Vauvan kanssa - Juoksuviikko 21

Rakas nettipäiväkirjani. Juoksu- pyöräkärryn kanssa voimme lähteä milloin vain ja melkein mihin vain. Juoksimme viime viikon aikana yhdessä yli kolmekymmentä kilometriä. Jos haluan pidemmälle kuin jaksan juosta, otan juoksupyörän pois ja kiinnitän kärryn fillariini. Tämä on vapautta!

PK-lenkeillä pysähdellään nykyään hieman aiempaa useammin, koska hattu menee silmille, tutti putoaa suusta, lelu joutuu ulottumattomiin, tulee nälkä tai viltti valuu pois päältä tai täytyy muuten vain tarkistella tilannetta. Joskus jään tekemään ylimääräisiä venytyksiä. Otan rasitusvamman vuoksi muutoinkin rauhallisemmin. Puolitoista vuotta sitten viikon pitkä lenkkini oli 20 kilometria ja nyt se on vakiintunut sopivalta tuntuvaan 14 kilometriin. Tällaisilla juoksumäärillä voin hyvin juosta puolimaratonin silloin tällöin, mutta en täyttä maratonia.

Alkukesä oli viikon aikana edennyt siihen vaiheeseen, että omenapuut olivat juoksureittieni varsilla ylikukkineet, mutta syreenit vielä jaksoivat. Kevään eteneminen kesään jaksaa ihastuttaa joka vuosi yhtä paljon. Ensin asfaltti tulee jään alta näkyviin, sitten katupölyinen leskenlehti, krookukset, ötökät, valkovuokot, rentukat, sinivuokot, voikukat, tuomet, kielot, omenapuut, syreenit ja nyt mennään satakielissä, lupiineissa ja metsäkurjenpolvissa. Saniaiset ovat jo isoja ja muu kasvillisuus peittää kortteiden minimetsäksi pörröttämän maanpinnan. Listan jatkuessa siirrytään taas huomaamatta loppukesää kohti. Toukokuun toiseksi viimeisinä päivänä taitaa kuitenkin olla hippasen liian aikaista odottaa tulevaa syksyä.

Viikon vaunupitkiksellä pysähdyin ottamaan kuvan vaunumatkustajastani ja fasaanista, niitä kun näkee nykyään kaupunkialueella harvoin, fasaaneja siis. Eräs tuttu pieni ihminen kertoi ollessaan vielä pienempi, että fataani istuu kompottorin päällä, mikä hymyilytti minua valtavasti ja vieläkin hymyilyttää. Sinä kesänä, kun tämä pikkuinen täytti viisi vuotta, me kaikki tiesimme fataanin istuvan viimeistä kesää lempipaikassaan. Seuraavana kesänä kompostorin päällä istui fasaani. Onkohan se sama kuin tässä kuvassa?

ma  PK pyörä 60 pyöräkärryn kanssa
ti    PK vaunujuoksu 1:25/13 km
ke  PK pyörä 30 + 60 pyöräkärryn kanssa

to  Mäkivedot + tekniikka 90 min
pe PK Palauttava vaunujuoksu 50

su  PK vaunujuoksu 1:45/14 km

Lyhyet mäkivedot ja verensokeri

Palaan taas ruotuun ja kirjoitan blogini ydinaiheesta, eli urheilun vaikutuksesta verensokeriin. Peruskuvio peruskestävyysharjoittelussa on se, että verensokerini laskee tasaisesti suorituksen aikana ja kompensoin laskun syömällä non 20 - 30 grammaa hiilihydraatteja/tunti tai laskemalla pitkävaikutteisen insuliinin määrää. Kisoissa ja erityisen pitkillä lenkeillä käytän em. kikkojen yhdistelmää. Erityisen pitkiä lenkkejä en tosin ole aikohin tehnyt, mutta ehkä joku kolmen neljän tunnin pyöräreissu tulee taas kesällä tehtyä. Porvoossa ainakin pitäisi käydä välivuoden jälkeen.

Tein lyhyitä mäkivetoja alkuverkan ja tekniikkaharjoittelun jälkeen. Verensokerini oli ennen treeniä 8,9 ja kohtuullisen matalasykkeinen alkuverryttely kesti vajaan tunnin. Oletin, että verensokeri olisi laskenut hieman, mutten jaksanut mitata sitä ja söin normaalin kaavani mukaan n. 30 grammaa hiilihydraatteja/tunti, koska mäkivedot oli vielä tekemättä. Tämän jälkeen tein vajaat kymmenen mäkivetoa.

Mäen päällä syke nousi 170 - 177 välille ja alhaalla palasi 120 tietämille. Nämä maksimirykäisyt eivät laskeneet verensokeriani, kuten peruskestävyysharjoittelu, vaan verensokerini nousi. Verensokeri ei myöskään ehtinyt matalasykkeisempien hölkkäpalautusten aikana laskemaan ja syömäni 30 g hiilareita ei "kulunutkaan" ja näin ollen sokerini oli treenin jälkeen kotona 11,9 ja hiukan myöhemmin 13,7. Korjasin korkean sokerin varovaisesti pikainsuliinilla. Näissä korjauksissa täytyy aina muistaa, että urheilun jälkeen insuliini vaikuttaa voimakkaammin kuin muutoin. Parin tunnin kuluttua sokerini oli taas hyvä, eli 6,2.

Tarinan opetus lienee se, että minun täytyisi luottaa siihen, että tällainen kovia vetoja sisältävä kovasykkeinen treeni nostaa verensokeriani ja voisin jättää treenin kuluessa hiilihydraatit syömättä. Toisaalta jos olisin esimerkiksi hölkännyt puolisen tuntia mäkivetojen jälkeen, sokeri olisi todennäköisesti lähtenyt laskuun ja ollut hyvissä lukemissa kotona.

Lisäksi täytyy hyväksyä se, että verensokerien käyttäytymistä ei voi aina ennustaa. En tiedä täsmällisesti, miten korkea sykkeeni pitää olla ja kuinka kauan, jotta verensokeri lähtee nousuun, eikä laskuun. Esimerkiksi viimeisellä puolimaratonillani verensokeri laski tasaisesti, vaikka sykkeet oletettavasti olivat lähellä 170 koko juoksun ajan. Toisaalta tähän suoritukseen ei sisältynyt loppukiriä lukuunottamatta mitään maksiminykäisyjä. Vaikuttaisi ainakin siltä, että jos sokeri on kovaan suoritukseen lähtiessä yli 10, verensokeri nousee entisestään, matalemmilla arvoilla laskee.  Olisi mukava kuulla, miten muut diabeetikot säätelevät verensokereita mäkivetojen tai kovemman intervalliharjoittelun aikana.

Verensokeri mäkivetojen jälkeen ennen korjausta

Ainoa postaukseni raskaudesta ja ulkonäöstä

Raskaus muutti ulkonäköäni ja osa muutoksista on pysyviä ja osa ohimeneviä. Vielä en tiedä, kumpaan kategoriaan mikin muutoksista kuuluu. Mielestäni nämä kaikki muutokset ovat tervetulleita ja kertovat siitä, että kehoni on kantanut rakkaan lapseni ihmeellisellä tavalla ja olen siitä valtavan onnellinen ja ylpeä. Jos joskus jään tarkkailemaan hieman venynyttä vatsanahkaani, mieleeni läikähtää lämmin muisto raskausajasta ja halaan nyt jo isompaa vauvaani. Tämä on ihan totta.

Itse tykkään kovasti urheilla ja siitä tulee minulle hyvä olo. Urheilin paljon myös koko raskauden ajan mutta kevyesti. En urheile ulkonäköni vuoksi, vaan ainoastaan siksi, että se tuntuu hyvältä, tekee minut energiseksi ja tuo valtavasti iloa. Minulle jäi muutamia kiloja painoa raskaudesta, mutten ole yrittänyt karistaa niitä. Ainoa syy vähentää uutta massaani olisi se, että hiukan kulahtaneet niveleni kestäisivät paremmin ja minulle erittäin rakas juokseminen olisi helpompaa. Pyöräilyssä painolla ei niinkään ole merkitystä ja mahdollista joskus alkavaa triathlonharrastusta ajatellen, ei uinnissakaan. Olen onneton uimari joka tapauksessa. Hyvä puoli tässä on se, että koska pinnalla pysyminen on niin vaikeaa räpiköintiä, jokainen hetki altaassa tekee hyvää sydämelle ja keholle.

Tykkään myös pannukakusta, jäätelöstä, kovakuorisesta vaaleasta leivästä, joka on höttöä sisältä, leipäjuustosta ja hedelmistä, etenkin kaloripitoisista banaaneista. En halua laihduttamisen ajaksi lakata syömästä em. herkkujani. Tosin 1 - tyypin diabetes rajoittaa syömisiä siinä mielessä, että kerralla ei voi syödä paljoa hiilihydraatteja, jos haluaa pitää verensokeritasapainon hyvänä. Onneksi tämänkin voi kiertää niin, että syö hiilaripitoisia herkkuja useammalla aterialla eikä kerralla.

Minusta kenenkään ei tarvitse yrittää väkisin urheilla. Itse en jumppaa muksuni kanssa kotosalla, koska en tykkää sellaisesta. Tosin silloin kun vauva oli pienempi, nukutin häntä parvekkeella ja heijatessani vaunua tein aikani kuluksi kyykkyjä. Ei tullut aika pitkäksi. Nyt hänen ollessa hieman isompi, on siistiä lähteä yhdessä juoksemaan tai pyöräilemään ja katselemaan lähimaisemia. Ulkona näkee aina kaikkea lapselle ja erityisesti aikuiselle mielenkiintoista. Olen ihan uudella tavalla alkanut perhevapaallani liikkuessa luonnossa tarkkailemaan lintuja, yritän tunnistaa niitä ja katselen kasveja. Tänään tutkin pihalla vauvan kanssa ruttojuurta ja yritin varmistua siitä, että se on todella ruttojuuri, eikä raparperi.

Raskauden jälkeen olisi varmasti hyvä kiinnittää oman olon, ei ulkonäön, vuoksi huomiota siihen, että vatsalihasten kunto palautuisi ennalleen ja ainakin pieneen liikuntaan kannustaisin kaikkia lämpimästi. Vaunukävely ei itselleni olisi mitenkään riittänyt palauttamaan energioitani normalitilaan ja parempaan kuntoon liittyvää hyvää oloani takaisin. Ainakin minä tarvitsin hikoilua. Energisyyteen ja hyväkuntoisuuteen olisi toki riittänyt pienempikin liikunta kuin puolimaratonien juokseminen, mutta pitkäkestoiset lajit ja niihin treenaaminen useamman kerran viikossa ovat minun juttuni. 

Toisille raskaudesta jää enemmän kiloja ja toisille vähemmän, toisen keho palautuu helposti ja toisen ei. Toivoisin, että kaikki äidit voisivat olla hirmu ylpeitä itsestään, eivätkä kärsisi raskauden tuomista fyysisistä muutoksista. Jumppaaminen ja liikunta on varmasti kaikille hyvästä, mutta toivoisin, että äidit säästyisivät hiukan enemmän ulkonäköpaineilta. Tietysti tämä on samanlainen toive kuin rauha maailmaan, mutta toivon silti. Ihmisen ja naisen keho on käsittämättömän hieno, kun pystyy kantamaan aika isoakin nyyttiä vatsamakkaroiden alla ja turvaamaan tälle hyvän kodin tähän maailmaan syntymiseen saakka ja läheisyyttä ja sylin syntymisen jälkeen. Sitä on ihan pakko arvostaa isosti.

Ensimmäiset äitienpäiväkukkani

Sykkeet, sokerit ja lenkki kaksin - Juoksuviikko 20

Sain viikon alussa sykekelloni takaisin huollosta, tai oikeastaan sain kokonaan uuden kellon. Vanha kelloni oli tullut vanhaksi ja unohteli ilmoittaa kilometriaikoja ja ilmoitteli niitä sata, pari sataa metriä myöhässä. Uusi kello tuntui ensimmäiset päivät vieraalta, kun näytössä ei näkynytkään tuttuja naarmuja, jotka aiemmin olivat vähän jopa harmittaneet, mutta kytkeytyivät silti johonkin tuttuun tapahtumaan. Esimerkiksi yksi naarmu oli tullut kiipeillessäni elämäni ainoan kerran ja toinen nirhaistessani käteni kiviseinään pyöräreissulla. Johtuukohan muuten tästä samasta menneisyysaspektista, että mieheni lähti sunnuntaina omalle lenkilleen paidassa, jonka olkapäässä oli kaatumisesta tullut iso reikä?

Naarmuton laite

Viikon pitkiksellä jouduin miettimään hiukan sokereita. Verensokeri oli lähtiessa 6.0 mmol/L ja tankkasin vaalean leivän ja lasin maitoa, matkalla soijamaitotetran, sekamehutetran ja karkkeja. Juoksun kesto oli 1.45, mutta matkan kokonaiskesto yli 30 minuuttia enemmän, kun pysähdyimme syöttämään matkustajaa ja katselemaan ympäristöä. Tein sen virhearvion, että tankkasin hiilihydraatteja juoksuajan perusteella, vaikka olisi pitänyt tankata suorituksen kokonaiskeston perusteella. Näin siksi, että pysähtelyjen aikana syke oli kävelyä korkeampi ja kehoni tulkitsi, että urheilin myös pysähdysten aikana. Ei tästä virhearviostani muuta haittaa tullut kuin se, että pari kilometriä ennen kotia jouduin sokereiden laskun vuoksi kävelemään kilometrin voimien loputtua ja heikotuksen iskettyä.  Kokonaisuudessaan vajaan 2 tunnin 30 minuutin keikan aikana meni 100 g hiilihydraatteja.

Matkan aikana en mitannut sokereita, koska en ollut yksin liikenteessä. Yksin ollessani mittaan turvallisuussyistä sokerit aina 30 - 40 minuutin välein, jolloin pystyn ennakoimaan matalat sokerit ja tankkaamaan ajoissa. Kotona verensokeri oli n. 7 mmol/L. Tankkauksen voisi osittain korvata vähentämällä perusinsuliinia aamulla esimerkiksi yhdeksästä yksiköstä kuuteen, mutta koska lenkki ajoittui lounasaikaan, halusin tankata, energiaa kun tarvitsin joka tapauksessa.

Pitkiksen pysähdyskohde

Juoksuviikon viimeisimmäksi muistoksi jäi sunnuntain hieno pyörälenkkimme maaseutumaisemissa. Tämä oli ensimmäinen ajomme vaunumatkustajan kanssa kahdestaan ja näin ollen myös ensimmäinen kerta, kun vedin itse cyclocrossarillani kärryämme.

Maaseudun vehreät ja vihreät

Kärry kulki hienosti ja huristimme varovaisen valppaasti metsien, peltojen ja lehmien keskellä hiekkateillä. Ensimmäisten satojen metrien aikana tuntui, että kärry ja pyörä olisivat vuorotelleen venyneet kohti toisiaan ja sitten taas loitonneet kauemmaksi, mutta nykiminen väheni kun pyöritin tasaisemmin. Kärrystä oli ylämäissä ihan kunnon vastus, ja peruslihasheikkona jouduin tekemään kovaa työtä päästäkseni ylös. Yhden pitkän ja loivan ylämäen höngin erään sunnuntaipyöräilijän vanhan kaunottaren perässä, koska en ollut varma, jaksaisinko ohittaa häntä. Tasaisella kärryä ei huomannut ollenkaan.

Auringon kuumentaessa, kielojen sekä metsän tuoksuessa ja kärryn kulkiessa kevyesti tuli voimakas tunne siitä, että olin oikeassa paikassa. Tuntui hyvältä vetää matkustajaa ja kärryä mukana ja rullata tasaisesti eteenpäin ilman päämäärää ilmavirran suhistessa. Tällaisilla lenkeillä oleminen tuntuu kevyeltä ja helpolta. Keho lämpenee sisältä käsin, läpikotaisin, kutakuinkin samoin kuin intensiivisessä joogassa. Keskittyessä ainoastaan pyörittämään tasaisesti eteenpäin on helppo rentoutua ja päästää ajatuksista irti. 



Viikon harjoitukset

Core - treeni 60 min + VK 2 km
PK juoksu 50
PK juoksu 50
PK pyörä 40
Pk juoksu 1:45, 15 km

Vatsalihakset raskauden jälkeen

Tein eilen reilun tunnin mittaisen ohjatun core-treenin. Olin pitänyt raskauden jälkeen useamman kuukauden taukoa vatsalihasten treenaamisesta ja nyt osallistuin ensimmäistä kertaa ohjatulle tunnille. Vatsalihakset joutuivat raskauden aikana venymään niin paljon, etten tohtinut häiritä niitä aiemmin.

Ohjatulla tunnilla tehtiin erilaisia core-harjoituksia: vatsalihaksia, selkälihaksia ja syviä pakaralihasharjoituksia. Treenin aikana joku muu yleisen nurmikentän käyttäjä loikoili vieressäni jalat koukussa, toinen jalka heitettynä toisen päälle tuijotellen sinistä kesätaivasta. Joidenkin liikkeiden kohdalla olisi tehnyt mieli ottaa tästä sivustaseuraajasta mallia, ehkä jopa sulkea silmät.

Juoksen kolmesta neljään kertaan viikossa ja olen huomannut, että siinä puuhassa tarvitaan keskivartalon tukea. Seisoakseni suorassa joudun tietoisesti vetämään vatsaa eri kohdista sisään, jotta ryhti olisi hyvä. Juostessa ja varsinkin väsyneenä keskivartalon asentoon ei jaksa välttämättä kiinnittää huomiota ja virheasennon ongelmat moninkertaistuvat. Itsekin olen näitä ongelmia korjaillut fysioterapiassa. 

Treenin jälkeen eräs mukava ryhmäläinen tuli kysymään, miltä vatsalihasharjoittelu raskauden jälkeen tuntui. Kerroin, että ylävatsalihakset tuntuvat toimivan ihan normaalisti ja liikkeet tuntuvat helpoilta. Vaikeimmalta tuntuivat liikkeet, joissa olisi pitänyt tehdä isoja liikkeitä ja nousta selinmakuulta melkein ylös asti kurkottamaan vastakkaista jalkaa. Jaksoin vain kurkata koipeani. Pakaraliikkeet tuntuivat helpoilta, koska olen tehnyt niitä säännöllisesti, myös läpi raskauden. Iso mahakaan ei näitä liikkeitä haitannut.

Lopuksi sain ryhmäläiseltäni vielä hyvän vinkin vetää aina "napa sisään" ennen mitä tahansa vatsalihasliikettä, jottei vatsalihasten väliin mahdollisesti jäänyt rako korostuisi, ja liike saisi tuen syvistä vatsalihaksista. Operaatio on tuttu juttu, mutta meinaa usein unohtua vatsalihaksia tehdessä.

Hyvä liike

Lenkkikengät kesänurmella

Juoksukoulun aloitus - juoksuviikko 19

Osallistuin viikolla pitkästä aikaa juoksukoulun yhteistreeneihin, mikä oli oikein mukavaa ja motivoivaa. Hauskaa on se, että joku muu keksii välillä treenin sisällön ja ei tarvitse kuin tehdä perässä. Toisaalta treenataan sosiaalisesti porukalla, toisaalta voi keskittyä vain omaan harjoitukseen ja katsella sisäänpäin. Tältä osin juoksussa on paljon samanlaisia elementtejä kuin joogassa. Yhteistreenit koostuvat yleensä alkuverkasta, varsinaisesta harjoituksesta ja loppuverkasta venytyksineen. Varsinainen harjoitus on esimerkiksi vauhtikestävyys- tai intervalliharjoitus.

Tämä viikko oli viimeinen viikko ilman sykemittaria. Mittari on ollut huollossa jo kolme viikkoa, eli olen ollut jotakuinkin 8 viikkoa ilman syketietoja. Lainasin kuitenkin pariin otteeseen mieheni Garminia pitkän pimennon jälkeen. Viikon toinen 7,5 kilometrin lenkki meni 7 minuutin kilometrivauhtia keskisykkeellä 123 ja toinen 14 kilometrin lenkki meni myös 7 minuutin kilometrivauhdilla, keskisykkeellä 130, eli molemmat selvästi alle aerobisen kynnyksen. Tämä oli ilahduttavaa, koska vielä pari kuukautta sitten samat sykkeet vaativat 8 minuuttia.

Yritin pidemmän lenkin lopussa tunnustella aerobista kynnystäni. Vaikutti siltä, että sykkeen noustessa lukemaan 142, hengitys muuttui raskaammaksi. Testasin pariin kertaan nostaa sykkeitä ja hengitys alkoi joka kerta puhista 142 tietämillä. Menen myöhemmin kesällä tekemään laktaattitestin jossa selviää, kuvittelinko puhinan oikeaan kohtaan. Olen joskus aiemmin testannut sykerajani, joten tiedän suurin piirtein, missä aerobinen ja anaerobinen kynnykseni ovat.

Viikolla juostiin myös HCR, jonka jätin kaiholla väliin. Juoksin muutama viikko sitten puolimaratonin, joten täytyy ottaa maltillisesti. Neljän viikon päästä on HHM ja siihen osallistumista täytyy harkita. Reitti on kuulemma mukava ja tasainen. 


VIIKKO 19

VK-harjoitus
10 km + porrastreeni
PK 50
PK 1:40
Pyöräily PK 45

Tällainen tuli lenkillä vastaan, alue 51?

Ja taas mennään kärryjen kanssa

Eka pitkis oikeilla juoksukärryllä

Tein viikon pitkiksen oikeiden juoksuvaunujen kanssa ensimmäistä kertaa tavallisten lastenvaunujen sijasta. Kieltämättä vaunu/kärry rullasi kevyemmin kuin tavalliset vaunut ja varsinkin ylämäessä eron huomasi. Sykkeet oli helppo pitää PK-tasolla ilman että kävelin kaikkia ylämäkiä. Tai ehkä kuntokin on hiukan kohentunut, ajattelisi optimisti. Oma sykemittarini on edelleen huollossa ja havainnoin sykkeitäni lainakellosta.

Kärryn keveyden huomasi erityisesti siinä, kun tapasin sattumalta toisen vaunujuoksijan matkan varrella ja juteltuamme hetken vaihdoimme kokeeksi hetkeksi vaunut päittäin. Hänellä oli tavalliset vaunut. Ne painoivat merkittävästi enemmän, minkä totesimme yksimielisesti. Tosin hänen matkustajansakin painoi hiukan enemmän.

Juoksimme tätä päivä ennen tavallisilla isopyöräisillä lastenvaunuilla. Nämä hyvin jousitetut tavalliset vaunumme yhdistettynä talvivaatteisiin ja toppapehmusteisiin olivat kyllä pienen matkustajan kanssa paikallaan. Töyssytkään eivät havaittavasti vaikuttaneet matkustajaan epämukavasti. Juoksuvaunuissa kanttarit täräyttävät, koska pyörät eivät samalla tavalla jousta, niiaa ja pehmennä töyssyjä kuin tavallisissa vaunuissamme. Tämä silmämääräisenä havaintona. Tätä samaa kärryä voi vetää myös pyörän perässä ja tällöin ei itse samalla tavalla pysty tarkkailemaan matkustajaa kuin näin juostessa. Sanoisin, että on erittäin perusteltua juosta (ja vetää) hiljaa ja varovasti kaikki töyssykohdat.

Matkan aikana satoi jonkin verran ja pidin sadesuojaa vain osittain juoksukärryn päällä. Ilmanvaihto kärryssä ei toimi, jos luukun laittaa kokonaan kiinni. Omat ja matkustajan vaihtovaatteet säilytyspussissa selän takana peittävät kaikki vaatimattomat ilma-aukot. Tämä on otettava huomioon ja sadesuoja täytyy teipata hiukan vinoon, jolloin se jää auki. Se ei haitannut, koska ei satanut kovin paljon, vain ripotteli.

Lenkki meni sykkeiden kannalta erittäin putkeen. Maltoin juosta koko matkan PK-sykkeillä, joten kyllä se peruskunto uhkaa tästä kehittyä. Juoksu myös tuntui juoksulta, ja kevyt kärry ei tuntunut minkäänlaiselta rasitteelta harkkalenkillä. Matkan kestoksi tuli 1 h 45 minuuttia.

Porrastreenin lumoissa

Tältä näyttää hämähäkkimieheni aloitus

Uusi viikko lähti käyntiin odotetulla juoksulenkillä puolimaratonin jälkeisten lepäilyjen ja flunssaviikon jälkeen. Juoksin viisi kilometriä, kapusin eri tyyleillä portaita ja sen jälkeen juoksin vielä toiset viisi kilometriä. 

Ennen lähtöäni googlasin netistä vinkkejä porrastreeniin, kyse kun on minulle suhteellisen uudesta harjoitteesta. Ensimmäisenä hakutuloksena oli Tikis.fi - sivuston rasvaa polttava porrastreeni ja poimin siitä innoissani hämähäkkimiesliikkeen mukaani. Kyse on liikkeestä, jossa kiivetään portaat ylös etenemällä siten, että vastakkainen käsi ja vastakkainen jalka liikkuvat samaan aikaan. Kipusin näin keskimittaiset portaat kolmeen kertaan ylös. Niin hämähäkkimies en ollut, että olisin tullut samalla tekniikalla alas, vaan hölkkäsin. Kiitos vain tästä hauskasta ideasta kyseisen sivuston jutun kirjoittajalle.

Toiseksi ravasin joka portaalle askeltaen portaat kolmeen kertaan ylös ja hölkkäsin alas. Ylösmennessä keskityin siihen, että kädet olivat 90 asteen kulmassa liikkuen rytmikkäästi vartalon molemmilla puolin. Minulle hyvä harjoitus, koska tapani on viuhtoa käsillä niin, että ne aukeavat molemmille sivuille takana, jos en ajattele asiaa.

Kolmanneksi juoksin pariin kertaan portaat ylös joka toiselle portaalle astuen ja hölkkäsin alas. Neljänneksi hyppäsin tasajalkaa portaat ylös ja hölkkäsin alas. Varsinkin edellä mainittu tasajalkapomppiminen yhden portaan yli meinasi viedä kaikki voimat. Yhteensä kävin ylhäällä 9 kertaa. Kotimatkaksi olisi riittänyt lyhyempikin hölkkä mutta juoksin vielä viisi kilometriä, josta kolme ensimmäistä vauhtikestävyyssykkeillä. Yhteensä 10 kilometrin reissu.

Mietin, miksi odotin porrastreeniä nyt kolmatta kertaa niin kovasti ja mikä tässä harjoituksessa on niin hauskaa. Periaatteessahan kuvio on sama kuin missä tahansa vedoissa tai intervalliharjoittelussa: Ensin hölkätään lämpimiksi pari kilsaa, venytellään, tehdään valittu määrä vetoja ja hölkätään kotiin.

Jotain jännempää porrastreenissä kuitenkin on kuin tasamaavedoissa. Osin kyse on uutuuden viehätyksestä. Tuntuu jännittävältä kun jalat menevät hurjasti hapoille ja rasituksesta voimattoman oloisiksi (, huvinsa kullakin). Porrastreenissä myös kehittyminen on havaittavan nopeaa, koska nyt kolmannella kerralla tuntui huomattavasti helpommalta kuin ensimmäisellä kerralla. Keskivartalo tuntuu lämpenevän portaissa enemmän kuin juostessa, varsinkin hämähäkkiliikkeessä. Kapuaminen ylöspäin on muutenkin miellyttävää, koska ylöspäin meneminen symboloi jotenkin edistymistä ja korkealla olevan tavoitteen saavuttamista kurottelun jälkeen. Lisäksi tietää, montako askelta on vielä jäljellä, toisin kuin muuten elämässä.

Kiitos kuvaajalle, joka onnistui näköjään kuvaamaan portaat todellista hurjemmiksi :)

Cyclocrossia ja omituisia otuksia - Juoksuviikko 18

Pyöräilin viikolla pari kertaa lepäiltyäni alkuviikon flunssan vuoksi. Toinen reissu oli 2,5 tunnin mittainen ja toinen tunnin. Jälkimmäinen pyörämatka suuntautui Porvarinlahdelle, josta nappautin yllä olevan kuvan. Seuraavalla kerralla otan pyörään lukon mukaan, jotta voin oikaista metsäisen Kasavuoren läpi katsomaan muurahaisleijonien ansakuoppia ja viikinkihautaa. Ainakin 20 vuotta sitten metsän takaa kuulemma löytyi em. nähtävyydet. Muurahaisleijonista en tiedä, enkä vielä tiedä, mitä ne ovat, mutta viikinkihaudan luulisi edelleen löytyvän, kun se on siellä yli 1000 vuotta ollut.

Pyöräily tuntui kivalta pitkän tauon jälkeen. Edessä oli Mountain King ja takana Marathon Supreme ja ne toimivat hyvin hiekkateillä. Epäilen, että cyclocrossarini on minulle hieman iso, minkä huomaa varsinkin näin tauon jälkeen. Tuntuu että joutuu kurottamaan liian eteen saadakseen kyynärpäihin kevyen jouston. Kumaraan tottumattomalle selälle asento on vaikeampi kuin muutaman lenkin jo totutelleelle.

Koska viikolla ei tapahtunut liikunnallisesti kovin kummoisia, kerron vielä kummallisesta möykystä, jonka näin toisella pyöräreissullani. Möykky oli auringon lämmittämällä pyörätiellä ja ajoin ensin sen ohi. Siinä oli kuitenkin jotain niin kummallista, että palasin katsomaan sitä. Tiellä oli kaksi nyrkinkokoista rupisammakkoa päällekkäin, ihan kiinni toisissaan. Päällimmäinen oli hieman pienempi kuin alimmainen. Aluksi ei pystynyt erottamaan, olivatko ne kuolleita vai eläviä, oikeita vai esineitä. 

Sammakkokasa nökötti ihan liikkumattomana vilkkaalla tiellä. Tönäisin kasaa arkaillen saadakseni selville, olivatko otukset elossa. Töniminen pelotti, koska pelkäsin että kasa yhtäkkiä liikahtaa ja toisaalta pelkäsin, ettei se liikahda. Koska mitään ei tapahtunut, otin pientareelta ruttojuuren lehden ja aloin hivuttaa eläimiä ojaa kohti. Pealastusoperaatiostani suivaantuneena alempi sammakko lopulta liikahti hiukan. Sitten se oikaisi vartaloon nähden isoja sammakon jalkojaan ja otti korkeita askelia ojaa kohti toisen pysytellessä yhä liikkumattomana sen selässä. Reisien vaaaleampi alapuoli vilahteli niiden ojentuessa. Toisiinsa kiinnittyneet sammakot pääsivät ojaan turvaan, ainakin sillä erää.

Pariskunta oli ilmeisesti parittelupuuhissa ja selässä köllöttelijä mieskonna, joka antoi reipasreitisen rouvansa kantaa itsensä suojaan. Tai sitten kyse oli siiamilaissammakoista, joita niitäkin on googlen pikahaun perusteella joskus tavattu.

En halunnut ottaa sammakoista kuvaa. Jotenkin olisi tuntunut häväistykseltä puuttua tilanteeseen kameralla.

Olenkohan minä mukana? - Juoksuviikko 17

Pidin fyysisesti viime viikolla lepoviikon, mutta ajattelin juoksemista paljon. Edellisen viikon puolimaraton oli usein mielessä ja mietin sitä, miten jatkaisin urheilua tästä eteenpäin. Puolimaratonin juokseminen oli minulle jonkinlainen välitilinpäätös. Halusin vuoden juoksutauon jälkeen käydä kokeilemassa kuntoani juoksukisassa ja nyt se on tehty. Se, etten ole samassa kunnossa kuin puolitoista vuotta sitten ei harmita minua ollenkaan. Olen tyytyväinen siihen, että jaksoin ylipäätään juosta tavalliselle kuntoilijalle ihan reippaan ajan 21 kilometrillä. Se on pisin lenkkini puoleentoista vuoteen. Syksyyn mennessä pystyisin niistämään ajasta vielä 10 - 15 minuuttia pois.

