Tekniikkaharjoittelua Runner's High:ssa - juoksuviikko 42

Viime viikolla kävin juoksukoulu Runner's High:n treeneissä harjoittelemassa tekniikkaa. Teimme tällä kertaa erilaisia settejä polvennostoja, pakarajuoksua, triplingiä, polvennostokävelyä, saksijuoksua ja niin edelleen. Pointtina on siirtää tekniikassa harjoiteltua ja opittua juoksuun, kehittää hermotuksia, parantaa juoksuasentoa ja lisätä näin juoksuvauhtia sekä välttää virheasentojen tuomia vaivoja. Viimeksi mainitusta itselläkin on kokemusta pidettyäni kokonaisen välivuoden lonkan epämääräisen rasitusvaivan vuoksi.

Vaikuttaisi siltä, että juoksuasentoni alkaa pikkuhiljaa hiukan parantua. Prosessi on ollut hidas, mutta sitä on selvästi edistänyt se, että juoksukoulun valmentajat ovat neuvoneet ja korjanneet virheitä henkilökohtaisesti. Esimerkiksi kuvittelin rullaavani reippaasti alamäet, tosiasiassa liihottelen maan pintaa pitkin jalkojani liiemmin nostelematta. Ylämäet ovat tuntuneet helpoilta päkiänousuilta, ammattilaisen silmin katsottuna lantioni lysähtää alas ja mm. sen seurauksena jalka ei nouse. Pystyn myöntämään, että siinä olisi tietty pointtinsa, että jalka nousisi juostessa. Laahustaminen ei tietenkään ole taloudellista.

Tässä jalka alkaa jo nousta. Kuvaaja Aki Nummela/HHM-klubin treenit 22.10.2016

Viikon päätteeksi osallistuin vielä HHM - klubin treeneihin Töölönlahdella. Kyse on Helsinki Half Marathonille ilmoittautuneille järjestettävistä avoimista yhteistreeneistä, ja taustalla hääräävät samat valmentajat kuin Runner's High:ssa. Ohjelmassa oli vetoja, pidempiä ja lyhyempiä. Erittäin mukavaa vastapainoa yksin harrastamiselle. Porukassa juostessa juoksu tuntuu enemmän ihan oikealta harrastukselta. Viikon urheilusaldoksi kertyi 31 kilometriä juoksua.

"Hannu-ja Kerttutalo" Töölönlahdella

Tässä vastaani käveli hilpeän näköinen aikuinen nainen tahallisesti kahlaten lehtivanassa. Peukutan.

I love me -messut viihdyttivät

Viikonloppuna messukeskuksessa pidettiin I love me -messut, joissa tarjolla oli ainakin neljä osastoa osoitettuna Rahanmenolle Hyvinvoinnille. Omat osastonsa olivat kauneudelle, terveydelle, luonnollisuudelle ja lifestylelle.

Samaan aikaan toisaalla pitkän linjan skeptikko poti kotonaan turhautumista pitäessään urheilusta lepopäiviä. Sunnuntaina siippakin oli lähtenyt ajamaan sadan kilometrin cyclocross- lenkkiään. Niinpä pakkasin lastenvaunut ja lähdimme luuhimaan Messukeskukseen.

Messukeskuksessa sivuutin heti kättelyssä kosmetiikan ja tökötit ja jätin tällä kertaa tarttumatta mahdollisuuteen kirkastua, heleytyä, kiinteytyä ja kaunistua. Myös superfuudit ohitin, koska olimmehan vaunumatkustajan kanssa jo syöneet aamulla isot lautaselliset kaurapuuroa kotimaisilla mustikoilla. Kotimainen cesium, nam, kiinalainen säteilytetty goji-marja, hyh.

Kiertelimme ristiin rastiin messuhallissa ja pysähdyimme katsomaan hauskaa trampoliinijumppanäytöstä. Trampoliinijumppa on uutuuslaji, jossa jokainen ohjatulle tunnille osallistuja pomppii musiikin tahdissa omalla trampoliinillaan. Kyse lienee ihan oikeasta urheilusta, ja laji ottaa erityisesti keskivartaloon, jalkoihin ja katsomossa myös naurulihaksiin. Pakko päästä kokeilemaan joku kerta. 

Hirvittävän heikko kuva, mutta valitettavasti lähemmäksi trampoliiniesitystä ei päässyt. 

Kalevalaista jäsenkorjausta olisi päässyt kokeilemaan kahdella kympillä. Olisin ehdottomasti mennyt, jos ei olisi ollut jälkikasvua sylikannossa, sen verran asiantuntevan oloisesti kansanparantajat manipuloivat messukävijöitä. Nitkuttelivat käsiä, venyttivät, heiluttelivat ja liikuttelivat vartaloa eri asennoissa samalla painellen ja ropeltaen tukirakennetta.

Kuva plakaatista. Ei hennonnut häiritä jäsenkorjaajia valokuvaamalla heitä. Mielikuvaa toteuttaen suuri osa näistä kansanparantajista oli kalevalaisen näköisiä mieshenkilöitä.

Suomalaisten suunnittelijoiden standeilla meni eniten aikaa. Esillä oli (ainakin) eettiseen kestävyyteen tähtääviä vaatteita, laukkuja ja tilpehöörää sun muuta. Monia tuotteita olin aiemmin katsonut nettikaupoissa ja yllätyksekseni niitä pääsi nyt hypistelemään livenä. Olisin ostanut neuleen, mutta jäin vielä odottamaan vahvistusta käytetyn merinovillan alkuperästä. Mulesing -villaa en osta.

Joogaosastolla emme viettäneet pitkää aikaa, mutta sain inspiraation herätellä vanhaa harrastustani. Jooga tukee hyvin juoksua ja lisää hyvinvointia muutenkin.  Messujen innostamana opetin illalla perheelleni aurinkotervehdykset, seisovan koiran, kobran, soturi ykkösen ja joitain muita liikkeitä, joiden nimiä en enää muista. Oppilaat vaikuttivat tyytyväisiltä ja mieheni kanssa sovimme, että menemme kokeilemaan joogaa ihan oikealle joogatunnille syksyn aikana.

Messupäivän voi todeta olleen kaikin puolin viihteellinen ja jos ensi vuonnakaan ei ole samaan aikaan kerrassaan mitään tekemistä, saatan mennä uudestaan. Saldo oli paljon muutakin kuin energiahoitoja, parantavia magneettikoruja ja maistiaisia pahvisista pehmeistä proteiinikekseistä; inspiraatiota hyvinvointiajatuksiin ja hyvää viihdettä.

Kyltti messuilta. Märsky aukesi viime viikolla remontoituna ja sitä on odotettukin. Ystäväni epäili, että vesi olisi ollut lämpimämpää kuin aikaisemmin.

Flunssaviikko ja korkeat verensokerit - juoksuviikko 41

Vantaan Maratonin jälkeisellä viikolla iski pahemmanlaatuinen flunssa. Onneksi ehdin juosta Vantaalla ilman pöpöjä. Aiemmin flunssa ei ole juuri vaikuttanut verensokerini hallintaan, mutta tällä kertaa oli toisin. Jo paria päivää ennen taudin oireita verensokeri kipusi 17 - 18 mmol/L kieppeille muutaman kymmenen hiilihydraattigramman vuoksi, ja hiilareihin pistetty insuliini ei tehonnut. Jos sokeri on useamman tunnin yli 15 mmol/L, happomyrkytyksen riski kasvaa.

Laskin liian korkeita sokereita useaan otteeseen muutamien päivien aikana. Pistin insuliinia ja mittailin tunnin välein. Mittari näytti jonain päivänä ensin 4,9 mmol/L ja tarkistusmittauksilla 17 - 21 mmol/L. Täytyy olla tarkkana, että verensokeri on oikeasti korkea, kun pistää insuliinia laskeakseen sitä. Muutenkin korjauspistot saattavat yhtäkkiä pudottaa verensokerin alas, kun insuliini jostain syystä alkaa yhtäkkiä tepsiä. Jokaisen korjauspiston jälkeen täytyy seurata sokeria vähintään kolmen tunnin ajan, joka on pikainsuliinin vaikutusaika.

Normaalitilassa verensokerien hallitseminen maltillisella hiilarien syönnillä, rasvan välttämisellä, urheilemalla ja säännöllisillä mittauksilla on kohtuullisen helppoa. Aterian jälkeen sokeri pysyy 10 mmol/L kieppeillä (, terveillä enintään 7,8 mmol/L:ssa) ja ennen aterioita mittari näyttää 5 - 6 mmol/L, kuten terveilläkin. Flunssaisena oli tällä kertaa hiukan haasteellista. Onneksi verensokeriheittelyt kestivät vain vajaan viikon. Sunnuntaina  aloin jo suunnitella seuraavia treenejä samalla kun selailin parin viikon takaisia valokuvia, joita keräsin oheen.

Syksyn kohtaamia putkia taivaanrantaa vasten

Vantaan Maratonin juustoleipä matkalla kotiin

Juoksukärrypolku

Puupyöräteline

Tällaisia lukemia ei pidä näkyä mittarissa

Kivistä metsää juoksupolulla

Cooper-mörkö

Juoksin Cooperin testin Vantaan maratonia edeltävällä viikolla. Tuo 12 minuutin testi on suosikkini, mutta samalla kestoinhokkini. Pelkkä Cooperin ajatteleminen ja odottaminen nosti alkuverkan aikana verensokerini yli 10 mmol/L, vaikka normaalisti se laskee. Stressihormonit ihan oikeasti nostavat verensokeria.

Taktiikkani oli lähteä kolmen tonnin vauhtia liikkeelle, vaikka tiesin, että kunto ei tällä haavaa ihan riitäkään niin nopeaan menoon. Silti mielummin hyydyn lopussa kuin liian kevyen alun vuoksi juoksen hitaamman ajan kuin kunto sallisi. Tämä on strategiani kaikissa kisoissa.

Kolmen tonnin vauhti tuntui ensimmäiset kaksi kierrosta liian hitaalta, mutta järki sanoi, että parempi puuskuttaa kolmen tonnin juoksijan selän takana kuin tsipata kahden kierroksen jälkeen. Kolmannella kierroksella alkoikin väsyttää ja pohdin, että hitto kun pitää vähintään neljä kierrosta vielä jaksaa. Loput minuutit kuitenkin katosivat jonnekin, kuten ajalla on tapana, ja varsinkin viimeiset minuutit menivät nopeasti. Juostuani 12 minuuttia huilin hetken Eläintarhan kentän turvallisella kamaralla.

Lopputulos 2840 metriä oli minusta ihan hyvä tulos ja maksimiponnistelun jälkeen jäi tyytyväinen olo kuten aina. Ennätykseeni 3090 metriin jäi vielä puuhasteltavaa, mutta parin kuukauden kuluttua ehkä uusi yritys? Tämä oli muuten ensimmäinen Cooperini, joka ei tuntunut ihan järjettömän kamalalta. Kahden vuoden tauko taisi kullata käänteisesti muistoni Cooperista.

Eläintarha lamppujen sytyttyä

Vantaan Maraton 2016 - juoksuviikko 40

Viime lauantain Vantaan maratonin puolikas oli vuoden päätavoitteeni. Olin vuoden 2015 juoksutauolla rasitusvamman vuoksi. Loppuvuodesta perheemme kasvoi ja pidin 3 kuukautta taukoa juoksun lisäksi kaikesta muustakin urheilusta. Vuoden 2016 alussa aloin jälleen juosta.

Valmistautuminen Vantaan Maratonille takkusi epämääräisen penikkavaivan vuoksi. Viimeisen 14 kilometrin pitkiksen tein elokuun puolella. Yllättäen jalkavaivat katosivat muutamaa päivää ennen kisaa ja pystyin juoksemaan 7 kilometrin testijuoksun 5 minuutin kilometrivauhdillä. Tämän jälkeen tiesin, että pystyisin juoksemaan puolimaratonin Vantaalla. 

Lähdin kisaan vajaan viiden minuutin kilometrivauhdilla, takarivistä. Takarivi oli moka. Verensokeri oli puolta tuntia ennen lähtöä vain 4 mmol:L ja tankkasin 40 g hiilareita. Jokusen kilometrin (?) jälkeen ohitin 1:50 jäniksen. Meno oli alusta asti kohtuullisen raskasta, kuten asiaan toki kuuluu, mutta tuttu reitti ja musiikki helpottivat. Tällä kertaa sade ei estänyt musiikin kuuntelua ja olin myös älynnyt sanoa miehelleni, ettei kuuntele samaan aikaan kotona spotifaita.

Ensimmäisen 10,5 kilometrin kierroksen jälkeen tiesin, että pystyisin pitämään vauhtia yllä. Verensokeri näytti puolivälissä 7,2 mmol/L ja tankkasin yhden geelin. Kilometrin 11 kohdalla tuntui hetken aikaa jopa helpolta kun peesasin oranssipaitaisen pintakaasuttelijan takakyljessä. Ohittaessani hän kannusti minua ja huikkasin hänelle, ettei vain saisi jäädä. Eikä hän jäänytkään, vaan ilokseni näin hänet samalla videolla, jolle oli kuvattu oma maaliintuloni.

Neljäntoista kilometrin kohdalla alkoi tuntua isosti raskaalta ja sen huomasi, että harjoituskilometrejä oli aika niukasti takana. Kova tuuli teki helposta ja tasaisesta reitistä normaalia raskaamman. Ensimmäisen kierroksen verensokeri laski loivasti. Neljäntoista kilometrin kohdalla verensokeri taisi lähteä nousuun, koska syke huiteli 170 yläpuolella. Niissä lukemissa adrenaliini alkaa vaikuttaa ja nostaa verensokerini. Korkealla verensokerila juoksu ei kulje hyvin, mutta onneksi matkaa oli jäljellä enää noin kolmannes.

Seitsemän kilometriä ennen maalia kävin keskustelua itseni kanssa ja totesin että turha ajatella vielä maalia. En myöskään keksinyt sopivaa vertailukohdetta sille, kuinka pitkä matka seitsemän kilometriä itseasiassa on. Kuudentoista kilometrin kohdalla mietin, että matkaa olisi jäljellä enää saman verran kuin vanhalta asunnoltani Töölönlahden ympäri ja takaisin. Ei siis mikään mahdoton rasti. Olinhan juossut tuota matkaa ensimmäisen juoksutalveni ajan kolme kertaa viikossa ja joka kerta täysiä. Kilometrit 18 ja 19 olivat kaikkein raskaimmat ja kestävyys oli koetuksella, myös henkinen. Vauhti hiipui, mutta viimeisen kilometrin jaksoin kiristää vielä 4.40 vauhtiin. Vajaa pari sataa metriä ennen maalia hyökkäsin Tikkurilan uimahallin ylämäeksi kaartuvaan siltaan, rullasin alamäen ja juoksin lujaa maaliin. Jälkikäteen videolta katsottuna meno näytti erittäin rivakalta löntystelyltä. Täytyy ehkä joskus alkaa nostella niitä jalkoja.

Maalissa olin selvästi ennen 1:50 jänistä ja juoksusta jäi hyvä fiilis. Aurinko paistoi kuten jostain syystä Vantaan Maratonilla joka vuosi. Jaksoin juosta tasaisesti ja kuntoni ylärajalla. Viimeisen kahden kuukauden aikana olen juossut keskimäärin 21 kilometria viikossa. Nyt sama matka meni yhdellä juoksemalla.

Vantaan Maratonin reittimöykkyrä

Penikoiden parantelua - juoksuviikot 38 ja 39

Penikkavaiva kiusasi edelleen viime viikolla ja juoksut jäivät melkein kokonaan. Pitkikset ja hyvät VK-harjoitukset Vantaan Maratonia varten vaihtuivat maltilliseen pyöräilyyn. Kokeilin myös rullailua, kylmähoitoa ja lepoa juoksusta sekä hierontaa. Hierojani oli penikkavaivasta sitä mieltä, että kipua kannattaa kuunnella, eikä suosinut penikoiden "repimistä", vaan maltillista hierontaa. Se auttoikin, koska viime viikon lopulla pystyin juoksemaan muutaman kilometrin 4:45 vauhdilla ilman suurempia oireita. Viikon kokonaisjuoksuiksi kertyi ruhtinaalliset viisi kilometria. Seuraavalla ja tänään päättyvällä viikolla pystyin juoksemaan jo yhteensä 25 kilometria.

(S)iltapyöräily

Heiluri

Pyörälenkillä nähty pulupuu

Syystaivas roikkuu puutarhan yllä

Vastaväripari

Siirtolapuutarhan syksy