Garminin analyysit koukuttavat

Juoksukellon analyysit ja kilpailuennusteet ovat mielenkiintoista seurattavaa, vaikkei niitä voi kovin vakavasti ottaa. Kello kertoo usein jonkun musertavan arvion, vaikka olisi juuri taipunut omasta mielestä superhienoon lenkkiin. Tällöin joutuu esimerkiksi lukemaan näytöltä arvion, että 15 kilometrin pitkis onkin "tuottamaton".

Tällä haavaa Garminilla on kuitenkin toinen ääni kellossa. Tein viime viikolla yasso 800 - treenin. Tarkoitus oli juosta 10 x 800 metriä parin kolmen minuutin kävelypalautuksella. Noh, menin sekaisin laskuissa, koska kotona data kertoi minun tehneen 11 x 800 metriä. Ensimmäinen veto meni aikaan 3:45 ja viimeiseen kiskaisuun kului enää 2.57. Garmin innostui ja nosti maksimihapenottokyky-arvion lukemaan 53.

Tästä luvusta en osaa sanoa mitään, mutta kiva seurailla sen laskemista ja nousemista

Palautuminen kesti yllättävän kauan (oma arvio, kellon arviota en muista) ja tein seuraavan treenin vasta useamman päivän kuluttua. Vesijuoksin 90 minuuttia. Tästäkin Garmin piti ja kertoi harjoittelun tilan olevan "huippu". Tosin se arvioi minun nousseen treenin aikana yli 300 metriä ja sitten kivunneen alas 700 metriä, eli sen mukaan olen edelleen jossain kuopassa. Tällä kertaa kalorinkulutus oli 350, kun viimeksi vesijuoksussa se oli kokonainen 1 kilokalori. Erotuksena aiempaan olin nyt säätänyt vesijuoksulle oman lokeron.

Garminin kisaennusteet ovat ainakin omalla kohdallani yltiöpositiivisia. Yleensä mitä pidemmän matkan arviosta on kyse, sitä enemmän menee pieleen. Eihän kello tietenkään tiedä, etten ole tehnyt pidempää peruskestävyysharjoittelua kovin tunnollisesti. Tällä hetkellä Garmin näyttää oheisia ennusteita. Lyhyimpiin matkoihin pitää lisätä minuutteja ja pidempiin vielä enemmän, jotta aletaan olla lähellä realismia.

Täysin epärealistisia lukuja, mutta hyvä kun kaveri on positiivinen

Ploggingia ja muoviherätys

Juoksin viikko sitten viljapellon laitaa ja katselin maahan ja ojaan hylättyjä roskia. Etenkin kaljatölkit osuivat silmiin ja sieluun. Niitä oli sekä ojanpientareella että ohrapellossa. Osa oli vielä ehjiä, osa repaleisia ja litistyneitä. Mieleeni palautui jutut tölkkien joutumisesta rehuun ja lehmien vatsoihin. Muistin myös juoksusivustojen jutut roskenkeruun ja lenkkeilyn yhdistämisestä eli ploggingista.

Wikipedian mukaan plogging olisi saanut alkunsa Ruotsista, mikä on sinänsä helppo uskoa: "Plogging is a combination of jogging with picking up litter (Swedish: plocka upp). It started as an organised activity in Sweden around 2016 and spread to other countries in 2018, following increased concern about plastic pollution. As a workout, it provides variation in body movements by adding bending, squatting and stretching to the main action of running.".

Päätin erikoistua metallin ploggaukseen. Ensin koukkasin yhden tölkin, sitten toisen ja sama toistui lomaviikkoni kaikilla kolmella lenkillä. Ainoastaan veto-osuuksien ajan jätin tölkit keräämättä, mutta sen seudun olin putsannut jo edellisellä 10 kilometrin PK-lenkillä. Keräsin tölkkejä yhteensä 20 kilometrin matkalta. Hyvä alku.

Kahdeksan tölkkiä kerrallaan kuljetuksessa.

