lauantai 20. toukokuuta 2017

Verensokerit vitosella - Kumpulajuoksu



Lauantaina kirmattiin Kumpulan kyläjuhlien yhteydessä kesäisen tunnelmallinen Kumpula-juoksu. Kilpasarjassa juostiin 5 kilometria ja höntsä- ja lastensarjoissa reippailtiin 2,5 kilometriä. Lämpötila auringossa oli yli 20 ja näin ollen avasin shortsi-T-paitakauden, jee! Reitti kiersi kaksi kierrosta Kumpulan sympaattisten puutalojen ja puutarhojen keskellä alkaen Kumpulan maauimalalta ja päättyen sinne. Aivan ihana reitti vauhdinjaon kannalta, kun sai jaettua suorituksen jämptisti kahtia. Jälkimmäinen kiekka menikin ensimmäistä nopeammin.

LÄHTÖ


Olin mukana juoksussa treenimielessä. Kuluneella viikolla olin ehtinyt juosta vain muutaman tonnin vedon alle. Heräsin aamulla kuudelta syömään, jolloin olin klo 9.00 valmis lähtemään "kisapaikalle", kun pikainsuliini oli hälvennyt verestä. Starttasin 9,0 mmol/ sokerilla enkä tankannut enää mitään. Sykemittaria ei ollut mukana, mutta yli 170 sykkeillä taisi mennä, koska sokeri oli kisan lopussa 13,4. Myös armoton loppukiri saattoi vaikuttaa asiaan. Maalissa piti vähän halailla nurmikkoa ja korjailla tilannetta pikainsuliinilla, kun vauhti ei ihan veekoota ollutkaan.

Valkovuokkoja Kumpulassa

Kaiken kaikkiaan aivan ihana tapahtuma, vaikka itse juoksu tuntui normitapaan kaamealta. Jäi mukavan reipas olo, kun oli lähtenyt heti aamulla liikenteeseen. Kumpula on ihana paikka ja kyläjuhlilla oli paljon iloisia ihmisiä. Todella hienosti järjestetty tapahtuma kaiken kaikkiaan ja kaikki tämä vapaaehtoisvoimin.

Arvontapalkintojen jako



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti