Vuosi 2016 - Paluu juoksukuntoon raskauden jälkeen- Juoksuviikko 51

Jouluattoaamuna juoksimme myrskyssä ja sateessa tunnin koko porukka. Puuskissa tuuli ylsi 19 metriin sekunnissa. Kaupungilla oli aavemaista, vastaan ei tullut yhtään juoksijaa, tuskin kävelijääkään. Rentouttavan tyhjää.

Tarkastelin pyhien aikana vuoden 2016 juoksusaldoa. Olen juossut 1200 kilometriä. Määrä tuntuu mukavalta, erityisesti siksi, että viime vuonna juoksuharrastus oli kokonan tauolla. Toissavuonna juoksin noin 2000 kilometriä. Tarkkaa lukua ei ole, koska hankin uuden kellon vasta viimeiselle vuosikolmannekselle.

Kunto vaikuttaa raskauden ja vuoden juoksemisen jälkeen melko hyvältä. Vitosen, kympin ja puolimaratonin ajoilla mitaten en jää ihan hirveän kauas ennätyksistäni. Mikä hienointa, olen pystynyt ylipäätään juoksemaan ja vähintään joka toisella lenkillä kulkee hyvin. Vuoden alussa ensimmäiset kuukaudet olivat tukkoisia ja välillä meinasi usko loppua. Ehkä vielä kevyempi alku olisi helpottanut kuntoon palaamista. Joka tapauksessa on mukava olla tässä ja nyt muistelemassa taakse jäävää ainutlaatuista vuotta 2016.

Jouluputki- Juoksuviikot 49 ja 50

Jätin marrasputken väliin, mutta osallistuin eräänlaiseen jouluputkeen, nimittäin kolmen viikon influenssanormiflunssaputkeen. Joulujuoksu ja Aktia Cup jäivät välistä, blogihavainnot lenkeiltä ovat olleet tauolla. Muutamassa viikossa sitä näköjään tottuu lenkittömään elämään. Juoksuohjelmaa on kuitenkin vielä pari kuukautta jäljellä, joten huomenna jälleen lenkkaria jalkaan.

Päivänpaiste risukasassa

Sinulla on liian hyvä HbA1c

Jutusteltaessa diabeteslääkärin kanssa viisastuu joka kerta, useimmiten keskustelun kumpikin osapuoli. Diabetes kun on omanlaisensa tauti kullakin diabeetikolla ja verensokerien käyttäytyminen vaihtelee ilmeisen paljon diabeetikkojen välillä.

Viimeisessä jutustelutuokiossa lääkäri epäili HbA1c:n luotettavuutta sokeritasapainoni kuvaajana. Pitkäaikaissokerini oli nimittäin viimeisimmässä kevään mittauksessa 6 %, joka on terveen henkilön lukema (4 -6 %). Raskauden aikana lukema oli jopa vain 5,4 - 5,9 %. Lääkäri vaikutti spekuloivan sitä, josko diabetekseni ei olisikaan 1 - tyyppi, vaan joku välimuotodiabetes, jossa haima erittää omaa insuliinia hoidon kannalta mahdollisesti merkityksellisesti. "Välimuotoja" ovat MODY, LADA ja mitokondriaalinen diabetes (Satu Vehkavaara: Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2011;127(12):1227-34) .

Selitys hyvälle HbA1c-arvolleni ei kuitenkaan taida olla se, ettei kyse olisi 1-tyypin diabeteksesta. Oma haimani ei enää juurikaan toimi. Jostain tosin luin, että pienenkin oman insuliinin erityksen vaikutus hoitotasapainoon saattaa olla joskus määräänsä suurempi. Voisin tietysti teetättää taas C-peptidi- tutkimuksen, joka kertoo oman haiman mahdollisesti jäljellä olevan insuliinierityksen määrästä. Ennen raskautta haimani eritti ihan vähän vielä insuliinia. Toisaalta oman haiman tuotannolla tai diabeteksen tarkemmalla tyypittelyllä ei siinä mielessä ole minulle väliä, että tavoite on vain ja ainoastaan verensokerin räätälöiminen mahdollisimman hyväksi ja lisäsairauksien välttäminen.

HbA1c-arvo kertoo, kuinka paljon sokeria veren punasolujen hemoglobiiniin on tarttunut mittausta edeltävinä viikkoina, eli sokerihemoglobiinin määrä kuvastaa keskimääräistä veren sokeripitoisuutta mittausta edeltäviltä 6–8 viikolta painottaen viimeisimpiä viikkoja. Näin ollen HBA1C ei kerro tosiasiallista verensokerin päivittäistä tasoa, koska jos verensokeri joka päivä vaihtelee esimerkiksi liian matalista arvoista liian korkeisiin, pitkäaikaissokeri voi näyttää kauniilta. Tähän liittyen lääkärini epäili myös sitä, että minulla olisi liian matalia verensokeriarvoja, joiden vuoksi pitkäaikaissokeri näyttäisi turhan hyvältä.

Minulla ei kuitenkaan ole ollut matalia arvoja pariin vuoteen, joten tämäkään ei selitä hyvää HbA1c-arvoani. Olen mitannut ennen ruokailuja useimmiten arvoksi 4 - 6 mmol/L ja aterian jälkeisiksi arvoiksi enintään 10 mmol/L. Ja sitähän 6 % HbA1C- arvo tarkoittaa, omamittarilla mitatuksi arvoksi muunnettuna verensokeri on noin 7 mmol/L. Lääkärini oli sitä mieltä, että hänen täytyisi nähdä mittausteni tulokset tai sensoroinnin tulokset. Perusteltua, koska usein ihminen kuvittelee jonkun asian itselleen mieluisaksi, mutta kirjaamalla faktat ylös, näkymä saattaakin muuttua. Itse kirjasin koko raskausajan kaikki vuorokauden 15 mittaustulosta, syömäni hiilarit ja pistämiset vihkoon ylös. Näin saa luotettavan kuvan verensokeritasapainostaan. Toki sensoroimalla sokeria vuorokauden ympäri pääsee samaan lopputulokseen.

Uutena asiana opin sen, että  HbA1c-arvo voi olla vuorokautisten liian matalien verensokeriarvojen tuottaman "valheellisen" lukeman lisäksi harhaanjohtava myös siksi, että esimerkiksi punasolujen lyhentynyt elinikä pienentää HbA1c-arvoa. Vastaavasti pidempi elinikä suurentaa. Yksinkertaistaen niin, että jos kaksi 1 - tyypin diabeetikkoa mittaa omaseurannassa tismalleen samoja arvoja koko ajan, heillä voi olla silti eri HbA1c-lukema johtuen sokeroitumisen erilaisuudesta. Tämäkään ei kuitenkaan selitä minun hyvää HbA1-c arvoani, koska päivittäiset mittaukseni vahvistavat, että verensokerini on synkassa HbA1c-arvoni kanssa, toisin sanoen lukemat näyttävät suurimmaksi osaksi 4 - 6 mmol/L ennen aterioita ja sokeri käväisee vain nopeasti korkeintaan 10 mmol/L:ssa.

Summa summarum viime lääkärinkäynnillä opin, että HbA1C ei ole kovin keskeinen mittari hoitoni arvioimisessa, vaikka lääkärille se onkin eräänlainen omamittauksia tukeva kontrollitesti. Sen sijaan joka päivä tekemäni 10 mittausta kertovat luotettavasti sen, miten minulla diabeteksen kanssa sujuu. Jos verensokeri on ennen aterioita 4 - 6, aterioiden jälkeen korkeintaan 10 hetken aikaa, sairauden hoito sujuu erinomaisesti. Tällöin on turha odottaa puolen vuoden välein HbA1c- mittausten tuloksia kuin kevät- ja joulutodistuksia peruskoulussa.

Olen saanut pidettyä HbA1c-lukemani ja verensokerini hyvinä siksi, että raskaus ja imetys ovat auttaneet tässä viimeiset kaksi vuotta. Sen lisäksi olen mitannut ja kirjannut kaiken ylös, vältellyt turhia hiilihydraatteja ja urheillut 4 - 6 kertaa viikossa. Lisäksi oma haimani toimi vielä jonkun aikaa sairastuttuani. On totta, että nyt kun raskauden ja imetyksen vaikutukset hormoneihin ovat haalistumassa (?) verensokeri nousee huomattavasti helpommin kuin viimeisen kahden vuoden aikana. Joudun karsimaan hiilihydraatteja. Se, että diabeteslääkäri on hokenut minulle kohta kuuden vuoden ajan, että hoito tulee vaikeutumaan ja en saa sokereita pysymään näin hyvinä, on tetysti omanlaisensa motivaattori.

Joulujuoksu meni, kuntotestin tulokset tuli - juoksuviikko 48

Olen tehnyt viime viikkoina paljon hyviä vauhtitreenejä juoksukoulussa. Tähtäimenä oli osallistua lauantaina Finlandia-talolta lähtevään Joulujuoksuun, mutta alkuviikosta iski syksyn toinen flunssa ja täytyi tyytyä seisoskelemaan yleisössä. Harmillista, koska mieli olisi tehnyt testata kymppikuntoa vielä ennen ensi kautta.

Joulupukki juoksee niin lujaa, ettei kamera ehdi tarkentaa

Kuntotestin tulosten mukaan vauhdit ovat paperilla suunnilleen samat kuin pari vuotta sitten, eli ennen vuoden juoksutaukoa. Ennusteen mukaan kaiken mennessä nappiin saattaisin juosta kympin parhaassa tapauksessa jopa aikaan 43:30 ja puolikkaan aikaan 1:37. Huh, kuulostaapa hurjalta. Ehkä PK-MK-VK-treenien lisäksi täytyy treenata myös HK:ta, vaikkei tästä ollutkaan testissä mitään mainintaa. Nimittäin henkistä kestävyyttä.

Joulujuoksun maali seisoo yksin hyytävässä kelissä.

Riittääkö neljä treeniä? - Juoksuviikko 47

Juoksin viikolla kolme kertaa ja pyöräilin kerran, kuten olen tehnyt jo kolme kuukautta. Vaikuttaisi siltä, että kunto pysyy kohtuullisesti yllä neljällä treenillä viikossa, ehkä hieman jopa kohoaa, kunhan treenit ovat vaihtelevia laatutreenejä eikä pelkkää höntsää tai kovaa. Myös rasitusvammat ja muut vaivat ovat pysyneet kurissa tällä maltillisella kombolla, mutta sen sijaan verensokerin hallinta edellyttäisi ehkä useamman treenikerran viikossa. Sokerin kannalta viidestä kuuteen treeniä olisi parempi, tosin viidenneksi ja kuudenneksi treeniksi riittäisi hyvin 30 - 45 minuutin hölkkä tai muu PK-sykkeinen urheilu. Sokerit tuppaavat nykyään kohoamaan varsinkin iltaa kohti, mutta urheilupäivinä niitä on helpompi hallita.

