perjantai 6. tammikuuta 2017

Vastasyntyneen matala verensokeri

Muistelin reilun vuoden takaisia tapahtumia ja vastasyntyneen vauvamme ongelmaa säädellä verensokeriaan. Vauvallamme oli heti syntymän jälkeen matala verensokeri, jonka vuoksi hän oli hoidossa Naistenklinikan Vastasyntyneiden valvontaosastolla. Kirjasin tapahtumia ylös, josko tiedoista olisi hyötyä jollekin toiselle diabeetikkoäidille tai perheelle vastaavanlaisessa tilanteessa.

Verensokerin säätelyongelman aiheutti minun 1-tyypin diabetekseni. En uskonut vauvamme kohtaavan tätä ongelmaa, koska omat verensokerini olivat miltei koko raskauden ajan olleet HbA1c:lla mitaten terveen lukemissa 5,4-5,9 %. Viimeinen, kolme viikkoa ennen synnytystä mitattu luku oli 6,2 %. HbA1c kertoo verensokeriarvon 6-8 viikon ajan jaksolta. Myös vajaan 9 kuukauden aikana päivittäin tekemäni ja kirjaamani 15 verensokerimittausta kotona näyttivät hyvin lähelle terveen arvoja (ennen ateriaa 4-6 ja aterian jälkeen alle 7,8 mmol/L), joten ei ollut matalia verensokereita, jotka olisivat tuottaneet "virheellisen hyvän" keskimääräisen sokeriarvon. Näin ollen oma sokeritasapainoni oli erittäin hyvä koko raskauden ajan. Onneksi, kun hyvilläkin arvoilla diabetekseni aiheutti vauvallemme hieman hankalan alun.

Vastasyntyneen matala verensokeri voi johtua myös muusta syystä kuin äidin diabeteksesta. Taysin kotisivujen mukaan vauvalla voi olla matala verensokeri esimerkiksi johtuen ennenaikaisuudesta. Vastasyntyneen poikkeavan matalana verensokeriarvona pidetään alle 2,6 mmol/L arvoa. Itse olen mitannut vain kerran alle 3 mmol:/L arvon. Tähän peilattuna vauvamme 1,6 mmol/L vaikutti pelottavan matalalta.

Vauva siirrettiin heti valvontaosastolle ja hänelle aloitettiin sokeritiputus käteen ja päähän laitettujen kanyylien kautta. Sokeria seurattiin kolmen tunnin välein ja mittausta helpottamaan hänen kantapäänsä lämmitettiin kuumavesipussilla, kivunlievitykseksi tiputettiin sokeriliosta tippa suuhun. Verensokerin ylläpitämiseksi maito annettiin tasaisin väliajoin nenämahaletkun kautta. Kävimme hoitamassa vauvaa öitä lukuunottamatta muovikaukalon ääressä, ja sillon kun hän ei tarvinnut lepoa, saimme hänet letkuinensa kenguruhoitoon kaukalon viereen tuolille. Valvontaosastolla sai vanhempien lisäksi käydä yksi vieras, silloin kun hoitotoimenpiteet eivät olleet kesken.

Vauvamme verensokeri seilasi monta päivää ylös alas, ja vasta kun sokeri pysyi säännöllisesti yli 3 mol/L:ssa, hän pääsi pois valvontaosastolta. Toisena päivänä sokeri käväisi 3,9:ssä ja sokeriliuoksen määrää vähennettiin, mutta sitten verensokeri putosi jälleen alle 3 mmol/L ja tiputettavaa sokeriannosta jouduttiin lisäämään. Viidentenä päivänä verensokeri oli pysynyt kolmen mittauksen ajan yli 3 mmol/L:ssa joten vauva pääsi pois valvontaosastolta ja saimme perhehuoneen. Kuudentena päivänä sokeri laski jälleen lukemaan 1,9 mmol/L ja pelästyimme. Laitoimme korviketta nenämahaletkun kautta tippumaan ja sokeri nousi pian 4,6 een eikä vauvaa viety takaisin valvontaosastolle. Sama juttu toistui vielä seitsemäntenä päivänä. Vasta viikon kuluttua sokerit tasaantuivat. Labra kävi enää kuuden tunnin välein, sokerit pysyivät riittävän korkeina. Vanhempien epävarmuus kuitenkin säilyi ja pelkäsimme, että sokeri putoaa mittausten välissa ja emme huomaa sitä. Pienen vauvan matalaa verensokeria kun ei heti huomaa.

Tiputetun sokerin määrällä mitaten vauvamme ongelma oli keskimääräinen, mutta se kesti normaalia pidempään. Yleensä vauvan elimistö alkaa äidin diabeteksesta johtuvassa säätelyongelmassa säännellä verensokeria parissa kolmessa päivässä, mutta meidän vauvallamme ongelma jatkui viikon. Tämä tietysti huolestutti vanhempia. Entä jos toistuvat ja ennakoimattomat matalat sokerit eivät jostain syystä loppuisikaan? 

