispäivän ennuste oli sadetta ja + 16.)

Maaliintulon jälkeen lämpötila oli enää 21 astetta

Kympin tietämillä Ruissalossa loiva yläalamäkivuorottelu alkoi tuntua hetkittäin ja paikoitellen vauhti putosi ylämäessä lähelle viittä minuuttia. Toisaalta huomasin kellon näyttävän 4:48 kilometrivauhteja silloinkin, kun meno tuntui raahustamiselta. Treeneissä 4:48 vauhti on ollut tämän vuoden kovaa juoksua. Kymppi meni samaan aikaan kuin kympin kisoissa. Niillä tietämillä mittasin sokerin lennosta ja se oli vain  4,8 mmol/L. Otin yhden energiageelin ja luotin sen riittävän loppumatkaan.  Kahdestatoista kilometristä eteenpäin oli raskaampaa, Ruissalossa tuuli puuskitellen paljon. Yritin etsiä suojaa letkasta, mutta jouduin paikoitellen juoksemaan yksin. Uudet 25 euron langattomat kuulokkeet pitivät onneksi seuraa ja olivat ihan huippuhyvät. Ei mennyt lankojen kanssa sekoiluun turhaa energiaa. 

Seitsemäntoista kilometrin kohdalla tiesin, että vaikka hidastaisinkin, juoksisin kauden kärkiajan ja jäisin jopa ennätyksestäni vain pari minuuttia. Paluu Turun keskustaan kannustusjoukkojen keskelle innoitti vielä loppukiriin, joka ilman loistavaa kannustuskujaa olisi jäänyt väliin. Viimeinen puoli kilometriä meni nelosen vauhtia. Kello näytti näytti lopussa mattotestin maksimisykettäni ja maalissa viisi pykälää enemmän, 185. Keskikilsavauhdiksi tuli kuin tulikin kaavailemani  4:45. Olin erittäin tyytyväinen ja yllättynyt, mistä kilometrivauhtia yhtäkkiä löytyikin puoli minuuttia lisää, vaikken ole juossut kuin enintään 3 kertaa viikossa.

Kaunis Turku

Loppuanalyysi on se, että tankkaus ja se, että energia riitti hyvin, oli kaikkein olennaisin asia onnistuneeseen juoksuun. Diabeetikkona olen aina kamppaillut sen kanssa, miten ehdin saamaan perusinsuliinin (jota käytetään hiilareita syödessä) pois verestä ja sokerin säädettyä juoksun ajaksi 5 - 9 mmol/L pystyen silti tankkaamaan tarvittaessa jotain. Nyt sokeri oli koko juoksun ajan 4 - 7 (?) mmol/L, kaikkien aikojen matalimmalla. Kaikkein kummallisinta oli se, että tunti maalin jälkeen sokeri ei ollut normaaliin tapaan lähtenyt nousuun, vaan oli vain 7,2 mmol/L, vaikka olin juossut pitkät pätkät miltei maksimisykkeellä. En ymmärrä ollenkaan. Olisinko joskus lukenut jostain, että jos rankempaan aerobiseen suoritukseen lähtee yli 10 mmol/L sokereilla, sokeri lähtee heti entisestään nousuun ja kun lähtee alle tuon lukeman, sokeri lähtee usein laskuun? Juoksin alkukilometrit juuri ja juuri anaerobisella kynnyksellä, selvästi 160 - alkuisilla luvuilla, joten vaikuttiko tämä asiaan? Vai onko sokeri huomaamatta aiemmin kivunnut heti lähdön jälkeen yli 10 mmol/L, joka on nostanut sokeria viiveellä maaliintulon jälkeen? Seuraavan kisan juoksen sensorin kanssa ja selvitän asiaa lisää. 

Paavo Nurmella oli kaiken muun hyvän lisäksi myös todella hyvät jälkitarjoilut tuoreine pullineen, mehuineen ja paikallisen viljelijän tomaatteineen ja kurkkuineen. Kotimatkalle riitti evästä, jonka pystyin tällä kertaa syömään, koska olo oli hyvä.

Vain 7,2 mmol/L tunti maalin jälkeen.

Tomaatti kotimatkalla

Viikoloppuna 30 km juoksukärryillä - juoksuviikko 24

Viime vikonlopulle jäi paukkuja ja paineita treenata normaalia enemmän, kun olin juossut viikolla vain vitosen. Lauantaina juoksin kärryjen kanssa 1:30 h  ja suurimmaksi osaksi VK-vauhtia. Kohtasin matkalla pari kertaa kaatosateen, sopivasti kuperan sillan päältä valui pieniä laineita alaspäin. Matkustajan sukat kastuivat avatessani kärryn kannen kesken matkan, ja kannen tarra ei meinannut pysyä vettyneenä kiinni. Onneksi oli lämmintä ja jopa kesäistä, vaikka on Suomen kesäkuu.

Välitsekkaus, taso kohdillaan.

Sunnuntaina ahnehdin lisää ja hölkkäsin kahden tunnin PK:n ja taas juoksukärryjen kanssa. Ensimmäistä kertaa raskauden jälkeen tuntui siltä, että jaloissa on voimaa ja kulkee vaivatta, vaikka edellisenä päivänä olin juossut kunnon veekoon alle. Oli oikein juoksua eikä lenkkeilyä (, joka sekin on hienoa). Tavoitteeni oli juosta 16 kilometriä tai 2 tuntia, jotka molemmat tulivat lopulta samaan aikaan täyteen. Se on kärryjen kanssa ja osin pehmeällä alustalla oikein sopiva tahti.

Tankkaus kohdillaan

Juoksin viikonlopun kahden lenkin aikana yhteensä huimat 30 kilometriä ja koko matkan kärryjä työntäen! Myös blogin idea kirkastui taas; Blogi on paikka, jossa saa hehkuttaa ja jos oikein hyvin käy, jopa vuorovaikutteisesti :) Oikein hyvää juhannusta kaikille!

Kesäinen kuva viime viikolta