Sykerajatestissä - Juoksuviikko 47

Viikko alkoi tasotestillä Runner's High:n järjestämänä. Matolla juostavassa testissä selvitettiin sykerajat, eli aerobinen kynnykseni, anaerobinen kynnykseni ja maksimisykkeeni sekä kehitystä vaativat harjoitusalueet. Testi koostui kovenevista vedoista, joita juoksin seitsemän. Etukäteen hiukan jännitti kun muistin setin raskaammaksi kuin se olikaan. Myös viimeinen veto sujui hyvin, vaikka se jatkui niin kauan kuin jaksoin juosta, ja vauhti oli alle neljä minuuttia kilometriä kohden. Harvemmin näin lujaa tulee juostua, paitsi bussiin, eikä siihenkään enää nykyään. Jokaisen vedon päätteeksi katsottiin sykelukema ja mitattiin laktaatit sormenpäästä.

Testauksen pointtina oli päivittää sykkeet harjoitusohjelmaani. Viimeksi kävin samassa testissä noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Kynnykset eivät taida liiemmin vaihdella, mutta vauhdit kyllä. Vajaa kolme vuotta sitten aerobinen kynnykseni oli 143 ja anaerobinen 162, maksimisyke 181. Tulokset saan tällä viikolla.

Tuosta välistä piti luikahtaa lenkillä yli. Vanhankaupungin siltatyömaa.

Muuta aktiviteettiä viikon aikana oli puolipitkä lenkki keskellä viikkoa, sateessa ja pimeässä ja pidempi päiväpitkis viikonloppuna. Niitä en olekaan juossut oikeastaan kuukausiin, syystä ja toisesta. Viikon urheiluiksi kertyi hippasen vajaa neljä tuntia, joka oli kokonaan juoksua.

Laiturikin jäätyi kiinni Töölönlahdella vielä viime viikolla.

Kallion laidalla

Pömppömaha katosi

Eilen kesken puolentoista tunnin pitkiksen tapahtui kummia. Juostessa minua viimeisen vuoden seurannut vatsakumpu katosi yhtäkkiä ylittäessämme Vallilan siirtolapuutarhan siltaa matkalla Viikin arboretumille. Sain vihdoin auki juoksutakin alaresorin kiristysnauhan sitkeän solmun, jolloin takki pääsi vapaasti valahtamaan alas, eikä enää kuroutunut epäaerodynaamisksi kummuksi mahalle. Pömppömaha katosi.

Aiemmin kirjoitin blogissani epäillystä vatsalihasten erkaantumasta, jonka vuoksi olen välttänyt tavallista vatsalihastreeniäni. Fysioterapeutti vahvisti, että minulla parin sentin "erkaantuma" vatsalihasten välissä. Ihan tavallisella nauhamitalla mitaten väliä oli navan kohdalla noin pari senttiä, ylempänä sentti. Virallisen erkaantuma-diagnoosin olisin saanut, jos navan kohdalla olisi ollut 2,7 cm:n rako. Sain ohjeet syvää poikittaista vatsalihasta aktivoivaan ja vahvistavaan treeniin. Treeni on niin tylsää, että olen tehnyt sitä vain silloin tällöin. Juoksussa korsetin tuki on kuitenkin tärkeä, joten täytyy taas tsempata.

Ylempänä aktivointiliike, alempana vahvistava liike. Aktivointia on tarkoitus tehdä viitenä päivänä viikossa, vahvistavaa liikettä kolmena.

Jalannostoa on tarkoitus tehdä viidesti viikossa.

Julkisessa terveydenhuollossa ei koko raskauden aikana puhuttu erkaantumasta mitään. Terveyskeskuksen fysioterapeutilta saamani harjoitusohjeet perustuvat netistä löytyvään erkaantumaa käsittelevään lopputyöhön.

Lumessa - juoksuviikko 46

Tihkusateessa on on mukava muistella viime viikon reipasta talviurheilua. Intervalliharjoitus lumisessa Eltsussa oli tasapainottelua pettävässä lumessa. Vauhti meinasi hidastua kentän vastatuulisivulla ja mitä enemmän kenttä tallaantui sitä enemmän upottavasta lumesta sai ponnistella lenkkareita ylös. Viimeisessä vedossa syke nousi yli 170 ja verensokeri lähti nousuun.

Eläintarhan kenttä. Keskellä lumeen peittynyt opaskyltti kertoo nurmikentän olevan suljettu.

Viikonloppuna pääsin hiihtämään oikeaan lumeen Viikkiin ja se oli mahtavaa. Hiihtäessä syke oli keskimäärin VK-sykkeillä kun samaa vauhtia juostessa se pysyy PK-alueella. Putkeen laitettu pitoteippi ja vanha pikaluisto sopivat sellaisenaan ulos parin asteen pakkaseen.

Latua

Vanhankaupunginlahti on jäätynyt.

