Juostessa kuultua - Mistä Pohjoisbaana sai alkunsa?

Juoksimme tänään Pohjoisbaanalle ja palasimme samalla kaksituhattaluvun alkupuolelle. Juoksukaverini näytti minulle sillan, jolla hän oli joko vuonna 2003 tai 2004 tavannut miehen tutkimassa isoa karttaa ja käynyt kysymässä, voisiko olla avuksi. Mies ei ollutkaan eksyksissä, vaan kertoi vain työnsä puolesta tutkailevansa kevyen liikenteen reittejä. Emme tiedä kuka tuo mies oli, mutta ohimennen hän pyysi lenkkikaveriani kertomaan parannusehdotuksia liikennejärjestelyihin.

Lenkkikaverini ehdotti, että räjäytettäisiin jättikalliot radan vierestä Käpylän kohdalla, niin pääsisi pyörällä suoraan radan vartta keskustaan. Toive on nyt noin 14 vuotta myöhemmin toteutettu. Ihmisikä on kunnallisbyrokratiassa lyhyt aika, mutta nyt kallioiden tilalla kulkee upea, tasainen monikaistainen pyörä-kävelytie, jota pitkin kelpaa juosta vaikka tasaista asfalttitreeniä.

Sieni-installaatio jossain matkan varrella

Hyvä vetotreeni

Viime viikolla lyhyet intervallit jäivät pliisuiksi ja jouduin tekemään lopulta niiden päälle pari kilsan vetoa (100 m, 200 m, 300 m, 400 m, 400 m, 300 m, 200 m, 100 m + 1 km + 1 km). Tällä viikolla kovemman treenin suunnitteli juoksukaverini. Hän poimi jostain netin puolimaratonohjelmasta treenin, joka on ohjelman mukaan tarkoitus tehdä neljännellä viikolla ennen puolimaratonia.

Hölkkäsimme ensin 2,5 kilometriä ja venyttelimme hieman. Tai siis, koska kaikki miehet eivät venyttele, juoksukaverini odotteli kärsivällisesti paikoillaan auringossa sillä aikaa kun tein hätäisesti muutamat pakolliset venytykset. Sitten lähdettiin.

Juostiin viisi kuuden minuutin vetoa. Kuuden minuutin vedot olivat erinomaisia, koska ne olivat kestoltaan lopussa lähes kolmanneksen pidempiä kuin kilometrin vedot, joita yleensä teen. Tuntuu hankalalta seurata kellosta oikeaa vauhtia, ellei matka ole juuri kilometri.

Ensimmäinen veto oli 1200 metriä, sitten 1250 metriä, 1300 metriä, 1350 metriä ja 1400 metriä, välissä 1,5 minuutin palautukset. Yhteensä 6,5km vetoja, kokonaismatka 11 kilometriä ja treenin kesto hieman yli 60 minuuttia. Vain viimeisessä vedossa syke nousi koko matkaksi anakynnyksen yläpuolelle, eli putkeen meni menemättä överiksi. Lopuksi vielä 2 kilometriä hölköttelyä ja kehuja treenin suunnittelijalle, joka myös tarkkaili aikaa ja vauhtia.  Itse ei tarvinnut muuta kuin juosta.

Kuvan uppopallokenttä ei liity juttuun mitenkään.

Voihan FreeStyle Libre mikä pettymys

Sain vihdoin käyttööni libren verensokerilaitteen. Laitteeseen kuuluu kolikon kokoinen olkavarteen asetettava sensori, joka vaihdetaan kahden viikon välein, ja vanhan verensokerimittarin kokoinen lukupääte. Päätteestä pystyy tarkastelemaan verensokeria käytännössä reaaliaikaisesti.

Tähän asti olen mitannut verensokeria sormen päästä kymmenen kertaa vuorokaudessa. Näin ollen verensokerin käyttäytyminen on jäänyt suureksi osaksi pimentoon, koska mittaliuskoja on ollut rajallinen määrä (suomeksi: liian vähän), eli 10 kappaletta. Libren piti mullistaa tämä. Sen piti mahdollistaa jatkuva verensokerin seuranta ja lääkityksen täsmäsäätö.

Sensorin asennus oli kivutonta ja helppoa. Laitteen käyttö oli myös helppoa lukuun ottamatta sitä käsittämätöntä lapsusta, että hiilihydraattien ja käytettyjen lääkemäärien kirjaaminen eli "muistivihko" on laitteessa moninumeroisen koodin takana. Koodin saavat vain terveydenhuollon ammattilaiset ja unohdettuani sen sain selitellä valmistajan neuvontapalvelussa kahden puhelun verran ennen kuin sain koodin käyttööni. Tässähän ei ole mitään pointtia, koska kenelle tahansa myydään kaupassa lyijykynä ja paperia, johon samat tiedot voi kirjata. Paitsi mitä järkeä, jos laitteessa on tällainen muistivihko valmiina, miksi se olisi vain terveydenhuollon ammattilaisten käytössä?

Mittailin ensimmäisen vuorokauden aikana parikymmentä kertaa, mikä oli mahtavaa. Ei tarvinnut arvailla verensokereita. Ensimmäisen kerran laite oli minulla aamulenkillä neljän kilometrin hölkällä ja oli hienoa juosta syrjäisemmässäkin paikassa vailla epävarmuutta siitä, laskeeko sokeri kenties liian alas. Sokeria pystyi seuraamaan koko lenkin ajan niin usein kuin halusi, ja minulle jäi ensimmäistä kertaa selvä kuva siitä, mitä aamustressi ja liikunta tekivät verensokerilleni 30 minuutin hölkän aikana.

Laitetta pystyy lukemaan kätevästi olkavarsipussin läpi. Tästä selvisi, että aamulenkillä ennen työpäivää stressi aiheutti sen, ettei sokeri normaaliin PK-lenkin tapaan laskenut, vaan nousi!

Seuraava liikuntakokemus Libren kanssa oli kosteassa kelissa tunnin VK-lenkki. Juoksin 10 kilometriä vajaassa tunnissa ja paita oli litimärkä. Oli hienoa kun pystyi juoksemaan kovaa ja seuraamaan samaan aikaan sokereita vähän väliä. En joutunut syömään varmuuden vuoksi karkkia, ettei sokeri laskisi, koska näin laitteesta, että sokeri oli koko ajan riittävän korkealla.

Heti kotiuduttuani sensori kuitenkin irtosi olkavarresta ja koko homma oli sitten siinä. Sensori (60 euroa) ei ole uudelleen kiinnitettävissä. Kävin 5 minuutin suihkussa ja taputtelin pyyhkeellä olkavartta kuivaksi, jolloin sensori irtosi. Kokeilimme mieheni kanssa liimapintaa ja sitä ei tuntunut olevan jäljellä enää ollenkaan. Laite kesti vain 4 päivää 14 päivän sijasta. Voihan pettymys.  Katsotaan, miten valmistajan asiakaspalvelussa kommentoidaan tilannetta.

Vain neljä päivää kestänyt sensori (oikealla). Uuden sensorin saa 14 päivän välein. Ehkä seuraava kestää?

Kaikki elämäni puolimaratonit

Juoksuharrastukseni viisivuotispäivän kunniaksi yritin muistella, kuinka monta puolikasta olen juossut. Kaikenkaikkiaan olen juossut noin 11 puolimaratonia. Yritin palauttaa mieleen vähintään yhden asian jokaisesta puolimaratonista:

Ensimmäisestä muistan tankkauksen laittipopkornilla jaa liilan paidan. Juoksuharrastusta oli vuosi takana ja oli hienoa juosta ensimmäinen puolimaraton. Tosin oli melkein hienompaa juosta extempore kymmenen kilometriä, koska koska siihen en tiennyt etukäteen pystyväni. Ensimmäisellä puolikkaalla verensokerit pysyivät koko matkan ajan välillä 4,9 - 9 mmol/L. Oma haimani toimi vielä jonkun verran, mikä helpotti touhua. Loppuaika oli 1:46.

Toisesta muistan raskaan reitin ja jälleen paidan värin, vihreä. Muistan kuinka autossa kisan jälkeen kirosin raskasta reittiä ja juoksua sekä uhkailin lopettavani koko touhun. Loppuaika 1:52.

Kolmannesta muistan sen miten ihmettelin, että  aika on parantunut vuoden onnistuneen treenamisen jälkeen vain 3 minuuttia. Sokerien kanssa ei mennyt yhtä helposti. Loppuaika 1:43.

Neljännestä muistan sen, miten sokeri oli alkumatkan 16 mmol/L, koska lähdin liian korkeilla sokereilla ylitankattuani. Alusta lähes loppuun minua pisti kylkeen, mitä ei ole sitä ennen eikä sen jälkeen tapahtunut. Maalissa olin hirvittävän vihainen, juoksu oli ollut tuskainen, reitti raskas. Tajusin iloita ennätyksestäni vasta seuraavana päivänä. Oli niin kurjaa, etten ymmärtänyt, miten hieno aika oli. Loppuaika 1:37.

Viidennestä muistan sen, miten kommentoin reitillä valmentajalleni että ei kulje ja hän huikkasi, että hölköttelet vain maalin. Kunto oli parempi kuin loppuaika 1:44.

Kuudes puolimaraton jää mieleen raskauden jälkeen ensimmäisenä puolimaratonina. Olimme reissussa koko perhe juoksukärryjen kanssa. Loppuaika 1:51.

Seitsemännen puolimaratonini mieheni työnsi jälleen juoksukärryjä ja reitti oli raskaampi kuin olin ajatellut. Oli kuuma. Loppuaika 1:58.

Kahdeksannen puolimaratonin juoksin yksin ja juoksu alkoi tuntua juoksulta. Loppuaika 1:46.

Yhdeksännen puolimaratonin juoksin treenimielessä. Lähdin liikkeelle juosten 5:26 kilsoja ja taisin tehdä elämäni ainoan (?) negative splitin. Loppuaika 1:52.

Kymmenes puolimaraton tuntui helpolta. Kympin kohdalla ihmettelin, miten helposti kulkee, vaikka kello näytti 4:30 kilometrejä. Muistan sen kohdan keskellä kaupunkia, jossa mietin, että ennätyksen rikkomiseen tarvittaisiin koko matkan 4:35 kilometrejä, mikä oli pitkän aikaa tuntunut mahdottomalta vauhdilta. Loppuaika 1:40.

Yhdestoista puolimaraton oli raskaimmasta päästä. Jalat loppuivat seitsemän kilometrin kohdalla ja alle puolivälissä haaveilin hiippailevani kesken kotiin ja kiittäväni itseä vähän rankemmasta MK-treenistä. Kannustusjoukkoja oli malissa odottamassa kuitenkin niin paljon, ettei auttanut. Maalissa ajassa 1:44.

Kahdestoista puolimaraton on vielä juoksematta, mutta sillä lähden hakemaan jälleen 1:40 alitusta. Tavoitteeni toteutumista ei pysty estämään enää mikään muu kuin rasitusvamman ryttyily, treeniajan  ja/tai -motivaation puute.

Pinkkiä kuin juoksu-unelmat (2.9.2017)