Kaksi viikon treeneistä oli ohjattuja. Toinen oli puolentoista tunnin juoksukoulutreeni ja toinen lauantaina pidetty HHM-klubin yhteistreeni Eläintarhan kentällä. Viimeisimmässä setissä ihan uutta oli viimeisen vedon juokseminen vaihdellen tosi kovaa ja hieman hiljempaa vaihtaen tempoa vain 15 sekunnin välein. Rankkaa, mutta hyvä lopetus harjoitukselle. Erilaisia treenejä taitaa olla loputon määrä.

Sunnuntaina kävimme koko perheen voimin cyclocrossareilla ajamassa vielä sulan Vantaanjoen vierusta. Osin oli pimeä, kylmä, pakkasta viisi astetta ja luntakin tihutti. Vastatuulessa melkein paleli. Minulla oli jo nastat alla ja pyörissä ja perävaunussa oli monta ajovaloa. Kärrymatkustaja oli puettu villa-alusvaatteisiin, paksumpaan villapukuun, toppapukuun, lukuisiin sukkiin ja hanskoihin, pariin kypärämyssyyn sekä pariin peittoon ja tietenkin kypärään. Jalat ja kädet säilyivät lämpiminä, eikä niska hikoillut. Näillä mittareilla mitataan pukeutumisen onnistumista :) Hyvä akkujen latausreissu.

Sykerajatestissä - Juoksuviikko 47

Viikko alkoi tasotestillä Runner's High:n järjestämänä. Matolla juostavassa testissä selvitettiin sykerajat, eli aerobinen kynnykseni, anaerobinen kynnykseni ja maksimisykkeeni sekä kehitystä vaativat harjoitusalueet. Testi koostui kovenevista vedoista, joita juoksin seitsemän. Etukäteen hiukan jännitti kun muistin setin raskaammaksi kuin se olikaan. Myös viimeinen veto sujui hyvin, vaikka se jatkui niin kauan kuin jaksoin juosta, ja vauhti oli alle neljä minuuttia kilometriä kohden. Harvemmin näin lujaa tulee juostua, paitsi bussiin, eikä siihenkään enää nykyään. Jokaisen vedon päätteeksi katsottiin sykelukema ja mitattiin laktaatit sormenpäästä.

Testauksen pointtina oli päivittää sykkeet harjoitusohjelmaani. Viimeksi kävin samassa testissä noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Kynnykset eivät taida liiemmin vaihdella, mutta vauhdit kyllä. Vajaa kolme vuotta sitten aerobinen kynnykseni oli 143 ja anaerobinen 162, maksimisyke 181. Tulokset saan tällä viikolla.

Tuosta välistä piti luikahtaa lenkillä yli. Vanhankaupungin siltatyömaa.

Muuta aktiviteettiä viikon aikana oli puolipitkä lenkki keskellä viikkoa, sateessa ja pimeässä ja pidempi päiväpitkis viikonloppuna. Niitä en olekaan juossut oikeastaan kuukausiin, syystä ja toisesta. Viikon urheiluiksi kertyi hippasen vajaa neljä tuntia, joka oli kokonaan juoksua.

Laiturikin jäätyi kiinni Töölönlahdella vielä viime viikolla.

Kallion laidalla

Pömppömaha katosi

Eilen kesken puolentoista tunnin pitkiksen tapahtui kummia. Juostessa minua viimeisen vuoden seurannut vatsakumpu katosi yhtäkkiä ylittäessämme Vallilan siirtolapuutarhan siltaa matkalla Viikin arboretumille. Sain vihdoin auki juoksutakin alaresorin kiristysnauhan sitkeän solmun, jolloin takki pääsi vapaasti valahtamaan alas, eikä enää kuroutunut epäaerodynaamisksi kummuksi mahalle. Pömppömaha katosi.

Aiemmin kirjoitin blogissani epäillystä vatsalihasten erkaantumasta, jonka vuoksi olen välttänyt tavallista vatsalihastreeniäni. Fysioterapeutti vahvisti, että minulla parin sentin "erkaantuma" vatsalihasten välissä. Ihan tavallisella nauhamitalla mitaten väliä oli navan kohdalla noin pari senttiä, ylempänä sentti. Virallisen erkaantuma-diagnoosin olisin saanut, jos navan kohdalla olisi ollut 2,7 cm:n rako. Sain ohjeet syvää poikittaista vatsalihasta aktivoivaan ja vahvistavaan treeniin. Treeni on niin tylsää, että olen tehnyt sitä vain silloin tällöin. Juoksussa korsetin tuki on kuitenkin tärkeä, joten täytyy taas tsempata.

Ylempänä aktivointiliike, alempana vahvistava liike. Aktivointia on tarkoitus tehdä viitenä päivänä viikossa, vahvistavaa liikettä kolmena.

Jalannostoa on tarkoitus tehdä viidesti viikossa.

Julkisessa terveydenhuollossa ei koko raskauden aikana puhuttu erkaantumasta mitään. Terveyskeskuksen fysioterapeutilta saamani harjoitusohjeet perustuvat netistä löytyvään erkaantumaa käsittelevään lopputyöhön.

