Työhönpaluu, vähempi liikuminen ja hormonien muutokset ovat nostaneet verensokereita. Ehkä ilmassa on myös hieman hoitouupumusta. Aika luonnollista, koska 1-tyypin diabetes vaatii ympärivuorokautista seurantaa, hoitoa ja äärimmäisen kurinalaista hiilarien karsimista.
Pari viime vuotta hobikseni oli 6 % kieppeillä tai alle, eli terveen henkilön lukemissa ja päivittäiset mittaukset ovat olleet ennen aterioita 4 - 6 mmol/L tuntumassa. Viime viikot mittari on näyttänyt edelleen samoja lukuja ennen aterioita, mutta hiilarimääristä ja stressihormoneista johtuen aterioiden jälkeiset arvot ovat käyneet välillä lukemissa 16 - 17 mmol/L, joka näkyy hobiksen nousussa 6,5 %:iin.
Eniten sokeritasapainoon on vaikuttanut työhönpaluu. Sokeritasapainon kannalta hyväkin stressi ja keskittyminen vaikeuttaa sokerin pitämistä tasaisena ja kurissa, johtuuko tämä sitten insuliinin vastavaikuttajista vai mistä. Konkreettisella tasolla tämä näkyy niin, että kun viimeisen vuoden levemir-annokseni oli 5 aamulla ja 5 illalla, olen joutunut nostamaan sen 10 aamulla ja 10 illalla pitääkseni sokerin kurissa. Hulluinta on se, että ennen töihinpaluuta pistin lounaan 30 hiilarigrammaa kohden 1,5 yksikköä ateriainsuliinia, nyt joudun pistämään välillä 3 yksikköä ja vielä lisäämään iltapäivällä 1 - 2 yksikköä. Muutos näkyi heti työhönpaluun jälkeen.
No mitä tästä eteenpäin? Sopeudun siihen, että verensokerin pitäminen kurissa on hankalampaa ja yritän syödä joka aterialla korkeintaan 30 grammaa hiilareita. Ja hyväksyä sen, että aina ei huvita. Ehkä pysyvä sensori toisi hoitomotivaatiota ja helpottaisi verensokerin hallintaa. Etenkin sitä kautta, että pystyy ennakoimaan verensokerin kehitystä paremmin ja vaivattomammin ennakolta karsimaan aina yhtä harmittavia matalia ja korkeita verensokereita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti