Lux metsälenkki

Kylmänvalkoinen kuu katseli meitä juostessamme pimeän metsän keskellä. Sohjo oli jäätynyt pakkasessa muhkuraiseksi kerrokseksi maankamaralle. Otsalamput ja valot auttoivat etenemisessä. Peltoaukealla tuuli niin jäätävästi, että oli puettava toppatakki takaisin juoksuvaatteiden päälle, jottei olisi jäätynyt. Pari kertaa ajattelin susia, mutta seudulla laiduntaa vain Viikin opetus- ja tutkimustilan lehmiä ja niitäkin kesäisin.

Olimme maastojuoksemassa luonnonsuojelualueella iltamyöhään. Kyseessä oli valmennusohjelman mukainen tunnin PK-lenkki, joka oli jäänyt tekemättä edellisen illan väsymyksen vuoksi ja joka meinasi jäädä myös toistamiseen tekemättä. Pakko oli lähteä, jottei olisi nuutunut kotiin.

Arboretumille asti oli maalaismaisen autiota. Yhtäkkiä lintutornin tietämillä meidät ohitti pimeästä tullut ja sinne katoava juoksija, jota pelkkä mustien puiden lomasta paistava kuunvalo avusti askelten sovittamisessa jäiselle ja kuoppaiselle alustalle. Ihmettelin, ettei hän taittanut nilkkojaan. Ok, hänellä oli nastat, mutta silti. Lähestyessämme asutusta metsän keskeltä alkoi ilmestyä tipotellen lisää pimeitä juoksijoita. Kohtasimme myös pari pyöräilijää ja yhdet lastenvaunut. Sitten kello alkoi olla paljon ja juoksimme pois metsästä. Nuutumisuhka oli siltä erää selätetty.

Juoksukaverin otsalamppu ja Viikin Prisman valot

Täysi kuu ja otsalamppu ja juoksukärry

Tärähtäneitä otoksia - Lux Viikki