Nastaa jäällä - juoksuviikko 3

Juoksuviikko sujui talvisten treenien parissa, joita tein yhteensä neljä. Pari lenkkiä yksin ja puolentoista tunnin PK porukalla. Juoksualustana oli kaikilla lenkeillä jäätynyt pururata ja peilijäisissä alamäissä joutui himmailemaan, ylös oli noustava mattapintaisen pientareen kautta, koska lipesi pahemman kerran. Nastakenkä ei siltikään houkuttele, en tiedä miksi. Johtunee perusteettomata kuvitelmasta, jonka mukaan nastoilla ei pysty askeltamaan kevyesti.

Liukkain mahdollinen juoksualusta

Perinteistä hauskaa

Urbaani pilkkijä Merihaassa

Viikonlopun pyörälenkillä nastat olivat pakolliset. Mitä enemmän niitä renkaiassa on, sitä parempi, joten  alla rahisi 240 nastaa per rengas ja rengaspaineet oli laskettu neljään. Vasta-argumenttina isolle nastamäärälle voi kai esittää, että pienemmällä rullaisi paremmin, mutta peräkärryn kanssa tulee hiljaa hyvä.

Pyörälenkin pysähdyspaikka - Kulttuurisauna - ihana paikka

Missä mummo?

Sensorointi säästäisi 15,5 miljoonaa euroa joka vuosi

Ykköstyypin diabeteksen hoidon kulmakivi on verensokerin säännöllinen mittaaminen ja jatkuva säätäminen mittaustulosten perusteella. Suomessa 1 - tyypin diabeetikot mittaavat verensokerin mittarilla, johon tiputetaan sormeen tehdystä reiästä tippa verta ja tulos ilmestyy ruudulle hetken kuluttua. Verensokerimittarin käyttö on vanhanaikaista ja kallista. Sormenpäämittaukset pystyisi korvaamaan kokonaan ihon alle asetettavalla sensorilla, joka lähettää reaaliaikaisesti verensokeriarvot hieman tulitikkuaskia kookkaampaan laitteeseen. 

Keksintö on valtava edistysaskel diabeteksen hoidossa. Sen avulla pystyy seuraamaan joka hetki luotettavasti verensokeria, eikä esimerkiksi matalien verensokerien pelossa tarvitse pitää sokeria varmuuden vuoksi liian korkeana. Diabeetikon silmin kyse on hoidon ja elämänlaadun mullistavasta laitteesta. Vanhanaikaista verensokerimittaria käyttävä 1 - tyypin diabeetikko joutuu laskemaan jokaisen käyttämänsä kalliin liuskan ja miettimään, milloin olla "sokkona" sillä uhalla, että verensokeri on liian korkea tai liian matala. Molemmat tilanteet tulevat vastaan ykköstyyppiläisillä joka päivä ja edellyttävät korjaustoimenpiteitä.

Kymmenen liuskan saaminen verensokerimittariin edellyttää Helsingissä erityisperustetta. Kymmenen liuskaa kuluu siihen, kun verensokerin mittaa ennen päivän jokaista ateriaa ja aterioiden jälkeen. Näin ollen liuskoja eli mittausmahdollisuuksia ei jää säännöllisen urheilun vaatimiin mittauksiin, sokerin tarkistamiseen ennen kokousta, ennen esiintymistä, vatsataudin aiheuttamien korkeiden sokerien korjaamiseksi, sokerin tarkistamiseen ennen nukkumaanmenoa, lähtiessä yksin viemään koiraa ja niin edelleen. Sensori poistaa ongelman kokonaan, koska se näyttää verensokerin ilman liuskoja tai mittaamista joka hetki reaaliaikaisesti. Verensokerin voi tarkistaa samalla kustannuksella vaikka minuutin välein heilauttamalla pientä lukulaitetta käteen asetetun sensorin edessä ilman pistämistä tai liuskoja. Sanotaan nyt vielä kolmannen kerran, että ihan käsittämättömän hieno laite.

Sensorin mullistavuus selviää jo parin tunnin kokeilulla ja sen toimivuudestaa kerrotaan myös Lääkärilehdessä (50-52/2016). Lehdessä esitellyn tutkimuksen mukaan Libren flash-sensoria kokeiltiin Suomessa kuudessa keskus- ja yliopistosairaalassa 12 viikon ajan, ja sensori osoittautui käyttökelpoiseksi tyypin 1 diabeetikkojen omaseurannassa."Tekemällä mittauksia riittävän tiheään potilas pystyy säätämään hoitoaan tarkemmin ja parantamaan hoitotasapainoa.", artikkelissa kerrotaan. Lisäksi mainitaan, että: "HbA1c- arvo parani tilastollisesti erittäin merkittävästi ja kliinisesti merkittävästi (0,92) prosenttiyksikköä niillä, jotka tekivät flash-mittauksia 11 - 15 kertaa vuorokaudessa.". Laitteen käyttöön liittyviä merkittäviä ongelmia ei ilmennyt.

Yhteiskunnan kannalta sensorointiin siirtymisessä on parasta sen tuoma suora säästö sekä välillinen säästö sokeriarvojen parantuessa eli liitännäissairauksien vähentyessä. Varsinaiset isot kustannukset diabeteksesta taitaakin aiheutua juuri liitännäissairauksien vuoksi. Säästö perustuu siihen, että vanhanaikaisen verensokerimittarin mittaliuskat ovat kalliita, kun taas sensori näyttää verensokerin ilman mittaamista koko ajan reaaliaikaisesti. Sokerin voi näin ollen samalla hinnalla katsoa vaikka 1000 kertaan vuorokaudessa.

E-baysta tilattuna sensori maksaa kahden viikon jaksoksi halvimmillaan 75 euroa (12/2016) ja liuskat kymmenen vuorokausimittauksen mukaan laskettuna 87 euroa (12/2016). Eroa tulee vuodessa 313 euroa, josta vähennetään ensimmäisenä vuonna laitteen hankintahinta 100 euroa, joten ensimmäinen vuosi säästää 213 euroa, seuraava vuosi 313 euroa. Jos sokerin mittaa raskausvuonna 15 kertaa, säästöä tulee 450 euroa vuodessa Myös pienten lasten verensokeria joutuu usein mittaamaan enemmän kuin kymmenen kertaa vuorokaudessa. Säästön suuruutta voi hämmästellä netissä vertaamalla käyttämänsä verensokerimittarin ja liuskojensa hintaa sensorin hintaan. 

Jos ajatellaan että ykköstyyppiläiset mittaisivat keskimäärin kymmenen kertaa vuorokaudessa ja siirtyisi sensorointiin, syntysi säästöä laitteen hankintahinta huomioiden noin 10 miljoonaa ja jokaisena seuraavana vuonna 15,5 miljoonaa. Diabeteslaitteita yhteiskunnan varoilla hankkivilla tahoilla on tieto liuskojen käyttömääristä, joten heiltä saanee tarkat laskelmat. Joka tapauksessa, jos saisin sensorin liuskojen sijasta, säästyisi hoitokustannuksistani seuraavan kahden vuoden aikana 500 euroa.

Ottaen huomioon sen, että sensori korvaa vanhan sokerimittarin, mullistaa diabeetikon elämänlaadun, mahdollistaa verensokerin jatkuvan tarkkailun ja on huomattavasti halvempi kuin vanhat liuskat, on melkein absurdia, että esimeriksi Helsingissä vasta pohditaan laitteen käyttökelpoisuutta, tai ainakin vielä joulukuussa 2016 pohdittiin. Vertailuna mainittakoon, että Maikkarin uutisten mukaan sensoria käytti Ruotsissa viime vuonna jo 25 000 diabeetikkoa. Ryhdyttäisiinkö Ruotsiksi?

Miten vaihdellen juoksu kulkeekaan! - Juoksuviikko 2

Toinen työviikko meni vielä kamppaillessa uusien aikataulujen, puoli kuudelta herätysten ja puoli kympiltä nukkumaanmenojen kanssa. Valmennusohjelmasta jäi jo toista kertaa yksi lenkki välistä, joten kolme juoksua jäi jäljelle. Omatunto ei kuitenkaan kolkuta, koska jos on muuten haipakkaa, en entisestään tiukenna aikatauluja treenien vuoksi, enkä murehdi mahdollisia puutteita sen enempää. On tärkeämpiäkin asioita. 

