sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Noin viides Cooper



Juoksin elämäni noin viidennen cooperin menneellä viikolla. Vasta noin viides, koska tytöt eivät ainakaan minun kouluaikoinani juosseet kyseistä matkaa, vaan vain tonniviittäsataa (?). Viime vuoden lokakuussa meni 2840 metriä ja suunnitelma oli ottaa parin kuukauden kuluttua uusiksi, mutta aikaa vierähtikin yli kahdeksan kuukautta. No, mitä on tapahtunut kahdeksassa kuukaudessa?

Taktiikkani oli lähteä jälleen kolmen tonnin vauhtia liikkeelle. Tuntui vahvasti siltä, että kunto riittäisi siihen vauhtiin ja parempi hyytyä lopussa kuin aloittaa liian hiljaa. Vauhti karkasikin heti ekalla kierroksella käsistä, tai jaloista, ja kierrosajaksi tuli 1:25, kun kolmen tonnin vauhdissa se on 1:36. Hidastin ja sirryin hieman yli neljän kilometrin vauhtiin. Missään kohtaa ei alkanut kovin pahasti väsyttää, ja kun minut ohitti voimakkaasti puuskuttava juoksija, rupesin miettimään, että oma vauhti on liian hidas. Tosin kiristääkään ei pystynyt. 

Ennen seitsemännen kierroksen (2800 metriä) viivan ylitystä joku huusi, että 30 sekuntia jäljellä. Koko tuska menisi siis hukkaan, jos en saisi juostua yli puolta kierrosta puoleen minuuttiin. Jännäksi meni ja alkoi hirvittää, eikä jaloista lähtenyt kunnon kiriä. Viimeisellä suoralla iloitsin siitä, että kolmen tonnin ylitys ei jäisi kauaksi, eli kunto on taas hyvässä nousussa. 

Kun oli kulunut 11 minuuttia ja 57 sekuntia, peli oli selvä. Jäin kolmen tonnin viivasta 10 metriä! Ai että harmitti, vaikka tulos oli hyvä. Hampaankoloon jäi siis monta metriä. Garmin oli onneksi  kiltimpi kuin tulosten mittaaja, sillä se näytti 3000 metriä. Ehkä ohituksissa oli mennyt tuo ylimääräinen 10 metriä :)

Mitenköhän muistaisi pysäyttää kellon heti suorituksen jälkeen?



4 kommenttia:

  1. Wau, hieno tulos! Jäipä seuraavaa kertaa varten pikkuisen vielä kirittävää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, pirullista vain kun pitää juosta puuttuvan 10 metrin lisäksi vielä ainakin kertaalleen se 2990 metriä! :)

      Poista
  2. Onnittelut hienosta tuloksesta! Itsehän en ole päässyt kuin 2850 m ja sekin oli armeijassa x vuotta ja y kiloa sitten.

    t. perus_kuntoilija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno tulos, tuota on hyvä muistella nyt ja vaikka sitten kiikkustuolissakin :)

      Poista