Juoksumotivaatiota odotellessa - juoksuviikko 8

Kolmen viikon liikkumattomuus päättyi sunnuntaina hiihtolenkkiin. Juoksumotivaatio on ollut hengitystieinfektion jälkimainingeissa kateissa ja on edelleen. Jotain liikuntaa kuitenkin aloin jo kaivata, joten menin sunnuntaina hiihtämään. Hiihtäminen on kyllä kivaa puuhaa ja varsin vähän tavoitteellista. Hiihdän edelleen hitaammin kuin juoksen, kuten etanajaoston sääntöihin kuuluu. Siitä huolimatta syke nousee helposti PK-lukemiin ja vauhti tuntuu hurjalta, varsinkin alamäissä. 

Loppumatkasta kokeilin, vieläkö osaan juosta ja hölkkäilin sukset käsissä hiekoitettujen osuuksien yli. Samoin kuin keskellä metsää, kun oli liikaa puita ja liian vähän lunta. Koiranulkoiluttajalle huikkasin kevennykseksi, että yhdistelmätreeni menossa. Ja olipa puolivälissä lenkkiä pieni jännitysmomenttikin, kun siteistä irtosi se palanen, joka pitää monon kiinni alustassa. Sen sai kuitenkin tungettua takaisin lyhyen räpellyksen jälkeen.

Päivän kompakti hiihtoeväs. Mielipide ilmaistu ilman sponsoreita tai sidonnaisuuksia.

Istumaton penkki ladun varrella.

Tilkka hoitouupumusta

Työhönpaluu, vähempi liikuminen ja hormonien muutokset ovat nostaneet verensokereita. Ehkä ilmassa on myös hieman hoitouupumusta. Aika luonnollista, koska 1-tyypin diabetes vaatii ympärivuorokautista seurantaa, hoitoa ja äärimmäisen kurinalaista hiilarien karsimista.

Pari viime vuotta hobikseni oli 6 % kieppeillä tai alle, eli terveen henkilön lukemissa ja päivittäiset mittaukset ovat olleet ennen aterioita 4 - 6 mmol/L tuntumassa. Viime viikot mittari on näyttänyt edelleen samoja lukuja ennen aterioita, mutta hiilarimääristä ja stressihormoneista johtuen aterioiden jälkeiset arvot ovat käyneet välillä lukemissa 16 - 17 mmol/L, joka näkyy hobiksen nousussa 6,5 %:iin.

Eniten sokeritasapainoon on vaikuttanut työhönpaluu. Sokeritasapainon kannalta hyväkin stressi ja keskittyminen vaikeuttaa sokerin pitämistä tasaisena ja kurissa, johtuuko tämä sitten insuliinin vastavaikuttajista vai mistä. Konkreettisella tasolla tämä näkyy niin, että kun viimeisen vuoden levemir-annokseni oli 5 aamulla ja 5 illalla, olen joutunut nostamaan sen 10 aamulla ja 10 illalla pitääkseni sokerin kurissa. Hulluinta on se, että ennen töihinpaluuta pistin lounaan 30 hiilarigrammaa kohden 1,5 yksikköä ateriainsuliinia, nyt joudun pistämään välillä 3 yksikköä ja vielä lisäämään iltapäivällä 1 - 2 yksikköä. Muutos näkyi heti työhönpaluun jälkeen.

No mitä tästä eteenpäin? Sopeudun siihen, että verensokerin pitäminen kurissa on hankalampaa ja yritän syödä joka aterialla korkeintaan 30 grammaa hiilareita. Ja hyväksyä sen, että aina ei huvita. Ehkä pysyvä sensori toisi hoitomotivaatiota ja helpottaisi verensokerin hallintaa. Etenkin sitä kautta, että pystyy ennakoimaan verensokerin kehitystä paremmin ja vaivattomammin ennakolta karsimaan aina yhtä harmittavia matalia ja korkeita verensokereita.

Maksimikestävyyttä ja juoksuvaunut paikkaukseen - juoksuviikko 5

Viime viikolla ehdin tehdä kolme lenkkiä ennen kröhän iskemistä. Palkitsevin ja uuvuttavin harjoituksista oli tonnin vedot 4:30 vauhdilla. Harjoitus kesti höntsäilyineen ja muineen 1:20, mikä on keskellä viikkoa minulle pitkä treeni. Sykkeet huitelivat lukemissa 175 ja setin päätyttyä olin aivan puhki. Kummallista oli se, että verensokeri ei normaalin tavoin lähtenyt nousuun, vaan oli jonkin ajan kuluttua lenkin päättymisestä 5,5 mmol/L. Tähän asti yli 173 lukemilla sokeri on treenin päätyttyä lähtenyt järjestelmällisesti kipuamaan ylös ja olen joutunut laskemaan sitä insuliinilla. En tiedä miksei adrenaliini tällä kertaa nostanut sokeria. 

Viikon pitkiksellä kärsimme ensimmäistä kertaa juoksuvaunun kanssa rengasrikon ja harjoitusta täytyi hieman lyhentää. Näin ollen kun viime viikolla pääsin ratikalla kotiin, nyt pääsin vaunujen kanssa metrolla kotiin. Loppumatka raahaten vaunua toispuoleisesti. Täytyy tutkia, mistä saa pistosuojattuja kumeja sepeliä vastustamaan. Kysymysmerkki on se, miksi rengasrikko iski juuri tällä kertaa. Johtuisikohan siitä, että matkustaja on saanut painoa sen verran enemmän, että sepeli pääsee helpommn pureutumaan renkaisiin?

Viikon kolmannen lenkin urbaani ympäristö

Tulipa tehtyä - juoksuviikko 4

Mennäkö vaiko ei -keskustelut teemoittivat juoksuviikkoa. Tarkoitus oli juosta heti työpäivän jälkeen, joten tein aamulla reippaasti eväät mukaan töihin iltapäivää varten. Lounaan energialla kun ei enää alkuillasta juosta, ja diabeteksen vuoksi ennen lenkkiä ei voi kolmeen tuntiin napata mitään.

Aina eväiden syömiseen asti suunnitelmani pitivät erinomaisesti joka kerta. Kotiin päästyäni kuitenkin väsähdin, söin vähän lisää ja siirsin lenkkiä ensin kolmella tunnilla, sitten yhdellä ja toisinaan vielä seuraavaan iltaan. Vähän kuin torkuttaminen herätyskellon kanssa - tuska vain kasvaa.

Motivaatiotaistelun vuoksi tein viikon kaikki valmennusohjelman mukaiset harjoitukset lopulta putkeen ilman lepopäiviä. Erinomaisia harjoituksia olivatkin. Pidän siitä, että ainakin yksi päivä on omavalintaista liikuntaa. Esimerkiksi viime viikolla juoksujen lisäksi pyöräilin salilla 45 minuuttia ja tein vartin corea päälle. Raskain treeni oli puolentoista tunnin juoksusetti, joka sisälsi mm. 10 kilometrin VK lenkin. Oli tosi liukasta ja pimeää, joten 7 kilometrin jälkeen (4:20 - 4:40 ) onnittelin itseäni niinkin kovasta harjoituksesta ja puuskuttelin raitiovaunulla kotiin. Sopivasti kellokin hyytyi samaan kohtaan.

Talvijuoksun värimaailma