Siistitty piennar

Reissusta palattuani kerroin miehelleni ploggingkokeilustani. Yllätyksekseni hän oli samaan aikaan alkanut kerätä muovia kierrätykseen. Selvää ekotelepatiaa! En ymmärrä, miksemme ole tähän asti kierrättäneet muovia. Todennäköisesti siksi, että keräyspisteelle on parin kilometrin matka, mutta meneehän se cyclocrossarilla viidessä minuutissa. Havaitsimme, että meiltä kertyy viikossa melkein muovikassillinen muoviroskaa. Osan voisi varmasti jättää myös jo kaupan hyllylle. 

Vain viikon muovit

Ploggaukseen sopivaa kalustoa

Humoristinen juoksukello

Uusi juoksukelloni on toiminut moitteetta ja lisäksi osoittautunut armottoman hauskaksi lenkkikaveriksi. Tässä muutamia esimerkkejä Garminin mainioista arvioista.

Saatuani kellon keväällä se piippasi pitkikseni alussa kahden kilometrin jälkeen, "Harjoituksen taso nolla" ja tämän perään että "Perus". En lannistunut, vaan hölkkäsin yhteensä 18 kilometriä, johon meni aikaa 1:55. Kello ei enää vaivautunut kommentoimaan suoritustani mutta pudotti kylmästi arvionsa maksimihapenottokyvystäni lukemasta 52 lukemaan 51. Kiitin.

Lyhyemmät ja hitaat PK-lenkit kello arvioi tuottamattomiksi. Esimerkiksi 40 minuuttia juoksua 6:30 - 7:00 vauhdilla on täysin tuottamatonta harjoittelua.  Hyvä muistaa.

Kiihtyvän tuskakympin helteellä Garmin arvioi kategoriaan "Ylläpito". Itse olisin luonnehtinut suoritusta mielummin kuntoa kehittäväksi, olihan lämpöä 30 astetta ja lenkki sisälsi yhden 4:35 ja 4:20 kilometrin, mutta ei.

Kuntoa kehittäväksi kello luokittelee peräkkäiset tonnin vedot ja kerran myös PK lenkin, kun sisälsi yhden täysiä juostun 400 metrin vedon urheilukentällä.  Oliskohan arvio sama, jos pudottaisi höntsäosuuden pois ja juoksisi pelkästään 400 metriä?

Pyöräilyä Garmin ei pidä juuri minään. Joka kerta pyöräillessäni se analysoi harjoitteluni tilan olevan "Tuottamaton". Myös viime viikonloppuna, kun pyöräiltyöni innostuneena vuoden ensimmäisen pitkän PK-lenkin, 70 km ja 3,5 tuntia, kello kommentoi "Harjoittelun tila tuottamaton". Pitäisi vissiin pelkästään juosta.

Vesijuoksulle en ole vielä ohjelmoinut omaa lokeroa. Valitsin tänään kategorian avovesiuinti ja juoksin altaassa 1:20. Harjoituksen jälkeen  ilmoitti minun uineen yhteensä 33 metriä ja kuluttaneen kokonaisen 1 kilokalorin. Ihana laite joka tapauksessa!

Panee miettimään kun on seuraavan kerran aikeissa juoda desilitran rasvatonta maitoa

Libren ongelma: epätarkkuus

Juttelin Libreä käyttävän tuttuni kanssa ja hän manaili, miten Libre näyttää tasaista matalaa käyrää hänen tyttärellään aamuöisin, vaikka sokeri ei oikeasti ole matala. Totesin huomanneeni aivan saman ilmiön, eikä kyse ole vain yksittäisen sensorin ongelmasta, eikä vain aamuöistä. Aamuyöllä epätarkkuuden havaitsee herkemmin, koska sokeri on itselläni tasainen tuntitolkulla, kun pikainsuliini on säädetty oikein, enkä liiku enkä syö.

Libre mittaa sokerin rasvasta eikä verensokerista, kuten verensokerimittari, joten lukema laahaa aina joidenkin minuuttien viiveellä aina perässä. Havaitsemastani, usein olennaisessakin epätarkkuudessa ei kuitenkaan ole kyse viiden minuutin viiveestä, minkä esimerkiksi aamuyöt ja perättäin toistetut tarkistusmittaukset osoittavat. Kyse ei siis ole tästä mittaustekniikasta johtuvasta viiden minuutin viiveestä, jota terveydenhuollonkin piirissä tarjoillaan aina ensimmäisenä vaivattomaksi vastaukseksi.