Lumessa - juoksuviikko 46

Tihkusateessa on on mukava muistella viime viikon reipasta talviurheilua. Intervalliharjoitus lumisessa Eltsussa oli tasapainottelua pettävässä lumessa. Vauhti meinasi hidastua kentän vastatuulisivulla ja mitä enemmän kenttä tallaantui sitä enemmän upottavasta lumesta sai ponnistella lenkkareita ylös. Viimeisessä vedossa syke nousi yli 170 ja verensokeri lähti nousuun.

Eläintarhan kenttä. Keskellä lumeen peittynyt opaskyltti kertoo nurmikentän olevan suljettu.

Viikonloppuna pääsin hiihtämään oikeaan lumeen Viikkiin ja se oli mahtavaa. Hiihtäessä syke oli keskimäärin VK-sykkeillä kun samaa vauhtia juostessa se pysyy PK-alueella. Putkeen laitettu pitoteippi ja vanha pikaluisto sopivat sellaisenaan ulos parin asteen pakkaseen.

Latua

Vanhankaupunginlahti on jäätynyt.

Sama lahti eri näkökulmasta kolmen viikon takaa.Vesi oli niin matalalla, että lahden keskelle nousi mutasaari.

Puunyppylät taustalla ovat Lammassaari ja Kuusiluoto. Alkaa jo hämärtää.

Heinät huurteessa Viikissä

Viikon päätti cyclocross-isänpäiväajelu. Kaksi ja puoli tuntia pyöritystä vaihtelevassa maastossa, välillä tiesuolamuhjua ja välillä kovempaa maata nastarenkaiden alla. Sunnuntaipyöräilyä lounastaukoineen.

Talvijuoksu ja 1 - tyypin diabetes

Talvijuoksu ei ole mitenkään ylivoimaista huolimatta lumesta ja pakkasesta, mutta omat erityispiirteenä siinä on, myös diabeteksen kannalta. Esimerkkinä lajin haasteesta kelpaa maanantain reipas PK-lenkkini.

Verensokeri oli jäänyt välipalalta korkeaksi, mikä väsyttää ihan tautisesti ja herättyäni iltapäikkäreiltä tuntui miltei mahdottomalta lähteä lumipyryn keskelle pimeään ja kylmään. Toki lähteminen on usein vaikeaa, on diabetes tai ei, koska mukavuudenhalu on normaalia. Lähdin kuitenkin lenkille, koska juoksu on tullut ympärivuotiseksi tavaksi. Edellisen lenkin energia takaa seuraavan lenkin ja seuraava sitä seuraavan ja niin edelleen. 

Puolivälissä olisi tehnyt mieli mitata sokeri, mutta sokerimittari toimii vain + 5 asteeseen asti, edellinen toimi vain + 10 asteeseen. Jätin mittaamatta ja luotin siihen, että ei tarvitse tankata hiilareita nostamaan juoksun laskemaa sokeria. Pidemmällä lenkillä olisin yrittänyt lämmittää mittarin hanskassa ja sen jälkeen sormen, jotta olisin saanut näytteen otettua. Tämän vuoksi minulla on talvella usein normaalia isommat ja paksummat hanskat, joihin verensokerimittari mahtuu jemmaan. Oikein kovalla pakkasella operaatio onnistuu vain pysähtymällä kioskille tai kauppaan lämmittelemään. Joskus tulee juostua pidempiä pätkiä matolla, mutta tunnin lenkki sujuu arvaillenkin.

Mittari jäässä

Talvilenkeillä kuljetan geelien sijasta mukana karkkia, geeli kun jäätyy töhkäksi. Karkit kulkevat hihapusseissa juoksutakin alla tai päällä. Myös vyölaukku on vakiokaverini, jos ei ole juoksukärryjä mukana. Vyölaukun ainoa huono puoli on se, että se on vyölaukku.

Varusteita diabetestarvikkeiden kuljetukseen

Tunnin lenkillä sain laskettua verensokerini 12 mmol/L lukemaan 6 mmol/L, joka on normaali verensokeriarvo. Sokeria olisi voinut laskea myös ilman lenkkiä insuliinilla, mutta tällöin seurauksena voi olla vuoristorata; ensin pistää liikaa, sitten korjaa syömällä hiilareita ja sitten on taas liian korkea sokeri, jota täytyy laskea. Korjausinsuliinien vaikutusta joutuu valvomaan lisäksi monta tuntia. Juosten näitä ongelmia ei tule ja verensokeri pysyy juoksun jälkeen parempana, koska urheilu lisää insuliiniherkkyyttä, eli insuliini tehoaa helpommin. 

Talvilenkkimaisema

Veekoota ja cyclocrossia - Juoksuviikko 45

Urheiluviikko parani loppua kohti. Puoliväliviikon märkä lumi juoksukärryjen alla ei vielä näyttänyt uuden talven parhaita puolia, mutta lauantain veekoo aurinkoisessa pakkassäässä oli mainio. Jälkeenpäin saunassa analysoiden vieläkin parempi. Perhe pyöräili perässäni koko setin ja juoksu kulki normaalin alkutuskailun jälkeen hyvin, kahdeksan kilometriä viiden minuutin kilometrivauhdilla. En tiedä, olisinko jaksanut ilman huoltojoukkoja. Kärryihin sai mukavasti kaikki varahiilarit, sokerimittarin eikä tarvinnut juosta niiden kanssa. Kiikarit kuitenkin unohdimme joten emme nähneet sinipyrstöä, jonka polun varrella seisoskeleva lintubongarimassa näki.

Huoltojoukko marrasaurinkoa vasten

Viikonloppuna kävimme myös cyclocrossailemassa lumisessa maastossa. Eksyttyämme tieltä polulle talutimme, koska vetokärryn kanssa ei mahtunut ajamaan pöpelikössä. Liukkaissa mäissä yritin opettajan opastuksella siirtää painoa taakse ja möykkyröissä pyörittää tasaisesti ja keventää keulaa. Välillä pidin lukkopolkimia ja välillä en. Talven ensimmäisellä lenkillä joutuu pelkäämään koko rahan edestä, mutta seuraava menee jo rennommin eikä jännittäminen jämäytä hartioita. Mitenkähän on kotimatkalla tarkkailemamme isopäisen palokärjen hartioiden laita? Kovasti se koputteli lahoavaa puuta eikä välittänyt talvipyöräilijöistä pätkääkään.

Kärryn kanssa talven ensimmäisellä cyclocrosslenkillä

Juoksukärryissä on yksi vika

Kävimme juoksukärryillä vajaan tunnin PK-lenkillä ensilumessa. Kärryt rullasivat tasaiset osuudet ja alamäet vaivattomasti ja niitä oli helppo työntää, vaikka maassa oli jonkun verran lunta. Ylämäissä sykkeet pysyivät kävellen 130 kieppeillä. Lumen vuoksi kilometrivauhtini putosi normaalista vaunulenkistä minuutilla, mutta juoksen kuntoa enkä matkaa, joten tahdilla ei niin väliä. Yhdessä oli kiva katsella lumen putoamista. Kauan emme maisemia ehtineet ihailla, kun tasainen rullaus houkutteli vaunumatkustajan päiväunille.

Päiväunien aikana kärryjen suurin vika tulee esille. Kun lapsi nukahtaa, hänen asentonsa romahtaa siten, että pää painuu huolestuttavasti rinnukseen ja vällyihin. Asentoa joutuu korjailemaan vähän väliä. Ongelma korostuu talvella, kun talvivarusteiden vuoksi nenää ja suuta ei suoraan näe kärryn takaa, fillarin selästä pysähtelemättä ei milloinkaan.

Tänään on tarkoitus kokeilla kärryä lumisessa metsämaisemassa fillarin perässä. Mieheni lupasi lähteä cyclolla seurakseni VK-juoksulenkille. Saa nähdä, miten kärry kulkee ja sujuuko kovempi juoksu talvikauden käynnistyttyä.

"Jos Helsinki on hetkisen kaunis, kun valkoinen on maa, laulaa Gösta.

Hiihtokauden avaus ja muita lajeja - juoksuviikko 43

Harrastin syksyistä motivaatiopainia koko neljännenkymmenennen kolmannen kalenteriviikon. Päivällä ei juurikaan jaksanut urheilla ja illalla velttokärpänen kehotti jäämään kotiin leipomaan pikkuleipiä. Tosiasia on kuitenkin se, että verensokerit pysyvät hyvällä tasolla ja insuliini puree hyvin vain, jos urheilen useamman kerran viikossa.

1 - tyypin diabeetikon täytyy tarkkailla hiilarien määrän lisäksi laatua. Tässä kipollinen hyviä hiilareita.

Voittaakseni laiskuuden keksin alkuviikosta lenkilleni verensokeritasapainon lisäksi "motivoivan" teeman, joka oli Vantaan Maratonin yhden kierroksen (10,5 km) juokseminen väärin päin. Taival oli edelleen asfalttia eikä takaperinkään ollut korkeuseroja. Nyt joutui itse hoitamaan kannustamisen, kun kolme viikkoa sitten tien varsilla oli paljon ihania kannustajia, kiitos ihan jokaiselle. Erityisesti mieleen jäivät ne pienet käsiparit, jotka jakoivat käsiläpsyjä, joista jokainen vei loppuajasta muutaman sekunnin pois.

Vantaan maratonin loppusuora olan yli katsottuna lenkin alussa.

Juostessani tuttua reittiä mietin myös sitä, että vieläkö joskus juoksen Vantaalla koko matkan, eli saman reitin neljään kertaan. Tällä hetkellä kovin kisainto nukkuu parin - kolmen talven pituisia talviunia.

Vantaan Maratonin reitiltä. Meneeköhän 40 kilometriä  vielä ennen 40 vuotta?

Motivaation etsiminen jatkui myös viikon muiden lenkkien ajan. Torstaina oli niin pimeää ja satoi niin paljon, ettei valokuvaa olisi pystynyt ottamaan. Olokin tuntui jälleen kumman heiveröiseltä. Vaikea sanoa, onko se juoksumasista vai jotain flunssan jälkioireita.

Viikonloppuna kävimme avaamassa hiihtokauden Kivikon hiihtoputkessa. Putkessa haisi kummalliselle. Valotaulujen kohdalla lumi oli kalvakkaan sinistä ja kelmeän keltaista. Tuntui kalsealta talviyöltä keskellä päivää. Hiihtäminen oli kuitenkin kivaa, mm. siksi, että seura oli parasta, vaikka hiihtelikin omia vauhtejaan. Lämpimän kelin pitoteippi ja pikaluisto sopivat myös erinomaisesti ympäristöön.

Putken valaistus.

Putkinäkymä.

Tämän vuoksi en lue ohjeita.

Tekniikkaharjoittelua Runner's High:ssa - juoksuviikko 42

Viime viikolla kävin juoksukoulu Runner's High:n treeneissä harjoittelemassa tekniikkaa. Teimme tällä kertaa erilaisia settejä polvennostoja, pakarajuoksua, triplingiä, polvennostokävelyä, saksijuoksua ja niin edelleen. Pointtina on siirtää tekniikassa harjoiteltua ja opittua juoksuun, kehittää hermotuksia, parantaa juoksuasentoa ja lisätä näin juoksuvauhtia sekä välttää virheasentojen tuomia vaivoja. Viimeksi mainitusta itselläkin on kokemusta pidettyäni kokonaisen välivuoden lonkan epämääräisen rasitusvaivan vuoksi.

Vaikuttaisi siltä, että juoksuasentoni alkaa pikkuhiljaa hiukan parantua. Prosessi on ollut hidas, mutta sitä on selvästi edistänyt se, että juoksukoulun valmentajat ovat neuvoneet ja korjanneet virheitä henkilökohtaisesti. Esimerkiksi kuvittelin rullaavani reippaasti alamäet, tosiasiassa liihottelen maan pintaa pitkin jalkojani liiemmin nostelematta. Ylämäet ovat tuntuneet helpoilta päkiänousuilta, ammattilaisen silmin katsottuna lantioni lysähtää alas ja mm. sen seurauksena jalka ei nouse. Pystyn myöntämään, että siinä olisi tietty pointtinsa, että jalka nousisi juostessa. Laahustaminen ei tietenkään ole taloudellista.

Tässä jalka alkaa jo nousta. Kuvaaja Aki Nummela/HHM-klubin treenit 22.10.2016

Viikon päätteeksi osallistuin vielä HHM - klubin treeneihin Töölönlahdella. Kyse on Helsinki Half Marathonille ilmoittautuneille järjestettävistä avoimista yhteistreeneistä, ja taustalla hääräävät samat valmentajat kuin Runner's High:ssa. Ohjelmassa oli vetoja, pidempiä ja lyhyempiä. Erittäin mukavaa vastapainoa yksin harrastamiselle. Porukassa juostessa juoksu tuntuu enemmän ihan oikealta harrastukselta. Viikon urheilusaldoksi kertyi 31 kilometriä juoksua.

"Hannu-ja Kerttutalo" Töölönlahdella

Tässä vastaani käveli hilpeän näköinen aikuinen nainen tahallisesti kahlaten lehtivanassa. Peukutan.

I love me -messut viihdyttivät

Viikonloppuna messukeskuksessa pidettiin I love me -messut, joissa tarjolla oli ainakin neljä osastoa osoitettuna Rahanmenolle Hyvinvoinnille. Omat osastonsa olivat kauneudelle, terveydelle, luonnollisuudelle ja lifestylelle.

Samaan aikaan toisaalla pitkän linjan skeptikko poti kotonaan turhautumista pitäessään urheilusta lepopäiviä. Sunnuntaina siippakin oli lähtenyt ajamaan sadan kilometrin cyclocross- lenkkiään. Niinpä pakkasin lastenvaunut ja lähdimme luuhimaan Messukeskukseen.

Messukeskuksessa sivuutin heti kättelyssä kosmetiikan ja tökötit ja jätin tällä kertaa tarttumatta mahdollisuuteen kirkastua, heleytyä, kiinteytyä ja kaunistua. Myös superfuudit ohitin, koska olimmehan vaunumatkustajan kanssa jo syöneet aamulla isot lautaselliset kaurapuuroa kotimaisilla mustikoilla. Kotimainen cesium, nam, kiinalainen säteilytetty goji-marja, hyh.

Kiertelimme ristiin rastiin messuhallissa ja pysähdyimme katsomaan hauskaa trampoliinijumppanäytöstä. Trampoliinijumppa on uutuuslaji, jossa jokainen ohjatulle tunnille osallistuja pomppii musiikin tahdissa omalla trampoliinillaan. Kyse lienee ihan oikeasta urheilusta, ja laji ottaa erityisesti keskivartaloon, jalkoihin ja katsomossa myös naurulihaksiin. Pakko päästä kokeilemaan joku kerta. 

Hirvittävän heikko kuva, mutta valitettavasti lähemmäksi trampoliiniesitystä ei päässyt. 

Kalevalaista jäsenkorjausta olisi päässyt kokeilemaan kahdella kympillä. Olisin ehdottomasti mennyt, jos ei olisi ollut jälkikasvua sylikannossa, sen verran asiantuntevan oloisesti kansanparantajat manipuloivat messukävijöitä. Nitkuttelivat käsiä, venyttivät, heiluttelivat ja liikuttelivat vartaloa eri asennoissa samalla painellen ja ropeltaen tukirakennetta.

Kuva plakaatista. Ei hennonnut häiritä jäsenkorjaajia valokuvaamalla heitä. Mielikuvaa toteuttaen suuri osa näistä kansanparantajista oli kalevalaisen näköisiä mieshenkilöitä.

Suomalaisten suunnittelijoiden standeilla meni eniten aikaa. Esillä oli (ainakin) eettiseen kestävyyteen tähtääviä vaatteita, laukkuja ja tilpehöörää sun muuta. Monia tuotteita olin aiemmin katsonut nettikaupoissa ja yllätyksekseni niitä pääsi nyt hypistelemään livenä. Olisin ostanut neuleen, mutta jäin vielä odottamaan vahvistusta käytetyn merinovillan alkuperästä. Mulesing -villaa en osta.

Joogaosastolla emme viettäneet pitkää aikaa, mutta sain inspiraation herätellä vanhaa harrastustani. Jooga tukee hyvin juoksua ja lisää hyvinvointia muutenkin.  Messujen innostamana opetin illalla perheelleni aurinkotervehdykset, seisovan koiran, kobran, soturi ykkösen ja joitain muita liikkeitä, joiden nimiä en enää muista. Oppilaat vaikuttivat tyytyväisiltä ja mieheni kanssa sovimme, että menemme kokeilemaan joogaa ihan oikealle joogatunnille syksyn aikana.

Messupäivän voi todeta olleen kaikin puolin viihteellinen ja jos ensi vuonnakaan ei ole samaan aikaan kerrassaan mitään tekemistä, saatan mennä uudestaan. Saldo oli paljon muutakin kuin energiahoitoja, parantavia magneettikoruja ja maistiaisia pahvisista pehmeistä proteiinikekseistä; inspiraatiota hyvinvointiajatuksiin ja hyvää viihdettä.

Kyltti messuilta. Märsky aukesi viime viikolla remontoituna ja sitä on odotettukin. Ystäväni epäili, että vesi olisi ollut lämpimämpää kuin aikaisemmin.

Flunssaviikko ja korkeat verensokerit - juoksuviikko 41

Vantaan Maratonin jälkeisellä viikolla iski pahemmanlaatuinen flunssa. Onneksi ehdin juosta Vantaalla ilman pöpöjä. Aiemmin flunssa ei ole juuri vaikuttanut verensokerini hallintaan, mutta tällä kertaa oli toisin. Jo paria päivää ennen taudin oireita verensokeri kipusi 17 - 18 mmol/L kieppeille muutaman kymmenen hiilihydraattigramman vuoksi, ja hiilareihin pistetty insuliini ei tehonnut. Jos sokeri on useamman tunnin yli 15 mmol/L, happomyrkytyksen riski kasvaa.

Laskin liian korkeita sokereita useaan otteeseen muutamien päivien aikana. Pistin insuliinia ja mittailin tunnin välein. Mittari näytti jonain päivänä ensin 4,9 mmol/L ja tarkistusmittauksilla 17 - 21 mmol/L. Täytyy olla tarkkana, että verensokeri on oikeasti korkea, kun pistää insuliinia laskeakseen sitä. Muutenkin korjauspistot saattavat yhtäkkiä pudottaa verensokerin alas, kun insuliini jostain syystä alkaa yhtäkkiä tepsiä. Jokaisen korjauspiston jälkeen täytyy seurata sokeria vähintään kolmen tunnin ajan, joka on pikainsuliinin vaikutusaika.

Normaalitilassa verensokerien hallitseminen maltillisella hiilarien syönnillä, rasvan välttämisellä, urheilemalla ja säännöllisillä mittauksilla on kohtuullisen helppoa. Aterian jälkeen sokeri pysyy 10 mmol/L kieppeillä (, terveillä enintään 7,8 mmol/L:ssa) ja ennen aterioita mittari näyttää 5 - 6 mmol/L, kuten terveilläkin. Flunssaisena oli tällä kertaa hiukan haasteellista. Onneksi verensokeriheittelyt kestivät vain vajaan viikon. Sunnuntaina  aloin jo suunnitella seuraavia treenejä samalla kun selailin parin viikon takaisia valokuvia, joita keräsin oheen.

Syksyn kohtaamia putkia taivaanrantaa vasten

Vantaan Maratonin juustoleipä matkalla kotiin

Juoksukärrypolku

Puupyöräteline

Tällaisia lukemia ei pidä näkyä mittarissa

Kivistä metsää juoksupolulla

Cooper-mörkö

Juoksin Cooperin testin Vantaan maratonia edeltävällä viikolla. Tuo 12 minuutin testi on suosikkini, mutta samalla kestoinhokkini. Pelkkä Cooperin ajatteleminen ja odottaminen nosti alkuverkan aikana verensokerini yli 10 mmol/L, vaikka normaalisti se laskee. Stressihormonit ihan oikeasti nostavat verensokeria.

Taktiikkani oli lähteä kolmen tonnin vauhtia liikkeelle, vaikka tiesin, että kunto ei tällä haavaa ihan riitäkään niin nopeaan menoon. Silti mielummin hyydyn lopussa kuin liian kevyen alun vuoksi juoksen hitaamman ajan kuin kunto sallisi. Tämä on strategiani kaikissa kisoissa.

Kolmen tonnin vauhti tuntui ensimmäiset kaksi kierrosta liian hitaalta, mutta järki sanoi, että parempi puuskuttaa kolmen tonnin juoksijan selän takana kuin tsipata kahden kierroksen jälkeen. Kolmannella kierroksella alkoikin väsyttää ja pohdin, että hitto kun pitää vähintään neljä kierrosta vielä jaksaa. Loput minuutit kuitenkin katosivat jonnekin, kuten ajalla on tapana, ja varsinkin viimeiset minuutit menivät nopeasti. Juostuani 12 minuuttia huilin hetken Eläintarhan kentän turvallisella kamaralla.

Lopputulos 2840 metriä oli minusta ihan hyvä tulos ja maksimiponnistelun jälkeen jäi tyytyväinen olo kuten aina. Ennätykseeni 3090 metriin jäi vielä puuhasteltavaa, mutta parin kuukauden kuluttua ehkä uusi yritys? Tämä oli muuten ensimmäinen Cooperini, joka ei tuntunut ihan järjettömän kamalalta. Kahden vuoden tauko taisi kullata käänteisesti muistoni Cooperista.

Eläintarha lamppujen sytyttyä

Vantaan Maraton 2016 - juoksuviikko 40

Viime lauantain Vantaan maratonin puolikas oli vuoden päätavoitteeni. Olin vuoden 2015 juoksutauolla rasitusvamman vuoksi. Loppuvuodesta perheemme kasvoi ja pidin 3 kuukautta taukoa juoksun lisäksi kaikesta muustakin urheilusta. Vuoden 2016 alussa aloin jälleen juosta.

Valmistautuminen Vantaan Maratonille takkusi epämääräisen penikkavaivan vuoksi. Viimeisen 14 kilometrin pitkiksen tein elokuun puolella. Yllättäen jalkavaivat katosivat muutamaa päivää ennen kisaa ja pystyin juoksemaan 7 kilometrin testijuoksun 5 minuutin kilometrivauhdillä. Tämän jälkeen tiesin, että pystyisin juoksemaan puolimaratonin Vantaalla. 

Lähdin kisaan vajaan viiden minuutin kilometrivauhdilla, takarivistä. Takarivi oli moka. Verensokeri oli puolta tuntia ennen lähtöä vain 4 mmol:L ja tankkasin 40 g hiilareita. Jokusen kilometrin (?) jälkeen ohitin 1:50 jäniksen. Meno oli alusta asti kohtuullisen raskasta, kuten asiaan toki kuuluu, mutta tuttu reitti ja musiikki helpottivat. Tällä kertaa sade ei estänyt musiikin kuuntelua ja olin myös älynnyt sanoa miehelleni, ettei kuuntele samaan aikaan kotona spotifaita.

Ensimmäisen 10,5 kilometrin kierroksen jälkeen tiesin, että pystyisin pitämään vauhtia yllä. Verensokeri näytti puolivälissä 7,2 mmol/L ja tankkasin yhden geelin. Kilometrin 11 kohdalla tuntui hetken aikaa jopa helpolta kun peesasin oranssipaitaisen pintakaasuttelijan takakyljessä. Ohittaessani hän kannusti minua ja huikkasin hänelle, ettei vain saisi jäädä. Eikä hän jäänytkään, vaan ilokseni näin hänet samalla videolla, jolle oli kuvattu oma maaliintuloni.

Neljäntoista kilometrin kohdalla alkoi tuntua isosti raskaalta ja sen huomasi, että harjoituskilometrejä oli aika niukasti takana. Kova tuuli teki helposta ja tasaisesta reitistä normaalia raskaamman. Ensimmäisen kierroksen verensokeri laski loivasti. Neljäntoista kilometrin kohdalla verensokeri taisi lähteä nousuun, koska syke huiteli 170 yläpuolella. Niissä lukemissa adrenaliini alkaa vaikuttaa ja nostaa verensokerini. Korkealla verensokerila juoksu ei kulje hyvin, mutta onneksi matkaa oli jäljellä enää noin kolmannes.

Seitsemän kilometriä ennen maalia kävin keskustelua itseni kanssa ja totesin että turha ajatella vielä maalia. En myöskään keksinyt sopivaa vertailukohdetta sille, kuinka pitkä matka seitsemän kilometriä itseasiassa on. Kuudentoista kilometrin kohdalla mietin, että matkaa olisi jäljellä enää saman verran kuin vanhalta asunnoltani Töölönlahden ympäri ja takaisin. Ei siis mikään mahdoton rasti. Olinhan juossut tuota matkaa ensimmäisen juoksutalveni ajan kolme kertaa viikossa ja joka kerta täysiä. Kilometrit 18 ja 19 olivat kaikkein raskaimmat ja kestävyys oli koetuksella, myös henkinen. Vauhti hiipui, mutta viimeisen kilometrin jaksoin kiristää vielä 4.40 vauhtiin. Vajaa pari sataa metriä ennen maalia hyökkäsin Tikkurilan uimahallin ylämäeksi kaartuvaan siltaan, rullasin alamäen ja juoksin lujaa maaliin. Jälkikäteen videolta katsottuna meno näytti erittäin rivakalta löntystelyltä. Täytyy ehkä joskus alkaa nostella niitä jalkoja.

Maalissa olin selvästi ennen 1:50 jänistä ja juoksusta jäi hyvä fiilis. Aurinko paistoi kuten jostain syystä Vantaan Maratonilla joka vuosi. Jaksoin juosta tasaisesti ja kuntoni ylärajalla. Viimeisen kahden kuukauden aikana olen juossut keskimäärin 21 kilometria viikossa. Nyt sama matka meni yhdellä juoksemalla.

Vantaan Maratonin reittimöykkyrä