Kolme jäljelle jäänyttä lenkkiä kulkivat hyvin vaihdellen. Ensimmäinen erittäin huonosti, toinen keskiverrosti ja kolmas superhyvin. Alkuviikon peruspitkis kulki joten kuten suurempia juoksufiiliksiä herättämättä. Sen sijaan tonnin vedot keskellä viikkoa liukkaassa maastossa olivat järjetöntä tahnaa. Sitkuttelin 4:50 vauhdilla, joka hyytyi välillä 5 minuuttiin. Keuhkot huusivat ja mietin, mitähän se rennon kovaa olikaan. Viimeisen vedon jätin tekemättä ja hölkkäsin kotiin saunaan. Seuralainen, joka yleensä juoksee vain mukanajuoksemisen ilosta, jäi kiskomaan lisävedon. Hänellä oli niitä päivä, jolloin kulkee. 

Viikon viimeinen lenkki oli aivan mahtava! Pitkis talvisäässä, liukkaalla kärryjen kanssa kesti tunnin ja kolme varttia. Juoksin ensimmäisen tunnin ja vartin alle 120 sykkeellä. Vasta siinä vaiheessa alkoi olla selvästi lämmin olo ja räätälöin hieman loppulenkkiä valmennusohjelmasta. Tein neljä viisi pyrähdystä kovaa koko ajan kärryjä työntäen. Askel lensi ja juoksukärry kulki kevyesti edessä auttaen pitämään tasapainoa jäisellä tiellä. Oli sisältä eikä vain pinnalta lämmin.

Lux metsälenkki

Kylmänvalkoinen kuu katseli meitä juostessamme pimeän metsän keskellä. Sohjo oli jäätynyt pakkasessa muhkuraiseksi kerrokseksi maankamaralle. Otsalamput ja valot auttoivat etenemisessä. Peltoaukealla tuuli niin jäätävästi, että oli puettava toppatakki takaisin juoksuvaatteiden päälle, jottei olisi jäätynyt. Pari kertaa ajattelin susia, mutta seudulla laiduntaa vain Viikin opetus- ja tutkimustilan lehmiä ja niitäkin kesäisin.

Olimme maastojuoksemassa luonnonsuojelualueella iltamyöhään. Kyseessä oli valmennusohjelman mukainen tunnin PK-lenkki, joka oli jäänyt tekemättä edellisen illan väsymyksen vuoksi ja joka meinasi jäädä myös toistamiseen tekemättä. Pakko oli lähteä, jottei olisi nuutunut kotiin.

Arboretumille asti oli maalaismaisen autiota. Yhtäkkiä lintutornin tietämillä meidät ohitti pimeästä tullut ja sinne katoava juoksija, jota pelkkä mustien puiden lomasta paistava kuunvalo avusti askelten sovittamisessa jäiselle ja kuoppaiselle alustalle. Ihmettelin, ettei hän taittanut nilkkojaan. Ok, hänellä oli nastat, mutta silti. Lähestyessämme asutusta metsän keskeltä alkoi ilmestyä tipotellen lisää pimeitä juoksijoita. Kohtasimme myös pari pyöräilijää ja yhdet lastenvaunut. Sitten kello alkoi olla paljon ja juoksimme pois metsästä. Nuutumisuhka oli siltä erää selätetty.

Juoksukaverin otsalamppu ja Viikin Prisman valot

Täysi kuu ja otsalamppu ja juoksukärry

Tärähtäneitä otoksia - Lux Viikki

Missä välissä juosta?- Juoksuviikko 1

Päättyneet on päivät, jolloin teit sä miten vain - ainakin auringonvalon aikaan, ainakin ennen kuin päivä taas pitenee. Töihinpaluu koitti maanantaina. Sovittelin aikatauluja ja jouduin heti ensimmäisellä viikolla luopumaan yhdestä valmennusohjelman mukaisesta lenkistä, mitä tapahtuu äärimmäisen harvoin! Pakkanen oli liian kova (-20) ja mattojuoksu salilla olisi ollut liian aikasyöppöä. Mielummin jäin kotiin leikkimään duploilla.

Talvi tuli takaisin 3. tammikuuta.

Tiistain kovempi PK porukalla talvisäässä oli mieltä ja kehoa herättelevä. Juoksukärryt ovat kätevät pakkasella, koska niihin saa riisuttua alkulämmittelyn jälkeen toppiksen, ekstrakäsineet ja pipon. Myös karkkipussit matalien sokerien varalta kulkivat jälleen mukana.

Verryttelytauko

Lauantaina juoksimme Eläintarhan kentälle ja kiersimme sitä vähän aikaa ihan vain siitä ilosta, että kenttä oli saanut normaalista poikkeavan ulkoasun lumen vuoksi. Paikalla oli meidän lisäksi ainoastaan vahtimestari. Mielessä kävi, mahtoikohan Paavo Nurmi käydä treenaamassa samalla radalla talvisin, mutta tuskin, koska hän käveli talvet.

Sunnuntaina pääsin hiihtämään kevyen pitkiksen korvaamaan alkuviikon väliin jääneen treenin. Välineet ja ladut olivat sinne suuntaan, mutta huomaamatta meni puolitoista tuntia sivakoiden omien ajatusten kanssa.

Nurmikenttä (kyltin mukaan) suljettu, mutta rata auki

Vastasyntyneen matala verensokeri

Muistelin reilun vuoden takaisia tapahtumia ja vastasyntyneen vauvamme ongelmaa säädellä verensokeriaan. Vauvallamme oli heti syntymän jälkeen matala verensokeri, jonka vuoksi hän oli hoidossa Naistenklinikan Vastasyntyneiden valvontaosastolla. Kirjasin tapahtumia ylös, josko tiedoista olisi hyötyä jollekin toiselle diabeetikkoäidille tai perheelle vastaavanlaisessa tilanteessa.

Verensokerin säätelyongelman aiheutti minun 1-tyypin diabetekseni. En uskonut vauvamme kohtaavan tätä ongelmaa, koska omat verensokerini olivat miltei koko raskauden ajan olleet HbA1c:lla mitaten terveen lukemissa 5,4-5,9 %. Viimeinen, kolme viikkoa ennen synnytystä mitattu luku oli 6,2 %. HbA1c kertoo verensokeriarvon 6-8 viikon ajan jaksolta. Myös vajaan 9 kuukauden aikana päivittäin tekemäni ja kirjaamani 15 verensokerimittausta kotona näyttivät hyvin lähelle terveen arvoja (ennen ateriaa 4-6 ja aterian jälkeen alle 7,8 mmol/L), joten ei ollut matalia verensokereita, jotka olisivat tuottaneet "virheellisen hyvän" keskimääräisen sokeriarvon. Näin ollen oma sokeritasapainoni oli erittäin hyvä koko raskauden ajan. Onneksi, kun hyvilläkin arvoilla diabetekseni aiheutti vauvallemme hieman hankalan alun.

Vastasyntyneen matala verensokeri voi johtua myös muusta syystä kuin äidin diabeteksesta. Taysin kotisivujen mukaan vauvalla voi olla matala verensokeri esimerkiksi johtuen ennenaikaisuudesta. Vastasyntyneen poikkeavan matalana verensokeriarvona pidetään alle 2,6 mmol/L arvoa. Itse olen mitannut vain kerran alle 3 mmol:/L arvon. Tähän peilattuna vauvamme 1,6 mmol/L vaikutti pelottavan matalalta.

Vauva siirrettiin heti valvontaosastolle ja hänelle aloitettiin sokeritiputus käteen ja päähän laitettujen kanyylien kautta. Sokeria seurattiin kolmen tunnin välein ja mittausta helpottamaan hänen kantapäänsä lämmitettiin kuumavesipussilla, kivunlievitykseksi tiputettiin sokeriliosta tippa suuhun. Verensokerin ylläpitämiseksi maito annettiin tasaisin väliajoin nenämahaletkun kautta. Kävimme hoitamassa vauvaa öitä lukuunottamatta muovikaukalon ääressä, ja sillon kun hän ei tarvinnut lepoa, saimme hänet letkuinensa kenguruhoitoon kaukalon viereen tuolille. Valvontaosastolla sai vanhempien lisäksi käydä yksi vieras, silloin kun hoitotoimenpiteet eivät olleet kesken.

Vauvamme verensokeri seilasi monta päivää ylös alas, ja vasta kun sokeri pysyi säännöllisesti yli 3 mol/L:ssa, hän pääsi pois valvontaosastolta. Toisena päivänä sokeri käväisi 3,9:ssä ja sokeriliuoksen määrää vähennettiin, mutta sitten verensokeri putosi jälleen alle 3 mmol/L ja tiputettavaa sokeriannosta jouduttiin lisäämään. Viidentenä päivänä verensokeri oli pysynyt kolmen mittauksen ajan yli 3 mmol/L:ssa joten vauva pääsi pois valvontaosastolta ja saimme perhehuoneen. Kuudentena päivänä sokeri laski jälleen lukemaan 1,9 mmol/L ja pelästyimme. Laitoimme korviketta nenämahaletkun kautta tippumaan ja sokeri nousi pian 4,6 een eikä vauvaa viety takaisin valvontaosastolle. Sama juttu toistui vielä seitsemäntenä päivänä. Vasta viikon kuluttua sokerit tasaantuivat. Labra kävi enää kuuden tunnin välein, sokerit pysyivät riittävän korkeina. Vanhempien epävarmuus kuitenkin säilyi ja pelkäsimme, että sokeri putoaa mittausten välissa ja emme huomaa sitä. Pienen vauvan matalaa verensokeria kun ei heti huomaa.

Tiputetun sokerin määrällä mitaten vauvamme ongelma oli keskimääräinen, mutta se kesti normaalia pidempään. Yleensä vauvan elimistö alkaa äidin diabeteksesta johtuvassa säätelyongelmassa säännellä verensokeria parissa kolmessa päivässä, mutta meidän vauvallamme ongelma jatkui viikon. Tämä tietysti huolestutti vanhempia. Entä jos toistuvat ja ennakoimattomat matalat sokerit eivät jostain syystä loppuisikaan? 

Olimme sairaalassa yhteensä kaksi viikkoa. Hoitotahti oli normaaliosastolle siirtymisen jälkeen lähes mahdottoman tiukka. Kahden ja puolen tunnin sykleissä ensin syöttöpunnitsimme vauvan, imetin häntä, syöttöpunnitsimme uudestaan, pumppasin maitoa, jonka jälkeen yritimme syöttää vauvaa tuttipullolla, jonka jälkeen toinen meistä tiputti pumpattua maitoa nenämahaletkun kautta vauvan mahaan. Tiputus hoitui parissakymmenessä minuutissa ruiskusta, jota pidimme kädessä. Sitten puhdistimme tiputusletkun, pesimme pumpun ja muut tarvikkeet,  veimme omaa maitoa ja korvikemaitoa edes takaisin käytävän jääkaappiin, teimme normirutiinit, kuten pesut ja vaipanvaihdot, lämmitimme ympäri vuorokauden labrakierrosta varten kantapään lämpöpusseilla. Syklin aikana vauvalle oli tarkoitus jättää tunti lepoaikaa. Vauvan lepoaika jäi lyhyemmäksi huolimatta siitä, että yhteispelimme mieheni kanssa sujui tehokkaasti. Normaali seurustelu vauvan kanssa sai odottaa. Vuorokauden 24 tuntia menivät 2,5, myöhemmin 3 tunnin jaksoissa. Muistan vieläkin miten epätodelliselta ja välttämättömältä tuntui herätä läpi yön ja pitää liukuhihnaa käynnissä. Itse ehdimme torkkua usein vain 20 minuuttia jakson aikana. Onneksi kaikki oli isossa kuvassa hyvin.

Kotiuduttuamme kahden viikon kuluttua pelko siitä, että sokeri yhtäkkiä putoaa emmekä tiedä siitä, jatkui ja paheni. Olihan matalien sokereiden pitänyt kestää vain muutaman paivän viikon sijasta. Kotona ei ollut labraa mittaamassa verensokereita eikä sairaalan turvaa. Syötimme vauvalle ohjeen mukaan 80 ml maitoa 3 tunnin välein nenämahaletkun kautta yritettyäni aina ensin imettää häntä. Suuresta (?) maitomäärästä johtuen vauva nukkui käytännössä koko ajan eikä jaksanut itse syödä. Pelkäsimme jatkuvan nukkumisen johtuvan matalasta verensokerista, joten veimme hänet muutaman kotipäivän jälkeen takaisin sairaalaan tarkistettavaksi. Lääkärin arvion mukaan sokeri ei enää putoaisi, koska kyse oli jo niin "iäkkäästä vauvasta". Kaksiviikkoisen nyyttimme kutsuminen iäkkääksi vauvaksi hymyilyttää vieläkin. Lääkärikäynnillä ehdotin, että ottaisin nenämahaletkun kotona pois, ja yrittäisin syöttää häntä pelkästään imettämällä, jos siltä tuntuu. Sain luvan. Sain myös luvan mitata vauvan sokerit muutamaan kertaan kantapäästä ja siihen tarvittavat välineet. Lupasin itselleni, etten rupea tökkimään vauvaa jatkuvasti ja mittasin sokerin kolme kertaa seuraavien viikkojen aikana. Mittaustulokset olivat normaalit ja pelko hävisi vähitellen. Vauvan ollessa kolmiviikkoinen alkoi normaali arki ja tavanomainen vauvaan tutustuminen.

Olimme ensimmäiset kolme viikkoa koko ajan huolissamme. Jälkikäteen ajatellen meitä olisi helpottanut, jos olisimme etukäteen tienneet ihan konkreettisesti, mistä äidin 1-tyypin diabeteksesta johtuvassa vastasyntyneen sokerin säätelyongelmassa on kyse ja miten sitä hoidetaan. Säikähtäneille ja pöllämystyneille vanhemmille ei myöskään voi riittävästi painottaa sitä, että vauvalle ei tule äidin diabeteksen aiheuttamasta sokerien heittelystä pysyviä haittoja, kunhan häntä hoidetaan ja seurataan. Naistenklinikan valvontaosaston henkilökunta oli loistavan ammattitaitoista ja mieleen jäi hoitajien käsittämätön empatia vauvaamme ja kaikkia hoidettavia vauvoja kohtaan. Olen erittäin kiitollinen, että vauvaamme hoidettiin Naistenklinikalla.

Uudenvuodenhölkkä - Päätös juoksuvuodelle 2016

Veri veti vielä vuoden viimeisenä päivänä lappujuoksemaan ja osallistuin paikalliseen kympin kisaan. Täytyi päästä sulattelemaan jouluruokia ja tuulettamaan mieltä ennen vuoden vaihtumista ja paluuta työelämään.

Olin lukenut aiemmin päivällä lehdestä, että oli kaikkien aikojen lämpimin uudenvuodenaatto ja Ahvenanmaalla oli mitattu 8,9 astetta lämpöä. Sehän on about saman verran kuin lokakuun Vantaan maralla jolloin pukeudun pitkähihaiseen juoksupaitaan ja t-paitaan. Sisäistin tämän tiedon vasta kilometri startin jälkeen, kun takki muuttui saunaksi (!?). Oli lievästi liioittelua painaa menemään lämpötrikoissa, kahdessa paidassa ja softshelltakissa. Matkan varrella tungin pipon, hanskat ja kaulurin hihoihin ja kasvatin näin itselleni irtomuskelit.

Maalissa laskin kisassa nousseet verensokerit insuliinilla ja kiitin itseäni, että olin pakottautunut taas tähän puuhaan, vaikka matkalla tuntui tervalta. Aikaa meni pariin kilometriin yli 5 minuuttia, muihin alle. Tuntui hyvältä päättää vuosi juoksemalla rakettien jo paukkuessa ja yleisön kannustaessa. Hyvää vuoden 2017 alkua ja kiitos!

Maalialueelle saapuu kaksi juoksijaa

Valoisaa uutta vuotta 2017!