Tässä lyhyt esimerkki kuvaamastani ilmiöstä. Heräsin seitsemän jälkeen ja Libre herjasi arvoa LO, eli matala verensokeri. En säikähtänyt, koska tunnen tämän Libren ongelman ja itse kuulun niihin onnekkaisiin diabeetikkoihin, jotka pystyvät tuntemaan matalan sokerin oireet. Tarkistusmittailin sokeria puolen tunnin ajan ja se oli 6 mmol/L kieppeillä, vaikka Libre herjasi hypoa koko ajan. 

Libren sensori väittää hypoglykemiaa, vaikka sokeri on oikeasti 6,3 mmol/L

Libre herjaa edelleen hypoa, vaikka sokeri on 5,8 mmol/L.

Edelleen puolen tunnin päästä Libre herjaa lukemaa 2,9, eli hypoa, kun sokeri on edelleen normaali, eli 5,9 mmol/L.

Toivoisin, että Libren epätarkkuus tunnistettaisiin laajemmin ja siitä keskusteltaisiin myös terveyhdenhoidon piirissä. Tämä on tärkeää siksi, että esimerkiksi ennen korjauspistoja korkeiden sokerien kohdalla ja lisätankkausta matalien sokerien kohdalla diabeetikko osaisi tehdä tarvittaessa tarkistusmittauksen mittarilla. Jos korjaan sokeria, joka ei ole oikeasti korkea, seuraa hypo, ja jos tankkaan hiilareita matalaan, joka ei ole oikeasti matala, seuraa hyperglykemia, eli liian korkea sokeri.

Keskustelu on myös siksi tärkeää, että laitevalmistajat pystyvät kehittämään laitetta edelleen, jos se on tämän tekniikan puitteissa mahdollista (?). Libre on ihmelaite siinä mielessä, että se sallii lukemattoman määrän sokerimittauksia vuorokaudessa ilman pistoksia ja erillisiä liuskoja, mikä vapauttaa diabeetikon ainakin teoriassa aiemmasta epävarmuudesta, pimeydestä, matalien ja korkeiden pelosta ja parantaa huomattavasti diabeteksen hoidettavuutta. Jos sensori on kuitenkin liian epätarkka, se on hyödytön, tai pahimmillaan jopa vahingollinen, jos diabeetikko tekee hoitopäätöksen virheellisen sokeriarvon perusteella. 

Rankempi vetotreeni

Surkeasti sujunut puolimaraton laittoi hissuttelemaan PK-lenkkejä useamman viikon. Viikonloppuna tuli kuitenkin sellainen kummallinen olo, että pakko päästä juoksemaan lujaa, vaikka samalla ei olisi huvittanut yhtään. Tein pitkästä aikaa kovemman treenin.

Ensimmäisen vedon vauhti oli neljän ja puolen minuutin kilometrivauhtia. Palauttelin puolitoista minuuttia välissä kävellen. Kolmen tonnin vedon jälkeen juoksin kolmen tonnin vedon, siinä viimeisellä kilometrillä hyydyin jo hieman. Menihän sekin. Loppujen lopuksi treenistä tuli seuraavanlainen ja enempää ei olisi jaksanut. 

2 km hölkkää
1000 m (4:40)
1000 m (4:31)
1000 m (4:38)
3000 m (4:26 + 4:38 + 4:47)
1000 m (4:25)
1000 m (4:19)
1000 m (4:19)
2 km hölkkää

Vauhti karkasi ehkä turhan kovaksi. Sykkeet olivat kolmen tonnin vedon puolesta välistä lähtien anaerobisella puolella. Oli kuitenkin kiva juosta kovaa matalasykkeisten viikkojen jälkeen. Kovempi tömistely soratiellä ei kuitenkaan taida olla polvivaivaiselle paras treeni.

Juhannuslenkit kaupungissa

Tehtiin tänä vuonna toisin kuin useimmiten. Tultiin juhannukseksi mökiltä kaupunkiin, koska hiljaisuudesta saa nauttia kaupungissa kovin harvoin. Suunnitelmani oli juosta molempina päivinä lenkit tyhjässä kaupungissa.

Juhannusaattoaamuna pakkasin juoksukärryihin vesipullon, eväitä ja sokerimittarin. Melkein koko lenkin satoi vuorotellen eri suunnista ja tuuli riepotti sadetakin huppua hurjasti. Taisi olla vuoden tähän asti tuulisin päivä, lämpöä 14 astetta. Huolimatta ajankohdasta ja kelistä liikkeellä oli paljon ihmisiä.

Juhannuspäivänä kävin toisella lenkillä. Etanajuoksu 7 km kulki paremmin kuin edellispäivän reipas PK 1:15. Kaupungissa oli aurinkoista ja koleaa. Ja paljon ihmisiä. Kilometrejä viikolle kertyi enemmän kuin yleensä, 40.

Kauppatori juhannuspäivänä

Punavarpunenkin oli liikenteessä

Toistuvat korkeat verensokerit juostessa

Verensokeri on tupannut pysyä viime viikot korkealla. Esimerkiksi pari viikkoa sitten lähdimme helteeseen pitkikselle treenikaverini kanssa ja lähtölukema oli 12 mml/L. Aiemmin sokeri on pudonnut 3 - 5 yksikköä tunnissa, nyt ensimmäisen tunnin aikana se ei laskenut laisinkaan. 

Ensimmäisen kympin verensokeri oli 13 - 14 mmol/L vaikken tankannut lähtiessä mitään. Vielä 15 kilometrin kohdalla sokeri oli kymmenen. Jossain 18 kilometrin ja parin tunnin huhkimisen jälkeen sokeri hujahti melko nopeasti hypoon, alle 4 mmol/L.  Libre kertoo tilanteen jäljessä, joten en ehtinyt pysyä mukana, olin myös aika uupunut, joten tuntemukset eivät olleet herkimmillään. Matalan sokerin ja hellehölkyttelyn uuvuttamana kurvattiin Alepaan hakemaan lasten pillimehut. Lenkkikaverini otti vahingossa sokerittoman, mutta minä valitsin normaalin. Enpä tiennyt että lapsille suunnattuja tuotteita makeutetaan keinomakeutusaineilla. Varasokerina on usein pillimehu, joten hyvä tietää, ettei käy köpelösti.

Tankkauksen jälkeen sokeri nousi 20 grammasta mehuhiilareita ja kourallisesta karkkia melkein heti takaisin yli 10 mmol/L! Olin kuitenkin päättänyt juosta 23 kilometria, joten piti jatkaa. Väsytti ja lenkkikaverini huomautti 21 kilometrin kohdalla, että olin alkanut läpsyttää asfalttia vasten.

Loppuaika oli 2 tuntia ja 20 minuuttia. Hain kaupasta  kolme kylmää laittilimua laittimehun innoittamana ja hyppäsin ratikkaan juomaan ensimmäistä. Tunnin kuluttua treenistä verensokeri oli noussut 17 mmol/L ja rupesin korjailemaan. Joskus sokerit menevät näin, vaikka kuinka yrittäisi ja vieläpä pidemmän aikaa. Saattaa olla, että perusinsuliiniannos oli liian pieni ja sykkeet saattoivat mennä liikaa VK:n puolelle, mikä joskus saattaa nostaa sokereita. 

Kuva Malminkartanon portailta, joilla kävin tässä joku ilta kipuamassa muutaman kierroksen. Hieno paikka kesäkelillä.

Puolimara minimitreenillä

Juoksin puolimaratonin kevään ensimmäiseksi kisaksi. Alla oli pari viikkoa lepoa ja sitä ennen  kuukausi tiukkaa treeniä, sisältäen 1:50 testiksi juoksemani puolimaran. Niinpä lähdin tavoittelemaan 1:40 aikaa.

Sähelsin sen verran, että lämmittelyt jäivät (taas) puutteellisiksi. Varttia ennen kisan alkua olin vielä vessajonossa ja huomasin, että Libre oli pudonnut taskustani jonnekin. Kävi mielessä, että joutuisin ensimmäistä kertaa kisaamaan pidemmän matkan ilman sokerimittaria, mutta olisi sekin onnistunut. Mittari kuitenkin löytyi auton lattialta ja pääsin 10 minuuttia ennen lähtöä lämmittelemään. 

Lähdin hieman päälle 4:30 vauhdilla, eli tavoiteaikaa selvästi lujempaa. Muutaman kilometrin jälkeen joitain selkiä meni jo ohi, väsytti. En kuitenkaan miettinyt väsymystä sen enempää, vaan jatkoin reipasta vauhtia. Kymppi meni 47 minuuttiin. Missään vaiheessa ei tuntunut silti kulkevan, vaan oli väkinäistä.

Suurin piirtein 12 kilometrin kohdalla ohitin siihen asti vahvalta näyttäneen juoksijan ja samaan aikaan joku meni minun ohitseni. Se oli ratkaiseva hetki, koska lähdin kilpasille ja jätin ohitetun ja ohittajan taakseni ja huomasin, että jaksankin vielä pitää vauhtia yllä, vaikka kurjalta tuntuu. Kello näytti keskimäärin 4:45 tienoille sijoittuvaa loppuaikaa. 

Jossain 15 kilometrin paikkeilla kaverini selkä ilmestyi näkyviin pitkällä suoralla. Lopulta ohitin hänet 16 kilometrin kohdalla ja nappasin häneltä auton avaimet mukaani. Taivasteltiin heti, että on raskasta ja pistää. Pian 17 kilometrin kohdalla helpotti, koska 4 kilometria jaksaa aina. Pahimmillaankin siihen menee 20 minuuttia. Toiseksi viimeisellä kilometrillä vauhti putosi 5:12sta , mutta viimeisen kilometrin kiritin 4:30 aikaan. Loppuaika oli tavoitteen mukainen: 1:40. Jotenkin huvittavaa, koska 2-3 minuuttia nopeampi aika vaatisi 2 treenikertaa lisää viikossa. Taidan jatkaa sarjassa maksimiaika minimitreenillä. Ehkä syksyksi voisi yrittää treenata hieman enemmän.

Kisasuunnitelmia - HSM?

Olisi kiva avata pikkuhiljaa lappujuoksukausi. Vuoden loppua kohti kympin vauhtini putosi 47 minuuttiin, tammi-helmikuu tuli taukoa juoksusta, mutta ehdin muutaman kerran hiihtämään. Maaliskuussa aloittelin taas juoksemisen ja kolme treenikertaa viikossa on vakiintunut treenimääräkseni.

Omana treeninä kolme viikkoa sitten juoksemani kova puolikas antaisi ymmärtää, että sama matka menisi kisassa jopa aikaan 1:45, mikä olisi alkukaudesta minulle aika lujaa. Ellei GPS sitten tehnyt jotenkin temppuja ja antanut liian kovaa aikaa. Edelleen 1:50 tuntuu liian nopealta vauhdilta harkkavauhdiksi ollakseen totta.

Huomenna juostavalla HSMllä reitti olisi suhteellisen tasainen ja kotiin lyhyt matka heikommassakin hapessa. Viimeiset kaksi viikkoa olen ehtinyt kuitenkin juosta muiden menojen vuoksi vain yhden hyvän vetotreenin juoksukoulussa, joten...Peruspupu selityksineen meinaa mennä pöksyyn. Mieheni taas väittää, että lepo on tehnyt vain hyvää ennen kisaa. Totta sinänsä sekin, mutta pari viikkoa juoksematta ennen puolimaraa on ehkä vähän liioittelua. Sitten seuraavalla viikolla olisi Helsinki kymppi. Tässä olisi kaksi mahdollisuutta lappujuoksuun peräkkäisinä viikonloppuina.

Kaikkien aikojen VK-treeni?

Lähdin sunnuntaina pitkikselle nuutuneissa fiiliksissä ja vähän väkipakolla. Olen kaavaillut jo pitkään, miten pitäisi pidentää pitkikset puolestatoista tunnista kahteen tuntiin ja eilen olin tarkoitus ryhtyä tuumasta toimeen. Pieniä paineita toi mies, joka tuli eteisessä vastaan omalta 23 kilometrin lenkiltään. Vaihdoimme korvalaput lennosta.

Ulkona oli loskaa ja satoi paikoin räntää. Lähdin liikkeelle reipasta PK-vauhtia, mutta kello näytti hieman nopeampaa, 5:30 vauhtia. Tuumin, että  GPS on sekaisin, oli näyttänyt tuntumani mukaan nopeampia aikoja parilla edelliselläkin lenkillä. Kiristin hieman ja vauhti nousi 5:20 lukemaan. Kun kilometrejä tuli muutama lisää, vauhti vain kiristyi ja ihmettelin. GPS ei ollutkaan sekaisin, vaan juoksin oikeasti kovaa. Pyhä aikomukseni juosta hidas kaksituntinen vaihtui lennossa ajatukseen juosta 21 kilometriä testimielessä niin lujaa kuin jaksaisin.

Eka kymppi meni todella helposti, vaikka maassa oli mönjää. Tykitin musiikkia täysillä ja kello näytti välillä jopa alle 5 minuutin kilometrejä, mikä on minulle erittäin nopeaa menoa, varsinkin treenilenkillä. Vasta 15 kilometrin kohdalla alkoi painaa enemmän jaloissa. Katajanokan takana joutui juoksemaan syvässä lumessa ja vaapuin sivusuunnassa. Viimeiset kaksi kilometriä muuttuikin taisteluksi ja kaikki lennokkuus oli poissa. Viimeinen pitkä mäki meni raahustaen ja hammasta purren ettei olisi muuttunut kävelyksi.

Mäen päällä kello pysähtyi 21 kilometrin kohdalle aikaan 1:50! Taivastelin ja ihmettelin, mistä ihmeestä vauhti yhtäkkiä oli tullut, aikahan oli ihan hyvä vaikka kisa-ajaksi. Olin täpinöissäni ja liekeissä, niin pöllämystynyt ja väsynyt että lähtiessäni jäähdyttelemään pyöräytin nilkkani huolimattomasti jonkun sohjokuopan kautta kurjasti ympäri. Sattui ja samaan aikaan nauratti. Olin juuri onnistunut varomaan nilkkojani 21 kilometriä ja loppuhöntsässä herpaannuttuani toilailin näin.

Nilkutin 10 metrin matkan ratikkapysäkille. Mielessä pyöri hetkeä aikaisemmin lukemani juoksufoorumin jutut nilkkojen nyrjähdyksistä. Pysäkiltä soitin kotiin ja kerroin onnettomuudesta ja sitä ennen tietenkin hirmuisesta piilevästä juoksukunnostani ja juuri juoksemastani omatoimipuolimaratonista. Mieheeni intoni ei tarttunut, vaan hän neuvoi laittamaan jalan ympäryksen täyteen kylmää lunta ja nostamaan jalan koholle. Koholle missä, märässä maassa? Kouraisin kuitenkin kehotuksesta ratikkapysäkilta ison kasan lunta mukaan raitiovaunuun. 

Raitiovaunumatka oli hyvin suomalainen. Pötkötin kinttu raitiovaunun kattoa kohti puoli-istuvassa asennossa ja yritin kurotella lumikourilla jalkaa kohti. Muut matkustajat tuijottivat keskittyneesti ikkunoista ulos, jottei kukaan olisi joutunut huomaamaan pientä onnettomuuttani. Mutta mitäpä sitä kenenkään asioita kyselemään. Nyrjähtänyt mikä nyrjähtänyt.

Verensokerisensori vauhtitreeneissä

Olen tehnyt viikon aikana kaksi kovempaa treeniä, yhden tasavauhtisen ja yhden intervallityyppisen. Viime sunnuntaina oli tarkoitus juosta tasavauhtinen tai hieman kiristyvä kymppi, mutta romahdin kutosen jälkeen. Sokerit olivat lähtiessä 13, mutta kuuden nopean kilometrin aikana ne putosivat todennäköisesti alle neljään, Libre (verensokerisensori) näytti ominaisuuksiinsa kuuluen perässälaahaten vasta viittä. Ei mitään dramatiikkaa, mutta piti lopettaa, ehkei muutenkaan kulkenut. Hyvä kymppi siitä kaikkinensa kuitenkin tuli, tuumin kävellessäni viimeistä alamäkeä kotiin sitruunalakritsikiekkoja pussista syöden. Silti pakko tunnustaa, että hieman tavoitteellisen juoksijan sielua kuitenkin aina jollain tavalla kirpaisee kun treeni ei suju suunnitelman mukaan.

Toisen nopean treenin teimme tänään porukalla. Poimimme randomisti jostain netin puolimaratonohjelmasta vetotreenin. Sen mukaan oli tarkoitus tehdä viisi kuuden minuutin vetoa kiristäen 90 sekuntin palautuksella. Tarkempi vauhtisuunnitelma on tässä: 

Suunnitelma

2 km alkuverkka
6 min vauhdilla 5:20
6 min vauhdilla 5:10
6 min vauhdilla 5:00
6 min vauhdilla 4:48
6 min vauhdilla 4:30
2 km loppuverkka

Toteutunut treeni oli kovempi kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Juoksu tuntui hyvältä, joten annoin mennä minkä jaksoin, vaikka maksimikestävyydeksi meni. Viimeinen veto venyi melkein seitsemään minuuttiin ja sen vauhti oli keskimäärin 4:08 (!). GPS heittää joskus tuolla reitillä, joten ihan satavarma en vauhdista ole.

Toteuma

Toisaalta juoksukaverin kello näytti samoja lukemia kuin omani, lukuun ottamatta viimeistä vetoa, jonka hän otti selvästi kevyemmin:

1. 6:39 (1,28 km) vauhti 5:12,
2. 6:00 (1,19 km) vauhti 5:03,
3. 6:00 (1,23 km) vauhti 4:53,
4. 6:01 (1,27 km) vauhti 4:45,
5. 6:00 (1,37 km) vauhti 4:20

Tällä kertaa myös sokerit osuivat oikein hyvin kohdilleen. Lähtölukema oli luokkaa 8 mmol/l ja loppulukema 5 mmol/l pintaan, eli ei väsyttäviä korkeita eikä matalia. En tehnyt mitään insuliinisäätöjä. Tällaisissa nopeissa intervalleissa Librestä on hyötyä, koska yli 4:30/min vauhdissa ei pysty sormimittaamaan ja mittaaminen luo turvallisuutta. Tarvittaessa voi tankata lisää verensokeria nostavaa hiilihydraattia juuri oikeaan aikaan.

Bonuksena viimeinen veto päättyi riittävän kauaksi kotoa, joten loppuverkastakin tuli useamman kilometrin mittainen. Kerrankin oppikirjan mukaan eikä täysiä juosten suoraan kotiovesta sisään olkkarin lattialle tekemään yhtä pohjevenytystä ja yhtä reisivenytystä (vetkutellen sen jälkeen pari tuntia suihkuun siirtymistä). Oikein kivoja treenejä ja ehkä vauhtikin tästä kasvaa?

600 matkaa juoksupyöräkärryllä

 

Hankimme juoksupyöräkärryn keväällä 2016 ja se on ollut siitä lähtien lähes päivittäisessä käytössä. Olemme käyttäneet kärryä työmatkapyöräilyssä, työmatkajuoksussa, juoksulenkeillä, pyöräillessä ja myös tavallisena lastenvaununa. Normi lastenvaunuja tarvitsimme vain vauva-ajan, kun vauva nukkui vaunuissa parvekkeella, siihen juoksukärryt eivät taivu. Juoksukärryissä ei voi kunnolla nukkua, koska istuvassa asennossa pienempi vauva ja taapero menee lysyyn, mitä tuskailimme ainakin vuoden. Lisäosalla pieni ihan vauva pysyy vaaka-asennossa, mutta on aika suojaton. Vauva -ajan lenkit olivatkin uniaikoihin aikamoista stressaamista ja asennon korjailua yhtenään. 

Lenkkeilemme edelleen kärryjen avulla silloin tällöin perheenä yhdessä. Ennen juoksimme kimpassa enemmänkin. Yli kaksivuotiaalla on kuitenkin jo muutakin tekemistä kuin maisemien ihailu lyhyinä arki-iltoinan kärryissä, joten usein en raaski ottaa lasta mukaan. Viikonloppuisin juoksen jonkun verran kärryjen kanssa ja työmatkoja keskimäärin ehkä kerran viikossa edestakas. Mieheni puolestaan kuljettaa pyörän perässä kärryä useamman kerran viikossa työmatkoillaan.

Kärry mahdollistaa liikkumisen ja urheilun yhdistämisen arkipuuhiin silloinkin kun on tilapäisesti ainoa aikuinen talossa. Viikonloppuna juoksin toimistolle hakemaan tavaroitani, yhteensä puolentoista tunnin PK-lenkki. Takaisin tullessa poikkesin kauppaan ja kauppakassillisen verran mahtui tavaraa kärryjen takapussiin. Tulppaanit vaunun päälle. Toki tavallisiin vaunuihimme menee kaksi raskasta kassillista tavaraa (akselit nitkuen), mutta usein yksi riittää.

Kuvan tulppaanit eivät liity tekstiin, vaan ovat viimevuotisia. Eh?

Pienillä pyörillä vaunut toimivat myös kaupunkikäytössä, mutta eivät sohjosäällä. Juoksupyörällä sen sijaan pääsee lähes mistä vaan maastosta. Tänään toli kuitenkin ihan ensimmäinen kerta rantapolulla kahteen vuoteen, kun vaunulla ei päässyt jäätyneestä ja sulaneesta syvästä ja raskaasta sohjolammikosta yli, vaan jouduin kiertämään alueen.

Thulen kärry on ollut meille ihan kauhean hyvä ostos. Se on ollut todella kevyesti rullaava ja on tähän asti kestänyt kuomun rispaantumista laskematta hyvin huolimatta siitä, että sitä on käytetty arviolta 600 kertaa. Eikä tässä ole kyse siitä, että on ihmisillä on usein mieltymys kehua omia ostoksiaan, sillä meille kärry on ollut todella toimiva. Ehkä joku toinenkin kärry olisi ollut ihan yhtä hyvä tai jopa parempi. Joka tapauksessa olemme kärryn avulla päässeet liikkumaan viimeisen kahden vuoden avulla todella paljon.

Kahden kuukauden tauon jälkeen

Blogi jäi muutamaksi kuukaudeksi alkuvuodesta tauolle, kuten urheilutkin. Ensimmäinen kerta, kun aika ei ole riittänyt urheiluun. Maaliskuun puolella olen päässyt palaamaan treenien pariin ja ehdin käydä jäälläkin juoksemassa muutaman kerran.

Hiihtämässä olen käynyt viitisen kertaa.  Ensimmäinen kerta meni ihan tolkuttoman hitaasti, mutta hauskaa oli. Nopein kilometri talven ekalla hiihtoreissulla oli viimeinen kilometri kun juoksin rautatieasemalta kotiin. Monot jalassa, sukset ja sauvat käsissä. Eli hiihtotekniikassa on tosiaankin hiomista. Viimeisimmällä hiihtoreissulla kilometriajat pysyivät välillä jo alle 6 minuutissa eikä mennyt ihan heti veekooksi.

Perusjuoksukunto ei ole tauosta pahemmin kärsinyt. Ihan hyvin edelleen kulkee. Sen sijaan toissaviikonlopun nopeampi veekoo näytti tauon vaikutukset, terä on täysin poissa. Alle kutosen kilsat olivat todella työn ja tuskan takana. Viime viikonloppuna 8 kilometrin veekoo meni hieman paremmin ja huomenna toivottavasti siedettävästi myös. Tästä se taas lähtee. Haaveena puolikas alle 1:40 tulevan kesän kuluessa.