Vantaan Maraton 2016 - juoksuviikko 40

Viime lauantain Vantaan maratonin puolikas oli vuoden päätavoitteeni. Olin vuoden 2015 juoksutauolla rasitusvamman vuoksi. Loppuvuodesta perheemme kasvoi ja pidin 3 kuukautta taukoa juoksun lisäksi kaikesta muustakin urheilusta. Vuoden 2016 alussa aloin jälleen juosta.

Valmistautuminen Vantaan Maratonille takkusi epämääräisen penikkavaivan vuoksi. Viimeisen 14 kilometrin pitkiksen tein elokuun puolella. Yllättäen jalkavaivat katosivat muutamaa päivää ennen kisaa ja pystyin juoksemaan 7 kilometrin testijuoksun 5 minuutin kilometrivauhdillä. Tämän jälkeen tiesin, että pystyisin juoksemaan puolimaratonin Vantaalla. 

Lähdin kisaan vajaan viiden minuutin kilometrivauhdilla, takarivistä. Takarivi oli moka. Verensokeri oli puolta tuntia ennen lähtöä vain 4 mmol:L ja tankkasin 40 g hiilareita. Jokusen kilometrin (?) jälkeen ohitin 1:50 jäniksen. Meno oli alusta asti kohtuullisen raskasta, kuten asiaan toki kuuluu, mutta tuttu reitti ja musiikki helpottivat. Tällä kertaa sade ei estänyt musiikin kuuntelua ja olin myös älynnyt sanoa miehelleni, ettei kuuntele samaan aikaan kotona spotifaita.

Ensimmäisen 10,5 kilometrin kierroksen jälkeen tiesin, että pystyisin pitämään vauhtia yllä. Verensokeri näytti puolivälissä 7,2 mmol/L ja tankkasin yhden geelin. Kilometrin 11 kohdalla tuntui hetken aikaa jopa helpolta kun peesasin oranssipaitaisen pintakaasuttelijan takakyljessä. Ohittaessani hän kannusti minua ja huikkasin hänelle, ettei vain saisi jäädä. Eikä hän jäänytkään, vaan ilokseni näin hänet samalla videolla, jolle oli kuvattu oma maaliintuloni.

Neljäntoista kilometrin kohdalla alkoi tuntua isosti raskaalta ja sen huomasi, että harjoituskilometrejä oli aika niukasti takana. Kova tuuli teki helposta ja tasaisesta reitistä normaalia raskaamman. Ensimmäisen kierroksen verensokeri laski loivasti. Neljäntoista kilometrin kohdalla verensokeri taisi lähteä nousuun, koska syke huiteli 170 yläpuolella. Niissä lukemissa adrenaliini alkaa vaikuttaa ja nostaa verensokerini. Korkealla verensokerila juoksu ei kulje hyvin, mutta onneksi matkaa oli jäljellä enää noin kolmannes.

Seitsemän kilometriä ennen maalia kävin keskustelua itseni kanssa ja totesin että turha ajatella vielä maalia. En myöskään keksinyt sopivaa vertailukohdetta sille, kuinka pitkä matka seitsemän kilometriä itseasiassa on. Kuudentoista kilometrin kohdalla mietin, että matkaa olisi jäljellä enää saman verran kuin vanhalta asunnoltani Töölönlahden ympäri ja takaisin. Ei siis mikään mahdoton rasti. Olinhan juossut tuota matkaa ensimmäisen juoksutalveni ajan kolme kertaa viikossa ja joka kerta täysiä. Kilometrit 18 ja 19 olivat kaikkein raskaimmat ja kestävyys oli koetuksella, myös henkinen. Vauhti hiipui, mutta viimeisen kilometrin jaksoin kiristää vielä 4.40 vauhtiin. Vajaa pari sataa metriä ennen maalia hyökkäsin Tikkurilan uimahallin ylämäeksi kaartuvaan siltaan, rullasin alamäen ja juoksin lujaa maaliin. Jälkikäteen videolta katsottuna meno näytti erittäin rivakalta löntystelyltä. Täytyy ehkä joskus alkaa nostella niitä jalkoja.

Maalissa olin selvästi ennen 1:50 jänistä ja juoksusta jäi hyvä fiilis. Aurinko paistoi kuten jostain syystä Vantaan Maratonilla joka vuosi. Jaksoin juosta tasaisesti ja kuntoni ylärajalla. Viimeisen kahden kuukauden aikana olen juossut keskimäärin 21 kilometria viikossa. Nyt sama matka meni yhdellä juoksemalla.

Vantaan Maratonin reittimöykkyrä