Helsinki Spring Marathon maaliin

Startissa viimeisenä

Sunnuntain Helsinki Spring Marathon oli ensimmäinen lappujuoksuni 1,5 vuoteen. Olimme liikenteessä leikkimielisesti koko perheen voimin. Tapahtumaan osallistui kaiken kaikkiaan seitsemisen sataa juoksijaa ja kisan järjestelyt toimivat mielestäni hyvin, ainakin puolimaratonilla. Lähtö ja maali olivat Pukinmäen urheilupuistossa ja reitti kiersi tasaista maastoa Pukinmäki- Tapaninvainio- Tuomarinkylä- Pakila- seudun ympäri, puolimaraton kaksi kertaa.

Sunnuntaina oli  + 6 astetta kylmää ja tuuli noin 6 metriä sekunnissa, muttei satanut. Onneksi, sillä lastenvaunujen sadesuoja on sellainen vastatuulipurje, että pelkkä kävely tasaisella käy hyvästä treenistä. Juoksin pitkissä trikoissa ja pitkähihaisessa paidassa, jonka päällä oli t- paita. Vaunuihin olimme teipanneet muovipussiin musalaitteet, mikä osoittautui erinomaiseksi ideaksi siinä mielessä, että ohittaessamme meidät kuuli jo kaukaa ja sympaattiset kanssajuoksijat tekivät vaunuille tilaa.

Kymmenen kilometrin jälkeen omien ohitustemme määrä romahti ja musiikkivaunumme tarjosi meidät ohittaville juoksijoille pienen etapin kuunnella hetki hyvää musiikkia, jonka jälkeen kadota maalia kohti. Vaunut toimivat myös huoltovaunuina. Jemmasin niihin mehupurkkeja, karkkeja, iPadin, pari vesipulloa, ylimääräiset takit ja niin edelleen. Kärry painoi lopulta yli 20 kiloa, mutta mieheni jaksoi työntää sitä vaivatta koko matkan. Joku huuteli humoristisesti, että siinä meillä vetoapua.

Musakisavaunumme

Verensokerisäädöt 

Vähensin perusinsuliinia aamulla 9 yksiköstä 6 yksikköön ja samoin illalla vielä kisan jälkeen 9 yksiköstä 6 yksikköön. Ateriainsuliinia en pistänyt kolmeen tuntiin ennen lähtöä klo 14.10. Aamulla klo 9 syödyn aamupalan jälkeen verensokeri oli klo 11 vain 4,7 mmol/L. Energiantarpeen vuoksi söin vielä pari leipää ja banaanin (40 g hiilihydraatteja) ja pistin 2 yksikköä novorapidia, eli ihan tavanomaisen määrän. Lähtöön oli kolme tuntia, joten novorapid ehti hävitä verestäni.

Klo 13.30 verensokerini oli 8,8 ja ajattelin lähteä hiukan verryttelemään. Hölkkäsin 50 metriä, kunnes muistin, että novorapidin pistämisestä oli vasta 2,5 tuntia, joten  en voinut vielä hölkkäillä. Menin takaisin odottamaan lähtöä. Olin unohtanut juoksutaukoni aikana, että kisapäivänä ateriainsuliini pitäisi pistää viimeistään 3 tuntia ennen verkan aloittamista eikä 3 tuntia ennen starttia. Verryttely jäi siten tekemättä, mutta mitä pidempi matka, sitä vähemmän se haittaa. Myös loppuverryttely jäi tekemättä, mutta siitä tuonnempana.

Ryhmittäytymisvaiheessa klo 14 verensokerini oli enää 6 mmol/L ja en ollut varma, olisiko se edelleen laskemassa. Pyrin siihen, että verensokerini on lähdössä noin 6 - 10 mmol/L, jote söin vielä 40 g hiilareita karkkina. Keskimäärin syön urheillessani 20- 30 grammaa hiilareita/h. Lähdössä on aina sama stressi siitä, laskeeko verensokeri liikaa, mutta eipä se ole vielä koskaan laskenut liikaa.

Puoli tuntia lähdön jälkeen söin ilman mittaamista energiageelin, 24 g hiilareita, koska olo oli jotenkin hutera ja keskittyneenä juoksuun en tällä kertaa jaksanut mitata sokeria. Reilun tunnin kuluttua lähdöstä mittasin sokerin juostessani ja se oli vain 6,6 mmol/L. Verensokeri olisi hyvin voinut olla 10 - 12, koska olin tankannut lähdöstä lähtien 60 g hiilareita ja se määrä yhdistettynä hyvin korkeisiin sykkeisiin ja adrenaliiniin, usein nostaa sokerin korkealle. Koska sokeri oli vain 6,6, söin noin 20 g hiilareita. Vielä pari kilsaa ennen maalia tankkasin hiilareita mehun muodossa 10 grammaa.  

Söin koko kisan aikana 100 g hiilihydraatteja. Tämän pitäisi riittää noin 4 tunnin urheiluun. Näin ollen ilmeisesti hormonit helpottavat sokerien hallintaa ja madaltavat verensokereita. Varsinaisen energiantarpeen kannalta minulle riittäisi puolimaratonilla hyvin yksienergiageeli.

Verensokerilukema reilun tunnin kuluttua startista

Juoksun kulku vuoden tauon ja 4 kk treenin jälkeen

Juoksu kulki ensimmäiset kilometrit hyvin. Annoin kulkea, koska pahempaa on se, että lopussa on liikaa energiaa jäljellä ja olisi pystynyt parempaan juoksuun, kuin se, että lähtee liian kovaa ja hyytyy lopussa. Molemmilla strategioilla tulee usein sama aika, mutta jos juoksee alussa ennätysvauhtiaan, lopputuloksena saattaa olla oma ennätys.

Viiden kilometrin kohdalla alkoi tuntua vähän raskaammalta ja 8 kilometrin kohdalla jupisin ensimmäisen kerran keskeyttäväni. 10 kilometrin kohdalla en ollut enää keskeyttämässä, vaan lopettamassa myös juoksutapahtumiin osallistumisen, mutta päätin katsoa sitä ennen vielä muutaman kilometrin.

Kilometrit 12 - 17 olivat raskaimmat, pohkeet olivat tukossa ja henkeä ahdisti. Vauhti hidastui hieman ensimmäiseen kymppiin nähden. Onneksi olin jättänyt kevyimmät uudet kenkäni kotiin kenkäkaappiin. Keskityin 12 - 15 kilometrin välillä toden teolla siihen, etten ajattelisi maalia enkä yhtään mitään, vaan ainoastaan kyseistä hetkeä ja jalkojen liikuttamista. Tämä tuntuu helpoimmalta, kun tuntuu raskaimmalta.

Kilometrit 16 - 17 ajan ajattelin kilometriä 18, koska sen jälkeen helpottaisi, kun olisi enää 3 kilometria maaliin. Kolme kilometriä puolestaan jaksaa vaikka miten, jos haluaa.Viimeisen kilometrin aikana jaksoin vielä kiihdyttää minuutin nopeampaan vauhtiin, eli ilmeisesti paukkuja säästyi hiukan liikaa. Tai sitten kilometri ennen maalia minut ohittaa yrittänyt juoksija laukaisi kilpailuvietin, jonka voimin jaksoin juuri ja juuri spurtata kilometrin. Tämän spurtin aikana ihme kyllä jätin myös yli 20 kiloisen musiikkivaunumme taakseni. Maaliin päästyämme myös järjestelyistä vastuussa ollut henkilö tuli tervehtimään vaunujengiämme ja kiitimme mahdollisuudesta osallistua tapahtumaan.

Loppuaika oli kuntooni nähden hyvä.  Jäin vartin ennätyksestäni. Tuon vartin kuromiseen täytyisi tehdä valtavasti töitä ja jään miettimään, että onko se sen arvoista. Oli kaikin puolin erinomaisen kiva päivä ja oli kiva osallistua tällaiseen tapahtumaan koko perhe. Ainakin kerran.