Aloitellessani blogiani uudelleen alkuvuodesta ajattelin, että voisin juosta maratonin alle kolmeen ja puoleen tuntiin ja sen jälkeen yrittää juosta sen selvästi alle kolmeen ja puoleen tuntiin. Ja parantaa myös ainakin vitosen, kympin ja puolimaratonin aikoja. Ehkä cooperinkin. Eli oikeastaan kaikkia.

En ole ehtinyt juoksun aloitettuani (loppuvuosi 2011) päästä oikein parhaimpaani, koska rasitusvamma keskeytti juoksuni (loppuvuosi 2014). Tauon jälkeen se on ollut lievempi, mutta mahdollisesti heräilemässä. Valittamatta yksityiskohtaisemmin en tiedä paikkojen kestosta oikein muutenkaan, polvi nyt ei ainakaan kestä kunnolla. Mietinkin, onko järkevää rasittaa itseään säännöllisellä juoksemisella vuodesta toiseen. Jos jalat kestäisivät varmasti, todennäköisesti juoksisin vuodesta toiseen. Lääkäri kuitenkin kehotti jo neljä vuotta sitten lopettamaan juoksun ja hankkimaan tilalle vaikka  pyörän, mutta maantiepyörä minulla jo oli. Toinen lääkäri puolestaan oli sitä mieltä, ettei niveliä kannata yrittää säästää seuraaville sukupolville.

Ehkä välimuoto olisi luopua tavoitteellisesta juoksusta, pitkistä lenkeistä ja jättää hölkät korkeintaan tunnin pyrähdyksiksi ennen saunavuoroa. Mutta tavoitteellinen juokseminen on kivaa. Välimuodosta tulee mieleen vappuinen keskustelumme mieheni kanssa kun tarjosin hänelle lapsuudestani säästämästäni hienosta vanhanaikaisesta peltipurkista suklaacookieita. Mieheni katsoi keksiläjää ja kysyi saisiko hän syödä kaikki keksit. Vastasin, että älä nyt kaikkia, johon mieheni vastasi, ettei hän sitten ota yhtään, koska se on kiusaamista, jos ei syö kaikkia.

Peltipurkillinen kaikki tai ei mitään- suklaacookieita

Tavoitteellinen juokseminen vuodesta toiseen vie myös aikaa ja henkistä kapasiteettia. Ihan tavalliselta kuntoilijaltakin. Jos haluaa pysyä samassa erinomaisessa kunnossa tai ehkä parantaa kisa-aikoja, täytyy lähteä säntillisesti rääkkäämään itseään ja usein palkinto, eli loistava olo, tulee vasta lenkin jälkeen. Lähteminen, kamat päällä asunnossa vaeltelu hukassa olevaa sykevyötä ja oikeanlaisia sukkia etsien, on usein tahmeaa ja aikaavievää. Ei huvittaisi, mutta juuri koskaan en silti ole jättänyt treeniä tekemättä. Palkintona oleva endorfiinipölly tulee vasta jälkeenpäin ja kantaa vain seuraavaan lenkkiin asti, eli seuraavaan tai korkeintaan sitä seuraavaan päivään. Päihderiippuvaisetkin tarvitsevat alkoholia joka päivä. 

Juoksen tällä hetkellä keskimäärin vajaat 5 tuntia viikossa ja se tarkoittaa sitä, että neljänä päivänä viikossa niinä iltoina ja hetkinä en tee mitään muuta. Haluanko tehdä jotain muuta? Haluanko, että yksi ainoa harrastus vie niin paljon aikaani. Toisaalta johonkin aika on kuitenkin käytettävä. Olen hyvin hämmästynyt, että saatuani juoksuharrastuksen taas vauhdilla käyntiin olen täysin yllättäen ruvennut pohtimaan harrastuksen mielekkyyttä ja jatkoa. 

Kerrottakoon lopuksi että rakas ystäväni kertoi, että  nähdessään maratoonareita juoksemassa hän mietti spontaanisti kolmea asiaa seuraavassa järjestyksessä: 1. Tuolla on juoksijoita. 2. Miksi ne hullut juoksee vaikka eihän niitä aja kukaan takaa. 3. Olenkohan minä mukana?




Viikon ohjelma
MA  LEPO
TI     LEPO
KE    LEPO
TO   LEPO
PE    LEPO
LA   LEPO
SU   Cyclocrossari 20 min + 20 min porrastreeni + Cyclocrossari 20 min