Olimme sairaalassa yhteensä kaksi viikkoa. Hoitotahti oli normaaliosastolle siirtymisen jälkeen lähes mahdottoman tiukka. Kahden ja puolen tunnin sykleissä ensin syöttöpunnitsimme vauvan, imetin häntä, syöttöpunnitsimme uudestaan, pumppasin maitoa, jonka jälkeen yritimme syöttää vauvaa tuttipullolla, jonka jälkeen toinen meistä tiputti pumpattua maitoa nenämahaletkun kautta vauvan mahaan. Tiputus hoitui parissakymmenessä minuutissa ruiskusta, jota pidimme kädessä. Sitten puhdistimme tiputusletkun, pesimme pumpun ja muut tarvikkeet,  veimme omaa maitoa ja korvikemaitoa edes takaisin käytävän jääkaappiin, teimme normirutiinit, kuten pesut ja vaipanvaihdot, lämmitimme ympäri vuorokauden labrakierrosta varten kantapään lämpöpusseilla. Syklin aikana vauvalle oli tarkoitus jättää tunti lepoaikaa. Vauvan lepoaika jäi lyhyemmäksi huolimatta siitä, että yhteispelimme mieheni kanssa sujui tehokkaasti. Normaali seurustelu vauvan kanssa sai odottaa. Vuorokauden 24 tuntia menivät 2,5, myöhemmin 3 tunnin jaksoissa. Muistan vieläkin miten epätodelliselta ja välttämättömältä tuntui herätä läpi yön ja pitää liukuhihnaa käynnissä. Itse ehdimme torkkua usein vain 20 minuuttia jakson aikana. Onneksi kaikki oli isossa kuvassa hyvin.

Kotiuduttuamme kahden viikon kuluttua pelko siitä, että sokeri yhtäkkiä putoaa emmekä tiedä siitä, jatkui ja paheni. Olihan matalien sokereiden pitänyt kestää vain muutaman paivän viikon sijasta. Kotona ei ollut labraa mittaamassa verensokereita eikä sairaalan turvaa. Syötimme vauvalle ohjeen mukaan 80 ml maitoa 3 tunnin välein nenämahaletkun kautta yritettyäni aina ensin imettää häntä. Suuresta (?) maitomäärästä johtuen vauva nukkui käytännössä koko ajan eikä jaksanut itse syödä. Pelkäsimme jatkuvan nukkumisen johtuvan matalasta verensokerista, joten veimme hänet muutaman kotipäivän jälkeen takaisin sairaalaan tarkistettavaksi. Lääkärin arvion mukaan sokeri ei enää putoaisi, koska kyse oli jo niin "iäkkäästä vauvasta". Kaksiviikkoisen nyyttimme kutsuminen iäkkääksi vauvaksi hymyilyttää vieläkin. Lääkärikäynnillä ehdotin, että ottaisin nenämahaletkun kotona pois, ja yrittäisin syöttää häntä pelkästään imettämällä, jos siltä tuntuu. Sain luvan. Sain myös luvan mitata vauvan sokerit muutamaan kertaan kantapäästä ja siihen tarvittavat välineet. Lupasin itselleni, etten rupea tökkimään vauvaa jatkuvasti ja mittasin sokerin kolme kertaa seuraavien viikkojen aikana. Mittaustulokset olivat normaalit ja pelko hävisi vähitellen. Vauvan ollessa kolmiviikkoinen alkoi normaali arki ja tavanomainen vauvaan tutustuminen.

Olimme ensimmäiset kolme viikkoa koko ajan huolissamme. Jälkikäteen ajatellen meitä olisi helpottanut, jos olisimme etukäteen tienneet ihan konkreettisesti, mistä äidin 1-tyypin diabeteksesta johtuvassa vastasyntyneen sokerin säätelyongelmassa on kyse ja miten sitä hoidetaan. Säikähtäneille ja pöllämystyneille vanhemmille ei myöskään voi riittävästi painottaa sitä, että vauvalle ei tule äidin diabeteksen aiheuttamasta sokerien heittelystä pysyviä haittoja, kunhan häntä hoidetaan ja seurataan. Naistenklinikan valvontaosaston henkilökunta oli loistavan ammattitaitoista ja mieleen jäi hoitajien käsittämätön empatia vauvaamme ja kaikkia hoidettavia vauvoja kohtaan. Olen erittäin kiitollinen, että vauvaamme hoidettiin Naistenklinikalla.










4 kommenttia:

  1. Minulla ei d1:stä ollut todettu vielä silloin kun lapset on tehty. Mutta keskimmäisellä oli ongelmaa sokereiden kanssa (reilut 4,9 kg painoinen poika sektiolla ennen laskettua aikaa, että ehkä oli omissa sokereissakin vikaa ollut...) ja sen takia oli muutaman päivän keskolassa. Hurjaa oli kyllä se aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kaikki meni sinulla kuitenkin ilmeisesti loppupeleissä hyvin :) Mulla diabetes puhkesi 2010, mutta jo vuosia aikaisemmin oli hieman ongelmia sokereiden kanssa ja diagnosoitu heikentynyt glukoosinsietokyky.

      Poista
  2. Aikamoinen alku vanhemmuuteen! Kiitos kun jaoit kokemuksesi.
    J.

    VastaaPoista