Sama lahti eri näkökulmasta kolmen viikon takaa.Vesi oli niin matalalla, että lahden keskelle nousi mutasaari.

Puunyppylät taustalla ovat Lammassaari ja Kuusiluoto. Alkaa jo hämärtää.

Heinät huurteessa Viikissä

Viikon päätti cyclocross-isänpäiväajelu. Kaksi ja puoli tuntia pyöritystä vaihtelevassa maastossa, välillä tiesuolamuhjua ja välillä kovempaa maata nastarenkaiden alla. Sunnuntaipyöräilyä lounastaukoineen.

Talvijuoksu ja 1 - tyypin diabetes

Talvijuoksu ei ole mitenkään ylivoimaista huolimatta lumesta ja pakkasesta, mutta omat erityispiirteenä siinä on, myös diabeteksen kannalta. Esimerkkinä lajin haasteesta kelpaa maanantain reipas PK-lenkkini.

Verensokeri oli jäänyt välipalalta korkeaksi, mikä väsyttää ihan tautisesti ja herättyäni iltapäikkäreiltä tuntui miltei mahdottomalta lähteä lumipyryn keskelle pimeään ja kylmään. Toki lähteminen on usein vaikeaa, on diabetes tai ei, koska mukavuudenhalu on normaalia. Lähdin kuitenkin lenkille, koska juoksu on tullut ympärivuotiseksi tavaksi. Edellisen lenkin energia takaa seuraavan lenkin ja seuraava sitä seuraavan ja niin edelleen. 

Puolivälissä olisi tehnyt mieli mitata sokeri, mutta sokerimittari toimii vain + 5 asteeseen asti, edellinen toimi vain + 10 asteeseen. Jätin mittaamatta ja luotin siihen, että ei tarvitse tankata hiilareita nostamaan juoksun laskemaa sokeria. Pidemmällä lenkillä olisin yrittänyt lämmittää mittarin hanskassa ja sen jälkeen sormen, jotta olisin saanut näytteen otettua. Tämän vuoksi minulla on talvella usein normaalia isommat ja paksummat hanskat, joihin verensokerimittari mahtuu jemmaan. Oikein kovalla pakkasella operaatio onnistuu vain pysähtymällä kioskille tai kauppaan lämmittelemään. Joskus tulee juostua pidempiä pätkiä matolla, mutta tunnin lenkki sujuu arvaillenkin.

Mittari jäässä

Talvilenkeillä kuljetan geelien sijasta mukana karkkia, geeli kun jäätyy töhkäksi. Karkit kulkevat hihapusseissa juoksutakin alla tai päällä. Myös vyölaukku on vakiokaverini, jos ei ole juoksukärryjä mukana. Vyölaukun ainoa huono puoli on se, että se on vyölaukku.

Varusteita diabetestarvikkeiden kuljetukseen

Tunnin lenkillä sain laskettua verensokerini 12 mmol/L lukemaan 6 mmol/L, joka on normaali verensokeriarvo. Sokeria olisi voinut laskea myös ilman lenkkiä insuliinilla, mutta tällöin seurauksena voi olla vuoristorata; ensin pistää liikaa, sitten korjaa syömällä hiilareita ja sitten on taas liian korkea sokeri, jota täytyy laskea. Korjausinsuliinien vaikutusta joutuu valvomaan lisäksi monta tuntia. Juosten näitä ongelmia ei tule ja verensokeri pysyy juoksun jälkeen parempana, koska urheilu lisää insuliiniherkkyyttä, eli insuliini tehoaa helpommin. 

Talvilenkkimaisema

Veekoota ja cyclocrossia - Juoksuviikko 45

Urheiluviikko parani loppua kohti. Puoliväliviikon märkä lumi juoksukärryjen alla ei vielä näyttänyt uuden talven parhaita puolia, mutta lauantain veekoo aurinkoisessa pakkassäässä oli mainio. Jälkeenpäin saunassa analysoiden vieläkin parempi. Perhe pyöräili perässäni koko setin ja juoksu kulki normaalin alkutuskailun jälkeen hyvin, kahdeksan kilometriä viiden minuutin kilometrivauhdilla. En tiedä, olisinko jaksanut ilman huoltojoukkoja. Kärryihin sai mukavasti kaikki varahiilarit, sokerimittarin eikä tarvinnut juosta niiden kanssa. Kiikarit kuitenkin unohdimme joten emme nähneet sinipyrstöä, jonka polun varrella seisoskeleva lintubongarimassa näki.

Huoltojoukko marrasaurinkoa vasten

Viikonloppuna kävimme myös cyclocrossailemassa lumisessa maastossa. Eksyttyämme tieltä polulle talutimme, koska vetokärryn kanssa ei mahtunut ajamaan pöpelikössä. Liukkaissa mäissä yritin opettajan opastuksella siirtää painoa taakse ja möykkyröissä pyörittää tasaisesti ja keventää keulaa. Välillä pidin lukkopolkimia ja välillä en. Talven ensimmäisellä lenkillä joutuu pelkäämään koko rahan edestä, mutta seuraava menee jo rennommin eikä jännittäminen jämäytä hartioita. Mitenkähän on kotimatkalla tarkkailemamme isopäisen palokärjen hartioiden laita? Kovasti se koputteli lahoavaa puuta eikä välittänyt talvipyöräilijöistä pätkääkään.

Kärryn kanssa talven ensimmäisellä cyclocrosslenkillä

Juoksukärryissä on yksi vika

Kävimme juoksukärryillä vajaan tunnin PK-lenkillä ensilumessa. Kärryt rullasivat tasaiset osuudet ja alamäet vaivattomasti ja niitä oli helppo työntää, vaikka maassa oli jonkun verran lunta. Ylämäissä sykkeet pysyivät kävellen 130 kieppeillä. Lumen vuoksi kilometrivauhtini putosi normaalista vaunulenkistä minuutilla, mutta juoksen kuntoa enkä matkaa, joten tahdilla ei niin väliä. Yhdessä oli kiva katsella lumen putoamista. Kauan emme maisemia ehtineet ihailla, kun tasainen rullaus houkutteli vaunumatkustajan päiväunille.

Päiväunien aikana kärryjen suurin vika tulee esille. Kun lapsi nukahtaa, hänen asentonsa romahtaa siten, että pää painuu huolestuttavasti rinnukseen ja vällyihin. Asentoa joutuu korjailemaan vähän väliä. Ongelma korostuu talvella, kun talvivarusteiden vuoksi nenää ja suuta ei suoraan näe kärryn takaa, fillarin selästä pysähtelemättä ei milloinkaan.

Tänään on tarkoitus kokeilla kärryä lumisessa metsämaisemassa fillarin perässä. Mieheni lupasi lähteä cyclolla seurakseni VK-juoksulenkille. Saa nähdä, miten kärry kulkee ja sujuuko kovempi juoksu talvikauden käynnistyttyä.

"Jos Helsinki on hetkisen kaunis, kun valkoinen on maa, laulaa Gösta.

Hiihtokauden avaus ja muita lajeja - juoksuviikko 43

Harrastin syksyistä motivaatiopainia koko neljännenkymmenennen kolmannen kalenteriviikon. Päivällä ei juurikaan jaksanut urheilla ja illalla velttokärpänen kehotti jäämään kotiin leipomaan pikkuleipiä. Tosiasia on kuitenkin se, että verensokerit pysyvät hyvällä tasolla ja insuliini puree hyvin vain, jos urheilen useamman kerran viikossa.

1 - tyypin diabeetikon täytyy tarkkailla hiilarien määrän lisäksi laatua. Tässä kipollinen hyviä hiilareita.

Voittaakseni laiskuuden keksin alkuviikosta lenkilleni verensokeritasapainon lisäksi "motivoivan" teeman, joka oli Vantaan Maratonin yhden kierroksen (10,5 km) juokseminen väärin päin. Taival oli edelleen asfalttia eikä takaperinkään ollut korkeuseroja. Nyt joutui itse hoitamaan kannustamisen, kun kolme viikkoa sitten tien varsilla oli paljon ihania kannustajia, kiitos ihan jokaiselle. Erityisesti mieleen jäivät ne pienet käsiparit, jotka jakoivat käsiläpsyjä, joista jokainen vei loppuajasta muutaman sekunnin pois.

Vantaan maratonin loppusuora olan yli katsottuna lenkin alussa.

Juostessani tuttua reittiä mietin myös sitä, että vieläkö joskus juoksen Vantaalla koko matkan, eli saman reitin neljään kertaan. Tällä hetkellä kovin kisainto nukkuu parin - kolmen talven pituisia talviunia.

Vantaan Maratonin reitiltä. Meneeköhän 40 kilometriä  vielä ennen 40 vuotta?

Motivaation etsiminen jatkui myös viikon muiden lenkkien ajan. Torstaina oli niin pimeää ja satoi niin paljon, ettei valokuvaa olisi pystynyt ottamaan. Olokin tuntui jälleen kumman heiveröiseltä. Vaikea sanoa, onko se juoksumasista vai jotain flunssan jälkioireita.

Viikonloppuna kävimme avaamassa hiihtokauden Kivikon hiihtoputkessa. Putkessa haisi kummalliselle. Valotaulujen kohdalla lumi oli kalvakkaan sinistä ja kelmeän keltaista. Tuntui kalsealta talviyöltä keskellä päivää. Hiihtäminen oli kuitenkin kivaa, mm. siksi, että seura oli parasta, vaikka hiihtelikin omia vauhtejaan. Lämpimän kelin pitoteippi ja pikaluisto sopivat myös erinomaisesti ympäristöön.

Putken valaistus.

Putkinäkymä.

Tämän vuoksi en lue ohjeita.