Olenkohan minä mukana? - Juoksuviikko 17

Pidin fyysisesti viime viikolla lepoviikon, mutta ajattelin juoksemista paljon. Edellisen viikon puolimaraton oli usein mielessä ja mietin sitä, miten jatkaisin urheilua tästä eteenpäin. Puolimaratonin juokseminen oli minulle jonkinlainen välitilinpäätös. Halusin vuoden juoksutauon jälkeen käydä kokeilemassa kuntoani juoksukisassa ja nyt se on tehty. Se, etten ole samassa kunnossa kuin puolitoista vuotta sitten ei harmita minua ollenkaan. Olen tyytyväinen siihen, että jaksoin ylipäätään juosta tavalliselle kuntoilijalle ihan reippaan ajan 21 kilometrillä. Se on pisin lenkkini puoleentoista vuoteen. Syksyyn mennessä pystyisin niistämään ajasta vielä 10 - 15 minuuttia pois.

Aloitellessani blogiani uudelleen alkuvuodesta ajattelin, että voisin juosta maratonin alle kolmeen ja puoleen tuntiin ja sen jälkeen yrittää juosta sen selvästi alle kolmeen ja puoleen tuntiin. Ja parantaa myös ainakin vitosen, kympin ja puolimaratonin aikoja. Ehkä cooperinkin. Eli oikeastaan kaikkia.

En ole ehtinyt juoksun aloitettuani (loppuvuosi 2011) päästä oikein parhaimpaani, koska rasitusvamma keskeytti juoksuni (loppuvuosi 2014). Tauon jälkeen se on ollut lievempi, mutta mahdollisesti heräilemässä. Valittamatta yksityiskohtaisemmin en tiedä paikkojen kestosta oikein muutenkaan, polvi nyt ei ainakaan kestä kunnolla. Mietinkin, onko järkevää rasittaa itseään säännöllisellä juoksemisella vuodesta toiseen. Jos jalat kestäisivät varmasti, todennäköisesti juoksisin vuodesta toiseen. Lääkäri kuitenkin kehotti jo neljä vuotta sitten lopettamaan juoksun ja hankkimaan tilalle vaikka  pyörän, mutta maantiepyörä minulla jo oli. Toinen lääkäri puolestaan oli sitä mieltä, ettei niveliä kannata yrittää säästää seuraaville sukupolville.

Ehkä välimuoto olisi luopua tavoitteellisesta juoksusta, pitkistä lenkeistä ja jättää hölkät korkeintaan tunnin pyrähdyksiksi ennen saunavuoroa. Mutta tavoitteellinen juokseminen on kivaa. Välimuodosta tulee mieleen vappuinen keskustelumme mieheni kanssa kun tarjosin hänelle lapsuudestani säästämästäni hienosta vanhanaikaisesta peltipurkista suklaacookieita. Mieheni katsoi keksiläjää ja kysyi saisiko hän syödä kaikki keksit. Vastasin, että älä nyt kaikkia, johon mieheni vastasi, ettei hän sitten ota yhtään, koska se on kiusaamista, jos ei syö kaikkia.

Peltipurkillinen kaikki tai ei mitään- suklaacookieita

Tavoitteellinen juokseminen vuodesta toiseen vie myös aikaa ja henkistä kapasiteettia. Ihan tavalliselta kuntoilijaltakin. Jos haluaa pysyä samassa erinomaisessa kunnossa tai ehkä parantaa kisa-aikoja, täytyy lähteä säntillisesti rääkkäämään itseään ja usein palkinto, eli loistava olo, tulee vasta lenkin jälkeen. Lähteminen, kamat päällä asunnossa vaeltelu hukassa olevaa sykevyötä ja oikeanlaisia sukkia etsien, on usein tahmeaa ja aikaavievää. Ei huvittaisi, mutta juuri koskaan en silti ole jättänyt treeniä tekemättä. Palkintona oleva endorfiinipölly tulee vasta jälkeenpäin ja kantaa vain seuraavaan lenkkiin asti, eli seuraavaan tai korkeintaan sitä seuraavaan päivään. Päihderiippuvaisetkin tarvitsevat alkoholia joka päivä. 

Juoksen tällä hetkellä keskimäärin vajaat 5 tuntia viikossa ja se tarkoittaa sitä, että neljänä päivänä viikossa niinä iltoina ja hetkinä en tee mitään muuta. Haluanko tehdä jotain muuta? Haluanko, että yksi ainoa harrastus vie niin paljon aikaani. Toisaalta johonkin aika on kuitenkin käytettävä. Olen hyvin hämmästynyt, että saatuani juoksuharrastuksen taas vauhdilla käyntiin olen täysin yllättäen ruvennut pohtimaan harrastuksen mielekkyyttä ja jatkoa. 

Kerrottakoon lopuksi että rakas ystäväni kertoi, että  nähdessään maratoonareita juoksemassa hän mietti spontaanisti kolmea asiaa seuraavassa järjestyksessä: 1. Tuolla on juoksijoita. 2. Miksi ne hullut juoksee vaikka eihän niitä aja kukaan takaa. 3. Olenkohan minä mukana?




Viikon ohjelma
MA  LEPO
TI     LEPO
KE    LEPO
TO   LEPO
PE    LEPO
LA   LEPO
SU   Cyclocrossari 20 min + 20 min porrastreeni + Cyclocrossari 20 min