sunnuntai 28. elokuuta 2016

Tuulta päin juoksukärryillä



Linnanmäki lenkiltä katsottuna

Lauantaina tuuli tempoillen ja kovaa lähtiessäni viikon pitkikselle juoksukärryn kanssa. Vastatuulessa ensimmäiseen kilometriin meni yli yhdeksän minuuttia. Yritin puskea läpi ilman painamalla päätä alemmaksi ja heiluttamalla käsillä itselleni tilaa. Matkin juoksuliikettä, vauhti oli kävelyä. Suunnistimme lempimaisemiini Töölönlandelle. Juostessa ympyrää ei voi tuulla koko ajan vastaan.


Töölönlahti

Tungos lasten kuntoiluvälineissä

Ensimmäisen kilometrin jälkeen vauhti nopeutui minuutin pari, mutta aikamoisen harjoitusvastuksen kärrystä sai. Se keräsi kolmiomaisella muodollaan tuulta ja etukansi pullistui mutkalle purjeeksi. Kärryä ei ilmanvaihdon vuoksi voinut pitää kokonaan kiinni. Myötätuulen osuessa kanssamme samaan aikaan pitkään alamäkeen jouduin hidastamaan ja pitelemään kärryä estääkseni sen vyörymisen omia menojaan. Aika raskasta. Tankkasin ensimmäisen puolen tunnin jälkeen 2 dl mehua ja puolivälissä lenkkiä verensokeri näytti 9,6 mmol/L ja 45 minuutin kuluttua kotona sokeri oli laskenut lukemaan 6 mmol/L.


Töölönlahden joutsenet päät kainaloihin kätkettyinä

Aurinkoisella lahdella oli paljon ihmisiä liikenteessä ja lenkkeilin puolentoista tunnin verran. Näimme ulkoilijoiden lisäksi lehdistä tutut joutsenet, suppareita ja lapsia leikkipuistossa. Töölönlahden kuntoiluvälineet olivat tyhjillään. Joskus aikaisemmin juoksin Linnunlaulun lyhyen ja terävän ylämäen yksikseni ja reippaasti, nyt matkustajan kanssa pärryyttelimme hitaasti menemään. Kotona kello näytti sen kummemmin laskelmoimatta juuri sen ajan, joka oli tarkoitus juosta. 

Lempimäkeni. Lyhyt ja jyrkkä mäki ennen Sinistä huvilaa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti