Sain jälleen mukavan tilaisuuden mennä cyclocrosslenkille keskellä aurinkoista syyspäivää. Juoksulenkit on toistaiseksi peruttu epämääräisen penikkaoireen vuoksi, joka tuntuu kävellessäkin, mutta fillarointi sujuu.
Laitoin talvilaket jalkaan, kesäkäsineet käteen ja heitin vajaan tunnin reippaan pyörälenkin pysähtyen muutaman kerran haistelemaan syyskeliä ja tarkastelemaan luontoa, joka on erityisen läsnäoleva tällaisina kesää pidentävinä kauniina syysjaksoina. Tai ehkä moni syksy on tällainen, mutta nyt olen itse enemmän paikalla. Harvoin ihmiselle tarjoutuu tilaisuutta olla joka päivä päiväsaikaan ulkoilemassa.
Alkumatkasta vauhti oli reipas ja selvisi, että ajan pyörää suu auki. Joku koppiainen lensi suhahtaen kurkkuuni. Humps. Lastenkirjassa pieni uninen kani yrittää herättää kurkkuunsa nukkumaan jäänyttä mehiläistä ajattelemalla jotain ihan pientä ääntä, kuten palomiehen ajatuksia tai lumen sulamista. Minä yritin perinteistä kakomista, mutta ei auttanut. Juomalla miltei kaiken mukanani olleen veden ötökkä tai tunne siitä siirtyi vatsalaukkuuni.
 |
| Siirtolapuutarha syksyllä |
 |
| Cyclocrossmaastoa |
 |
| Näkymä lintutornilta, allikko ennen ojaa? |
Lähtiessäni kotimatkalle lintutornilta muistin, että sille puolelle ei kannata liiemmin nojata, jolle on ehtinyt kiinnittää lukkopolkimella kengän kiinni. Hetki, jolloin tajuaa mokansa ja sen, että kaatuu, tuntuu kuin pitkältä odotukselta. Rutiini polkimen irrottamiseen oli poissa ja kenkä irtosi vasta tömsähdettyäni ojaan. Pyörä tuli päälleni ja sarvi kopsahti kevyesti kypärään. Pieni nirhauma sääressä ja puujalka reisilihakseen siivittivät kotimatkan.
 |
| Pyörä (Mustikkamaan) rannalla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti